tiistai 5. toukokuuta 2015

Royal Ascot - jälleen kerran....




Joku taannoin mainitsi tähän vuotuiseen tapahtumaan osallistumisen "hauskaksi harrastukseksi", mutta kyllä sekin näyttää saavan hermot riekaleiksi  - ainakin kun ollaan tässä vaiheessa ja ko. tapahtumaan on vain viitisen viikkoa. Ompelija on sairaana, mekko puolitekoinen, olen viettänyt erinäisiä päiviä juoksemalla kenkä- ja laukkukaupoissa ja netistä löytyi viimein pukusuunnittelijan kelpuuttamat kappaleet. Laukusta en tosin tiedä, onko se mekossa olevaa sävyä vai ei, joten jännitysmomentti on olemassa.




Molempia pitää vielä tuunailla pukuun sopiviksi. Kaiken huippu on se, ettei hatuntekijä ole saanut viisumia Lontooseen, joten hän on vain käymässä ilman sitä, ja päähine siis tulee sovittamatta, joten se tehdään "kallellaan istuvaksi" ja laitetaan pannalla kiinni. Kunhan nyt osaisin päättää mallin.

Juu ja sehän olin sis minä, joka viime vuonna suitsutin sitä, että nyt onkin hyvin aikaa valmistautua kesän 2015 Ascotiin. Luojan kiitos kukaan seurueestamme ei ollut innostunut menemään kahtena päivänä, mikä oli alunperin ajatus. Hermot ja omaisuus menee jo tähänkin avajaispäivään.



Rimaa korottaa tietty pääseminen viime vuonna muotijulkaisuun. Mekkoa, hattua ja teemaa en paljasta vielä, mutta hatusta todennäköisesti tulee sellainen iso lautasen mallinen, joka päässä törmäilee ikävästi seiniin ja toisiin ihmisiin :D  Pitää vaan niitata se tarpeeksi hyvin päänuppiin, ettei käy niinkuin viime vuonna, jolloin kuningattaren tullessa sisään tarttui siihen tuulenpuuska ja kun juoksin sen perään, niin samainen tuuli tarttui helmaan ja nosti sen korviin. En jäänyt katselemaan ympärilleni sitä, oliko joku kenties sen kuvannut....



Ongelmat eivät kylläkään rajoitu vain asuun, vaan pitää hankkia myös asuun sopivat aurinkolasit ja sateenvarjo! Ei ole mitään takeita säästä kesäkuisessa Englannissa. Tietenkään. Takki, viitta, shaali...ei tietoakaan vielä.


Pitäisi tietenkin hiukan opiskella noista hepoistakin jotakin. Ja olla hiukan dieetillä ennen tapahtumaa. OMG.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!