keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Tervemenoa, kiiltävä naama!

Minulla on ollut aina sellainen. Siis helposti kiiltelevä naama. Edes varttuessa ja ihon kuivuessa, eikä varsinkaan syöpälääkkeitten aikaansaaman ohenemisen takia ongelma ole helpottanut. Laitat sitten naamalle mitä tahansa, se kiiltelee vhintäänkin T-alueelta ennen pitkää. Ajattelin sitten hankkia kuorivan puhdistysaineen, jossa olisi salisyylihappoa. iHerbin valikoimissa törmäsin tällaiseen merkkiin kuin Skin by Ann Webb. Sarjasta löytyi kuoriva piparminttuteepesuaine, jota voi käyttää myös naamiona.



Ja kas, kun tuolla pesee illalla misellivedellä poispyyhittyjen meikkien jämät pois, niin aamulla kasvot ovat suorastaan merkillisen tasaisen väriset ja matat. Minä kun aamuisin herään liki aina läiskikkäällä ja kiiltelevällä pärställä.



Itse geeli tuubissa on aikalailla juoksevaa ja vaahtoilee vain hiukan kasvoilla. Ihan OK, en haluakaan tukehtua kupliin. Toisekseen, se ei ole niinkään hammastahnamaisen mintttuista, kuin olisin odottanut. Plussaa sekin. Kolmanneksi iho tulee suorastaan narskuvan puhtaaksi, eikä sen jälkeen käytettyyn kasvovesilappuun jää yhtään mitään jälkeä meikeistä. Ohhoh. Olen viimeksi käyttänyt Herbinan puhdistusvaahtoa kasvojen pesuun, ja tässä suhteessa se häviää kirkkaasti tälle piparminttugeelille, vaikka sen kanssa olisi kasvoharjaa käyttänyt.

Luulin, että tämä geeli kuivattaisi liikaa, sillä tuubin kyljessä sanotaan sen olevan tarkoitettu rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle  - tai sitten maksaläiskäiselle! Tämä siis kuorivan ja ihoa uudistavan ominaisuutensa takia (salisyylihappo). Erikoista geelissä on myös se, että harvoin puhdistustuotteita voi käyttää myös naamiona, mutta tätä voi laittaa kasvoille 10 minuutin ajaksi syväpuhdistamaan.

INCI-lista näyttää tältä:

*Aloe barbadensis gel, sodium methyl cocoyl taurate, cocamidopropyl betaine, cocamidopropyl hydroxysultaine, glycerin, salicylic acid (2%), *camellia sinensis (green tea) leaf extract, *cucumis sativus (cucumber) fruit extract, *jasminum officinale (jasmine) flower extract, *foeniculum vulgare (fennel) seed extract, *butyrospermum parkii (shea butter), *Mentha viridis (spearmint) leaf oil, phenoxyethanol (sage oil), caprylyl glycol, sorbic acid (rowan berries), sodium chloride (salt).
*Certified Organic
Preservatives: Phenoxyethanol, sorbic acid.
pH Level: 4.09

En äkkipäätään löydä mitään todella ihoa kuivattavaa tästä listasta. Huomattavaa on kuitenkin, että geelissä ei ole parabeeneja eikä ftalaatteja, ja että se on vegaaninen.

Listan alkupäässä on aloeta lukuunottamatta aineen vaahtoavia ominaisuuksia buustaavia aineita ja pintajännityksen poistajia. Salisyylihappo voi tietty ärsyttää joidenkin ihoa, ja jos on esim. aspiriinille allerginen, niin silloin tätäkin on syytä varoa. Geelissä on näemmä myös mm. kosteuttavaa glyseriiniä (joka myös sitoo aineita yhteen), fenkoliuutetta, jasmiininkukkauutetta, sheavoita, piparminttua, salviaöljyä ja pihlajanmarjoista saatua sorbiinihappoa (kosteuttaja ja säilöntäaine, joka joillekin saattaa aiheuttaa allergiaa), vihreän teen uutetta ja kurkkua. Lisättäköön myös, että geelin tuoksu on erittäin mieto ja lähinnä minttuinen.

Hinta oli nyt noin 8 euroa, joten ei tämä konkurssiin vie :) Tästä pääset tarkastelemaan sitä iHerbin sivulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!