 |
| Elämän pitkä ja kivinen polku.... |
 |
| ...jonka varrella voi olla harvinaisia villejä mesimarjoja...siis jos ne hoksaat. |
 |
| Joku on joskus rakkaudella istuttanut omenapuun.... |
 |
| ...joka nyt on keskellä peltoa. Kuka hän oli, ja millaisessa talossa hän asui, en tiedä. |
 |
| Näistäkin tiilistä piti tulla jonkun kodin sisustusta. Tai jotakin sisutusta. Pellolle päätyivät. Mikä lienee niidenkin tarina? |
 |
| Takiaisia, joiden tehtävänä on tarttua jokaiseen ohikulkijaan ja kulkeutua ympäriinsä. Kuljetin yhtä silkistä kudotussa takissani muutaman sata metriä. Ehkä se sai siellä hyvän elämän. |
 |
| Jos minulta kysyttäisiin lempikukkaani, se olisi joko tulipunainen oopiumunikko tai sitten puna-apila. Jälkimmäisiä vaan näkee turhan harvoin nykyään. |
 |
| Neljänkympin rajapyykin jälkeen tulee tällaisia ajatuksia, vai miträ? |
Kuulostaa masentavalta, mutta sitä se ei ole. Olen itse ylpeä siitä, että olen vaikuttanut lähinnä yhden suomalaisen, monikansallisen pörssiyhtiön tulokseen ja systeemehin. Ihan samoin olen freelencer-pohjalta toiminut muutaman muunkin kv. firman kanssa, mutta tekeekö se minut onnelliseksi?
En ole varma.
Lauantai-iltana päättyi äitini serkun miehen elinpäivät, ei ehtinyt eläkepäiviin asti hän. Juuripa samoja asioita pyörittelen päässäni minäkin, elämä on tänään tässä ja nyt. Ja mitä tosiaankin meistä jäljelle jää?
VastaaPoistaMiettii myös OutiS
Huoh, joo, sellaista se on. Minä haluaisin jättääitsestäni humanitäärisen jalanjäljen, mutta sellaista ei kai nykyajan materialistinen maailma noteeraa.
PoistaHuoh, joo, sellaista se on. Minä haluaisin jättääitsestäni humanitäärisen jalanjäljen, mutta sellaista ei kai nykyajan materialistinen maailma noteeraa.
PoistaKiitos kommentistasi, OutiS, ja lämpimiä ajatuksia.
VastaaPoista