keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Blääh-päivä

Voiko enää enempää tuntea olevansa oman kroppansa vankina kotona? Olin jo eilen tarpeeksi ärtyneellä tuulella asian vuoksi.



Voisihan sitä uloskin mennä, mutta eilinen shoppailukierros ilman käden kantoliinaa päättyi kovaan särkyyn, mikä ei ainakaan parantanut oloa mitenkään. Tänään olen huvitellut roikkumalla netissä ja kököttämällä kotona, mikä ei ole kivaa. Ulkona sataa, ja kun käsiä on käytössä vain yksi, se pitäisi varata sateenvarjolle. En siis jaksa lähteä ulos. Tilasin pizzan, joka ei maistunutkaan, loppu jää huomiseksi.

Kirjoitteleminenkin yhdellä sormella on hankalaa. Vielä pitäisi vajaa pari viikkoa tää kärsiä. Haluaisin kuntosalille! Tai töihin! Miten ihmiet kuluttavat päivänsä? Minulla kun ei aika tahdo nyt kulua mitenkään.

Vaikka silti jokainen tekemäni asia vie aikaa. Suihkussakin joutuu käymään "monessa erässä", eli pesemään itsensä pala palalta yhdellä kädellä. Tuskastuttavaa. Kun toinen käsi leikattiin, ei muistaakseni ollut näin tylsää.

Komea "luumu" tuli toiseen käteen tippakanyylista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!