perjantai 24. huhtikuuta 2020

Työpalaverit peikkotiimin kanssa

Jos sitä joskus tuntee tekevänsä mielekästä työtä lääkefirmassa, nyt on varsinkin sen aika. Ei liene yhtäkään farmasian alan yritystä, jolla ei olisi jollakin tavalla edes yritystä kantaa kortensa kekoon tämän epidemian aikana.
Photo by mostafa meraji on Unsplash
Mies on ruinuttanut jo toista viikkoa, että leikkaisin hänen hiuksensa. Hän on siinä onnellisessa asemassa, että hänellä niitä riittää - mitä ei monista tuon ikäisistä (tai nuoremmista) miehistä voi todellakaan sanoa. Minusta ne nyt eivät ole vielä mitenkään pitkät, mutta täytyy tässä varmaan jossakin vaiheessa kaivella kampaajan sakset esiin, sellaisetkin kun on tullut joskus omaa tukkaa varten hankittua lähinnä samassa pakkauksessa tulleiden ohennussaksien takia. Hiuksia kun ei tavallisilla keittiösaksilla saisi nirhiä.

Tämä tuli mieleen tämänpäiväisen työpalaverin aikana, kun amerikkalainen mieskollegani iloisena kertoi vihdoinkin onnistuneensa tilaamaan kotiin jonkinlaisen kotiparturisetin, koska ne ovat olleet hänen mukaansa maassa jo pitkään loppu joka paikasta.

En minä nyt Lucaksen tukkaa niin pitkänä viikko sitten pitänyt, mutta nyt se oli tosiaan lyhyempi 😆. Kiinnitinkin sitten huomiota omaan, ranskalaiseen pomooni, joka heilui kuvaruudussa tukka pystyssä (emme normaalisti käytä kameraa ainakaan suuremmissa miitingeissä, mutta nyt olemme sopineet, että se, joka puhuu, laittaa kameran päälle). Hän on normaalisti sileähiuksinen, mutta nyt pään päällä oli selkeä töyhtö.

Minua alkoi tosiaankin naurattaa. Koko puhelu tuntui olevan varsinaisen peikkotiimin keskeinen palaveri! Minä siinä joukon jatkona, koska unohdin koko möötten autuaallisesti ja pikapikaa varustauduin viisi minuuttia ennen sen alkamista sutaisemalla hiukan meikkiä naamaan ja kampaamalla harottavan ja ylivenähtäneen tukkani minäkin.

Onneksi nykyään on aikalailla kukertavia vaatteita, joten kukallinen yöpaita-aamutakkiviritelmäni ei herättänyt kenessäkään kummeksuntaa (paitsi että normaalisti käytän usein mustia vaatteita, ja nyt oli tietty pöydän alla paljaat kintut ja kulahtaneet tohvelit - mutta sitähän ei tietty tarvinnut kenellekään mainostaa).

Tästä tulikin mieleen eräs palaveri parisen viikkoa sitten. Saimme hiukan vahvistusta tiimiimme, ja nyt oli ensimmäinen yhteistyöpalaveri. Kokoustimme ensin oman porukan kesken ja sitten puolen tunnin kuluttua liittyisivät muutkin joukkoon.

Kokouksen senkertainen vetäjä esitti toiveen, että nyt, kun esittäytyisimme, käyttäisimme kameraa (tämä oli siis ennen sitä suullista sopimusta, että puhuja käyttää aina kameraa). Suihkista vaan, ja koko sakki näytti olevan siinä ekassa palaverissa (iltapäivällä!) vielä yöasussa jne., koska joka iikka häippäisi välittömästi siistiytymään ja vain kokouksen vetäjä ja minä jäimme langoille. Olin ollut onneksi aamulla labroissa, joten olin jo ihan esittelykelpoinen...onneksi.

Kokous meni ihan putkeen, mutta jälleen kerran nauratti, sillä tätä uutta porukkaa ei viesti kameroitten käytöstä ollut etukäteen saavuttanut. Eräs isompi (amerikkalainen) pomokin istuskeli hiukset pörröllään makkarissaan taustalla ympäriinsä myllätty tuplavuode. Kun sielläpäin oli varhainen aamu, niin...😷. Ehkä en puhu mitään.

Mitä nyt sitten joillain keittiössä istuvilla perheellisillä taustalla juoksenteli mm. alta kouluikäistä jälkikasvua ja koiria.

Tämmöistä se on, olla vaativissa asiantuntijatehtävissä näinä korona-aikoina.

Mites teillä, työt ja muu elämä näinä päivinä?

1 kommentti:

  1. Heh! Inhimilliset piirteet paljastuu. Meillä toinen etätöissä ja minä joudun käymään lähitöissä. Ehkä kuitenkin mieluummin näin. Ei tarvitse kuitenkaan asiakkaita tavata. Muutenkin voi kulkea takaovesta, niin ei joudu juurikaan ketään kohtaamaan, kun kuljen työmatkankin autolla. Kyllä se on ensi viikolla varmaan alettava pyöräilemään työmatkat, menee muuten hyvät pyöräilykelit hukkaan. Maaliskuun puolivälissä piti alkaa roudata läppäriä mukanaan kotiin. Siihen kun vielä normivarustus ja eväät, niin on pyörällä aikamoinen lasti kuljetettavaa.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!