torstai 3. helmikuuta 2022

4. päivä: Puolet kantasoluista palautettu

Aika nopsaan se sujui. Vajaa tunteroinen meni koko toimituksessa valmisteluineen ja finalisointeineen (mm. kanyylin huuhtelu). Solujen säilöntäaineesta tuli suuhun (hajuaistin mukana) lievä epämiellyttävä maku, mutta se ei ollut voimakas, ja hoitaja toi pastilleja, mitä voi imeskellä toimituksen ajan peittääkseen sen. EDIT: Siis nyt palautettiin puolet tällä kerralla siirrettävästä satsista. Kokonaisuudessaan saatiin kerättyä soluja yhteensä jopa kolmeen siirtoon, joten kahta siirtoa varten solut jäävät TYKSin labraan nestetyppeen siltä varalta, että niitä vielä joskus tarvittaisiin, jos tämä krooninen tauti nostaisi päätään.

Veriarvot jatkavat laskuaan, kunnes saadut solut alkavat hiljalleen hakeutua luuytimeen ja korjata tilannetta. Ns. matalasoluvaiheessa immuniteettini alkaa olla todella alhaalla, joten infektioriski on suuri ja yleisen hygienian tarkka ylläpito on tärkeää (voi kun muistaisi olla koskettelematta kasvojaan turhaan, käsienpesun jo alkaa muistaa koronankin takia, mutta tuo turha kasvojen koskettelu...).



Laitan vielä kuvat tuosta kanyylista. Huomattavasti helpommalle paikalle laitettu viritys, jos vertaa niihin kahteen keruukertaan, jolloin kanyyli törrötteli kaulasta pitkälle heiluen ja rikkoi ihoa laajalta alueelta. Tämä roikkuu tuossa rinnuksilla nätisti ja näyttää omituiselta rintarossilta, eikö vaan?

*****

Sitten vähän sairaalaruokapornoa. Tällä hetkellä TYKSin hittiruoat ovat tonnikalapasta ja merimiespihvit. Jälkimmäisiä oli juuri lounaaksi.

Merimiespihvejä. Herneistä en tykkää! Tuota hilloa en oikein ymmärrä, kuuluuko sellainen merimiespihvien kanssa syötäväksi? Vai jälkkärin kanssa (puolukkavispipuuroa, kuva alla)? Puurokin oli muuten ihan maistuvaa. Leipä jäi syömättä, en tarvitse.


Taidan huitaista päikkäreille tämän jälkeen. Mukavaa torstaipäivän jatkoa!

10 kommenttia:

  1. Ihana lukea, että saat kunnon, perusteellista hoitoa. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti kantasolut kiinnittyvät vauhdilla ja ikävin vaihe on kohta takanapäin! EE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma kyllä kantasoluni olivat todella vikkeliä ja solutasot alkoivat nousta hämmästyttävän nopeasti ja odotettua aikaisemmin. Olo ei tosin vieläkään ole hääppöinen, mutta siitä lisää hiukan myöhemmin.

      Poista
    2. Onpa ihana kuulla! Hieno juttu! Olen varmaan joka päivä jännittyneenä kurkannut, onko blogiisi tullut päivityksiä. EE

      Poista
    3. Se tietysti on ikävää ettei olosi ole hyvä, mutta ei kai se vielä tuossa vaiheessa voikaan olla. Suunta kuitenkin parempaan päin. Hyvää toipumisaikaa! EE

      Poista
  3. Voi ala jo päivittää, huolestun! tsisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tadaa, hengissä ollaan! Läppäristä meni kovalevy ja muutama muukin kihara oli koko hommassa loppusuoralla...

      Kone saatiin korjattua ja päivittelen kuulumisia, kunhan saan kaikki läppärin säädöt kuntoon.

      Poista
  4. Minäkin ehdin huolestua, mutta hienoa, että asiat edistyy, vointeja! t. Aurinkoinen

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti toipuminen etenee mukavasti! EE

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!