Lisää rintasyövästä

Blogini vieraileva kirjoittaja, joka aiemminkin on kirjoitellut tänne postauksia rintasyövästä, jatkaa tänään jakamalla kokemuksiaan.

Rintasyövän puhkeamisesta on nyt kulunut runsas neljä vuotta. Olin keväällä 4-vuotis-kontrollissa

ja kaikki on ok. Oikeaa leikattua puolta ei pystytty kuvaamaan mammografiassa, kun en pystynyt

liikuttamaan kunnolla oikeaa kättäni. Minulle sattui tapaturma viime talvena, kaaduin liukkailla ja oikea olkaluu murtui. Ultraäänellä pystyttiin kuitenkin tutkimaan. Terveydentilani on ihan normaali, lukuun ottamatta mm. närästystä ja ummetusta. Lieneekö osittain lääkityksestä johtuvaa. Sen verran on aikaa kulunut sairauden puhkeamisesta, että olen jonkin verran unohtanut ikäviä asioita, mitä sairauden puhkeamiseen liittyy. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin jotenkin tuntuu, että elän päivää kerrallaan ja yritän elää tässä hetkessä. Tulevaisuuttahan ei kukaan voi tietää. Haluan silti myös suunnitella tulevia.

Tamofen-lääkitystä olen syönyt nelisen vuotta, vielä on vuosi jäljellä. Sitähän ollaan jo voiton puolella. Tuntuu että kun kaikenlaista olen elämäni aikana sairastellut ja kokenut, niin sitä kehittyy ns. teflonpinta, ettei enää pienistä hätkähdä. Ison veljeni kuolema levinneeseen mahasyöpään oli kyllä melkoinen koettelemus. Veljeni on ollut minulle aina läheinen ja rakas ja hänellä oli elämän viisautta ja positiivisuutta, eikä hän koskaan valittanut mistään. Iäkkäälle äidilleni hän sanoi esim., että” tämä on ainutkertainen elämä, älä jätä sitä elämättä”. Silloin kun veljeni teki kuolemaa, niin oma sairauteni tuntui siinä kohtaa ihan mitättömältä, lähes flunssalta, kun joutui sivusta seuraamaan kuinka vahva ja terve ihminen riutuu ja kärsii. Suru on ollut suunnaton.

Aika mielenkiintoista, kun tarkastelee elämää taaksepäin, niin sairastumisvuosi 2011 on kuin vedenjakaja, eli on aika ennen rintasyöpää ja sen jälkeen. Jos jotain positiivista hakee syövästä, niin ensimmäiseksi tulee mieleen se, että kun minun hiukset lähti kokonaan, niin tilalle kasvoi uusi hyväkuntoinen tukka. Eivät ne vanhatkaan hiukset mitkään huonokuntoiset olleet. Nyt uusi tukka on paksu ja kiiltävä. 

Kovan koulun käyneenä oppii arvostamaan ihmisiä ja elämää ylipäätään, eikä valita enää pikku asioista. En tiedä onko sairaus jalostanut ja tehnyt minusta parempaa ihmistä, mutta lähtökohtaisesti suhtaudun kaikkeen kypsemmällä tavalla ja ymmärrän ihmisten erilaisuuden. Kaikilla on omat huolensa ja luurangot kaapissa, eikä kukaan tiedä mihin milloinkin saattaa sairastua. Tärkeää on yrittää nauttia elämästä ja ottaa vastaan mitä vastaan tulee. Ei kannata etukäteen murehtia. Suomalaisillahan on sellainen perisynti, että ensin surraan asiaa etukäteen ja sitten surraan kun asia on kohdalla ja vielä jälkeenkin päin surraan.

Omiin elämäntapoihini olen kiinnittänyt erilailla huomiota esim. syömiseen. Syön aina mikäli mahdollista terveellisesti ja vältän roskaruokia. En kuitenkaan ole fanaattinen niissä asioissa. Joskus voi mässäillä suklaata, leivonnaisia yms. Kohtuus kuitenkin kaikessa. Viiniäkin otan silloin tällöin.  Jossain vaiheessa syynäsin tarkasti mitä lisäaineita elintarvikkeet sisältävät. Nykyään en niitä enää niinkään lueskele. Nyrkkisääntönä on se, että mitä lyhyempi tuoteseloste on, sen parempi.

Silloin kun sairastuin, niin muutama kuukausi sen jälkeen, kun sytostaattihoidot alkoivat olla takanapäin, ajattelin että alan rintasyöpään sairastuville tukihenkilöksi. Kirjoitin ainakin kaksi vuotta aktiivisesti rintasyöpäpotilaiden keskustelupalstoille ja hommasin itselleni vertaistukea sieltä sun täältä.

Sitten jossain vaiheessa tuli tunne, että haluan elää ns. normaalia elämää enkä jaksa jauhaa näitä

asioita, jotka muistuttavat ikävistä asioista.  Voi olla kun tulee viisi vuotta täyteen, niin innostun asiasta tai jossain myöhemmässä vaiheessa.

Saan olla kiitollinen, että tällä hetkellä terveydentilani on suhteellisen hyvä.

Toivon kaikkea hyvää ja tsemppiä heille, jotka ovat saaneet rintasyöpädiagnoosin. Ei muuta kuin jäitä

hattuun. Asioilla on taipumus järjestyä.