keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Kasvis-vuohenjuustotornit

Tällainen ohje on täällä ennenkin ollut esillä, mutta verestelläänpä muistoja. Varsinkin, koska sitä ei ollut indeksoitu blogin ruokaohjeisiin.

Onhan tämä hiukan tosin erilainen. Nyt käytettiin kuitenkin taas munakoisosiivuja pohjana, vuohenjuustoa siinä välissä ja pihvitomaattia päällä. Niin, nyt oli varastossa vuohenjuustoa, mutta minun suosikkini on ihan tavallinen Emmental-juusto. Tässäkin voi taas ihan itse säveltää.


Helppo uunipeltiruokahan tämäkin on, ja sen voi toteuttaa tavalla tai toisella. Tässä yksi ohje.

Kasvis-vuohenjuustotornit


munakoiso
vuohenjuustoa
pihvitomaattia

Mausteita (suolaa, mustapippuria....mitä nyt sitten haluaakaan, yrttejä, savupaprikaa).

Viipaloin munakoiso poikittain noin vajaan sentin viipaleiksi. Tee sama tomaatille. Vuohenjuustoa tarvitaan runsas puolen sentin viipale jokaisen alle laitetun munakoisonsiivun päälle.

Ylimmäiseksi tulee viipale tomaattia ja mausteet. Pizzamaustekin käy. Valuttelin kypsien tornien päälle hiukan hyvää balsamicoa (kuva alinna).

Munakoisoja ei muuten tarvitse välttämättä nykyään itkettää sillä ne eivät ole välttämättä kitkeriä.




Laita leivinpaperilla vuoratulle uunipellille 175C ja paista noin vajaa puoli tuntia, tai kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Tämä on aika nopsa ja helppo iltaruoka, esim. Käytetään kasviksia monipuolisemmin, munakoiso lienee ihan turhan outo tuttavuus. Tai siis monelle aika vieras, enkä minäkään käytä sitä niin usein kun voisi.

Hyvä ja vanha balsamico on monen ruoan kaveri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!