Kysymys ja arvonta

En ole pitkään aikaan arponut täällä mitään. Koska mieltäni on askarruttanut eräs ongelma jo melkein vuoden verran, haluaisin myös kysyä mielipiteitänne siitä, koska se vaivaa minua kovin. Kaikkien kommentoijien kesken arvon muutaman kasvonaamion paketin. Nämä eivät välttämättä ole samoja kuin kuvassa olevat.

Älä laita yhteystietojasi vastaukseesi, mutta laita joku tunniste, vaikka nimimerkki. Muut osallistumisohjeet ovat tämän postauksen lopussa.

Siis minulla on seuraavanlainen ongelma, joka koskee kahta hyvää, miespuolista ystävääni. Toinen on teini-iän rakkaus, jota en ole nähnyt kuin viimeksi 18-vuotiaana. Olemme edelleen hyviä ystäviä ja soittelemme silloin tällöin pitkiä puheluita. Hän on onnellisesti naimisissa.

Toinen on eräs professori, jonka kanssa oli lyhyt juttu joskus kauan, kauan sitten. Reissasimme jonkin verran yhdessä, mutta ei siitä sen kummempaa tullut koskaan. Hänellä on pitkäaikainen naisystävä. Soitellaan usein toistemme kuulumisia.

Nyt nämä molemmat miehet ovat jo liki vuoden puhuneet, että haluaisivat tutustuttaa minut näihin puolisoihinsa. Tavallaan olen imarreltukin siitä, että meidän ystävyyttämme arvostetaan niin paljon, mutta tavallaan olen myös vaivaantunut. Miksi?

Sitten vielä tämän toisen vaimo on kuulemma mustasukkainen. Sanoinkin jo, että "älä nyt mene täräyttämään vaimollesi tällaista ehdotusta ihan noin vaan, kuulostele ainakin ekaksi, miten hän mahdollisesti asiaan suhtautuisi".

Teenko minä nyt tästä itselleni ongelman, vai mitä? Kuitenkin ajatus tuntuu kummalliselta.

Eikä minulla ole mitään tarvetta tavata kumpaakaan naista.

Haluaisin kuulla ajatuksianne. Sanonko suoraan, ettei sellaista tapaamista tule tapahtumaan, vai suostunko, koska he niin molemmat sitä toivovat? Kesä tulossa ja molemmat pariskunnat pörräävät Turussa jossain vaiheessa.

Arvonta suoritetaan tämän kuukauden viimeinen päivä, kuun vaihtuessa huhtikuuksi. Toki kommentoida saa senkin jälkeen, mutta haluan paketin postiin huhtikuun alussa.

Kiitän jo etukäteen ajatuksistanne!

PS: Kävin eilen torilla ja ajattelin, että onpas sekin, kun järjestää ihan itse itselleen ja toisille hupia sekoilemalla kielen kanssa.

Kävelin ohi pienen kojun, jossa kaksi nuorta miestä möi rahkamunkkeja. Pyörsin takaisin ja ajattelin että ostanpa sittenkin muutaman syötäväksi teen kanssa.

Toinen nuorimies pakkasi tilaustani pussiin ja kaivelin maksukorttiani käsilaukusta samalla kysyen, että "Kann ich mit Karte bezahlen?". Saksassahan ei välttis aina kortti käynyt joka paikassa.

Ööh, huomasin heti virheeni, ja kysyin saman suomeksi ja selitin, mistä lapsukseni johtuu, eli siitä, että vielä viime vuonna Saksassa.

Tämä maksua vastaanottava kaveri tokaisi, että kyllä hän olisi saksaksikin voinut vastata, koska hänen äitinsä on saksalainen. Sitten hän viittasi niitä munkkeja pakkaavaan kaveriinsa ja sanoi, että "ja toi on itävältalainen".

Poistuin paikalta hihitellen ja muutama mummu jonossa takanani loivat hiukan ihmetteleviä katseita.

Pikkujuttu, mutta minua se nauratti kovin!