A Hard Day's Night

Olipas todellinen rumba tanaan. Lahdin alkajaisiksi TYKSin labraan klo 7, ja osoittautu, etta T-sairaalassa eivat sahko-ovet toimineet. Kas kummaa, ei henkilokuntakaan ollenkaan ollut ihmetellyt, kun ei asiakkaita nay ei kuulu. Vihdoin joku huomasi paastaa jonottelijaparat sisaan. Yksi hoitaja otti verinaytteet, ja toinen sitten (varmaankin opiskelija) tussaroi eri huoneessa ECGn kanssa. Saatiinhan nekin sitten otettua.

ATK-systeemitkin "pukittelivat" onnistuneesti koko aamun, joka paikassa.

Sitten rontgeniin, ja ihan sama juttu. Sielta edelleen onkologialle, jossa taas seurasi oven takana jonotusta, kunnes joku laakareista tuli sinne, ja sai sitten omalla kulkukortillaan vihdoin oven auki. Taman jalkeen oven valiin siirrettiin tuoli, joka piti ovea kokonaan auki.

Tassa vaiheessa sain asiani toimitettua, ja ryntasin kauhuissani parkkipaikalle, ollen varma siita, etta ikkunalasissa olisi sakkolappu, mutta onneksi ei. Niin, aamulla se parkkimittarikin oikutteli, sylkien kaikki 50 centtiset kidastaan. Vaan 20 centin kolikot kone nielaisi onnellisesti. Eipa minulla niita kuitenkaan paljoa ollut.

Sielta pain juoksinkin sitten erinaisilla asioilla, ja ruokaostoksilla. Klo 14 minulla oli buukattuna ripsienpidennys.

NYT: Tiedan, etta aiemmin tassa blogissa olin aivan varma, etten koskaan enaa niita kokeile. Joten mika lie mielenhairio tamakin sitten oli :)

Taman jalkeen kavin yhdella huoltsikalla lunastaen lahjakortin, jossa oli kolmen kerran tehopesu. Siina vaiheessa aloin jo taman sateenkin takia nayttaa ihan uitetulta koiralta.

Hirvittava vasymys ja joka paikkaa sarkee.

Omalla asunnolla oli edelleen sama kaaos, mutta kuivurit oli viety pois. Hmm... Mikahan mahtaa olla syyna? Saavatko seinat kuivua itsekseen, vai mita?

Hain sielta omat untuvatyynyni (kaksi niista), silla taalla evakkoasunnolla ovat tyynyt ja peitot jotain kainokuitutaytteisia, ja eivat tunnu yhtaan mukavilta. Seuraavaksi pitaa viela hakea ainakin toinen untuvatakeistani.

No, paivan lopuksi oli siella huoltsikalla mukava ja ystavallinen hymyileva tytto palvelemassa, joten minunkin uuvahtaneisuuteni hiukan parani.

Jospa sita huomenna laiskottelisi (hah, turha haave, minulla on vino pino papereita setvittavana, ja taas asioidenhoitelua luvassa). Huoh. Naita hankalia ja kiireisia paivia vaan joskus on.

Unohdin sanoa, etta toissapaivana tanne putkahti huolestunut ystavattareni. Han oli aiemmin laittanut sahkopostia (mutta sattumoisin silloin oli yksi niita harvinaisia paivia, jolloin en ollut sattunut meilejani vilkaisemaan heti aamulla). Olikin mita piristavin vierailu! Puhuimme mm. stressista jne. Han oli aloittanut tekemaan vajaata tyoviikkoa, mutta huomannut, etta hommat on hoidettava entiseen malliin siita huolimatta, vaikka palkka on vain 60% entisesta. Ymmarran oikein hyvin tilanteen, silla omakin homma ja tyotaakka ohjautui muualta, ihan kuin hanellakin, ja asioat on vaan pistettava eteenpain, eika saa olla pullonkaulana siina suhteessa.

Vieraaltani saatu ihana kukkakimppu.

Toisaalta ajattelin, etta hyva, etta tama sairaus pysaytti. Olisin muuten varmaan ollut niita, jotka tekevat toita maailman tappiin saakka, ja sitten elakeian kynnyksella niinsanotusti "kuollut saappaat jalassa". Ilman kiitosta, kuten tahankin saakka (siis ilmaista tyota, eika kukaan edes noteeraa sita). Kehoitin vaan ystavatartani miettimaan sita. Luopuminen tyopaikastaan on valtava asia, mutta kylla se vaan on niin, etta jos yksi ovi sulkeutuu, niin toisia avautuu!