perjantai 26. heinäkuuta 2019

Irlanti ja kummastelua

Täällä Dublinissakin on ollut "helle", jos nyt helteenä voi pitää sellaista +21 C lämpötilaa. Täällä se on helle kesäaikaan, sillä yleensä lämpötilat ovat alempia. Ei ihmekään, että kaupungilla näkee paljon (nais)ihmisiä paksuissa mustissa sukkahousuissa ja nilkkureissa, joita Suomessa pidetään vähän kylmempinä vuodenaikoina. Usein mustiin sukkahousuihin näkee myös yhdistettävän vaalean beiget kengät (usein korkkarit), joten yhdistelmä vaikuttaa meikäläisittäin aika kummalliselta. Tähän yhdistelmään oli joku eilen vielä heittänyt karvakauluksisen takin. Myös toppatakkeja näkee ihmisten yllä.

Irlannin ensimmäinen kieli on iiri, jota ei puhu kovinkaan suuri osa väestöstä.  Belfastista kotoisin oleva, nykyään Dublinissa asuva ystäväni Mary kuittasi iirin olevan nykyään "melkolailla hävinnyt kieli". Silti sitä näkee joka paikassa, kuten tässä kyltissä.

Rähjäistä täällä myös on; monessa länsimaassa tällainen rottelo olisi aikoja sitten joko kunnostettu tai purettu ja korvattu uudella rakennuksella. Tämä siis sijaitsee ihan keskustassa ja liike näyttää olevan suljettu.

Itsepalvelupesuloita on alkanut ilmestyä Suomeenkin, mutta tämä automaatti seisoo Texacon huoltoaseman pihalla Merrion Roadin varressa. Kovassa käytössä näkyy olevan, kun siitä päivittäin ohi kuljen.



Muurien ja kaltereiden takana täällä asutaan, kuten olen aiemmissa postauksessa kertonut. Huomatkaa rautaovi ja kalterit sen edessä & aita ja kalterit ikkunoissa. Kyseessä on asuintalo Dublinin keskustassa.


Tämä on "front garden", eli kadulle päin oleva puutarha. Missään muualla kuin täällä tai Briteissä tätä ei sanottaisi puutarhaksi.



Nämä kodittomat! Tämä reppana oli leiriytynyt keskellä kaupunkia kerrostalojen välissä puristuksissa olevan pienen kirkon sisäänkäynnin pylväikön alle tehden näköesteen sateenvarjosta ja matkalaukuistaan. Mahtaa olla ikävä yöpymispaikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!