perjantai 27. elokuuta 2021

Tirkistelyä

Ottaen huomioon TV:stä tulevien sisustus- sun muitten vastaavien ohjelmien määrän, olen tullut siihen päätelmään, että jokaisessa meissä asuu pieni tirkistelijä jonka tekee mieli kurkistaa muide ihmisten huusholleihin vertaillen niihin sitten sitä, mitä omassa kodissa on. Vai vertaillaanko? Enkä se kuitenkin pysyy vinkkien hakemisena?

Suomessa tuntuu standardilta se, että kaapeissa on esimerkiksi kunnon astiastot. Mielellään Arabiaa, Villeroy & Bochia tai jotakin nimekästä. Myös kattilat ja ruokailuvälineet ovat laadukkaita ja samaa sarjaa. Ei mitään kokoelmia yksittäisiä, hylättyjä ja parittomia kappaleita.

Ulkomailla tähän ei niin kiinnitetä näköjään huomiota. Sama liinavaatteiden kanssa. Irlannissa kävin muutamassa asunnossa, ja tuntuu, että siellä ei niin ollut väliä, vaikka kaikki astiat olivatkin eri paria. Jopa meille vieraille katettiin eriparikupit teetä varten.



Tässä  entisen vuokraemäntäni astiavarasto. Tuntuuko olevan tarpeeksi yli nelikymppiselle, sporttiselle sinkkunaiselle? Saat kuvat klikkaamalla suuremmiksi.

Lisäksi hän omistaa kolme risaista kattilaa, joista pienin on teflonkasari, josta on pinnoite kulunut pois, vokki- ja paistinpannun. niin ja pressopannun kahville.

Eli ei kovin kaksinen keittiövälineistö. Haarukat, veitset sun muut olivat myös kehnoja ja eri paria, epäkäytännöllisia eivätkä mitään "merkkikamaa", ainakaan minun silmiini.

Kaikki on hiukan kulunutta ja vanhaa. Olen aiemmin laittanut tänne kuvia asunnosta. Tässä asunnossa ei ole mitään IKEAa nähty, vaikka sellainen myymäläkin Dublinista löytyy. Tosin se sijaitsee toisella puolella kaupunkia, ja tämä asunto taas "Embassy Belt'illä" Dublin D04:ssa, joka saa ihmiset huokailemaan kateudesta kauneutensa, puistomaisuutensa ja turvallisuutensa takia. Onhan se Dublinin kalleinta ja arvostetuinta aluetta Liffeyn eteläpuolella meren rannalla.


Ulkoapäin asumus on  kyllä kiva. Kuva ulko-ovelta ulospäin.

Mitä mieltä sinä olet noista keittiötarvikkeista ja asunnosta?

14 kommenttia:

  1. Minä henkilökohtaisesti tykkään, että on samaa sarjaa aina useampi kappale. Etten laita siis sekalaisia kuppeja yms pöytään. Tullut kans kerättyä perinteiset Pentikit, Iittalan, Savoniat yms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on kunnon astiastot, enkö voisi kuvitellakaan laittavani edes omalle väelle eriparisia astioita pöytään! Ei tulisi edes mieleen. Kyllä kaunis kattaus on A ja O, ja se tulee luonnostaan.

      Sikäli en ymmärrä sitä astioiden sekamelskaa pöydässä tuolla Irlannissa.

      Poista
  2. Meillä on arkikäytössä sekalaisia mukeja kahvinjuontia varten, mutta vieraille katetaan Arabian valkoiset kupit. Samoin lautaset. Me ei olla turhan tarkkoja siitä, että kaikki pitäisi olla samanlaista tai samaa sarjaa. No juomalasit nyt ovat samanlaisia, mutta nekin olen hankkinut kirpputorilta. Lakanat, tyynyliinat ja pussilakanat ovat melkein kaikki kirpparilta ostettuja ja niin ollen eriparisia, varsinkin ne tyynyliinat. Osan aluslakanoista olen ommellut itse, koska se tuntuu olevan ainoa keino saada kunnollisia ja tarpeeksi pitkiä lakanoita, että ne saa kunnolla taitettua patjan alle. Liinavaatekaappi alkoi tuntua liian ahtaalta joku aika sitten ja niinpä pistin eripariset pussilakanat kiertoon. Uusi käyttäjä löytyi niillekin.

    VastaaPoista
  3. Nykyään nuoriso ihan tarkoituksella haluaa että astiat ovat eriparisia. Ei tietty kaikki mutta se on yksi "muotisuuntaus". Itseänikin on alkanut vähitellen miellyttää eriparisuus. Meillä on mennyt aika paljon rikki astioita joita saatiin naimisiinmennessä ja olen miettinyt että voisin ostaa täydennykseksi uusia jotka jotenkin hauskasti sopisivat vanhojen kanssa yhteen vaikka olisivat erilaisia. Tykkään leikkimielisyydestä niin astioissa kuin sisustuksessa. Eeva E

    VastaaPoista
  4. Irlantilaisesta asumisesta sanoisin kuviesi perusteella, että eipä se tosiaan kovin kummoiselta näytä pohjoismaalaisen silmiin. Vähän vanhahtavaa ja sekavaa sisustusta ja aika ahdasta taitaa myös olla. Siis etenkin kun on fiinistä asuinalueesta kysymys. Sinänsä toki ekologista ettei koko ajan olla uusia huonekaluja hankkimassa ja vanhoja pois heittämässä. Mutta tulee mieleen ettei esteettisyys ole heille ehkä kodeissa kovin tärkeä arvo? Mites pukeutumisessa? Eeva E
    Ja p.s. Nuorempi tytär lähti katsomaan isäänsä sairaalaan. Sairaalasta oli sanottu että saa käydä yksi vieras kerrallaan "pakottavassa tilanteessa". K oli kuitenkin sitä mieltä että olisi kiva jos hänelläkin kävisi joku kun naapurisänkyläisellä käy eri vieras joka päivä. Vähän ihmetyttää tautiriskin takia moinen... Minä käyn varmaan viikon päästä jos K jaksaa. On nyt tosi pahoinvoipa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todella vanhahtavaa on sisustaminen siellä. Toinen vaihtoehto on IKEA-tyyppinen sisustus, ainakin nuoremmilla. Eipä siellä niin kovin muodikkaasti pukeudutakaan, kyllä suomalaiset pukeutuvat paremmin. Sitten katukuvassa on paljon näitä meikäläisittäin pukeutumisessa ylilyöviä Irish Traveller -naisia, jotka erottuvat varsinkin kesäisin puolipukeisella habituksellaan katukuvassa (siis "mustalaisia" ovat).

      Noista vierailuista mulle sanottiin, että vain yksi henkilö voi voerailla koko sen ajan kun olin, mutta mitään lappuja ei tarvinnut täyttää. Tosin teillä varmaan hiukan eri juttu, kun K joutuu olemaan siellä kauemmin. Menen taas ti takaisin pariksi päiväksi.

      Poista
  5. Meillä oli joku väärinkäsitys hematologian vierailuista puhuttaessa. Ei siellä ilmeisesti saa useita eri ihmisiä käydä. Tytär sanoi että siellä puhuttiin jostain lomakkeesta, hän sai sen käsityksen että vierailijan pitää täyttää sellainen ensimmäisellä vierailulla ja sitten pääsee jatkossakin sisään. Hänelle ei kuitenkaan oltu annettu sitä lomaketta. Jäi vähän auki että pääsisikö jatkossa enää kukaan toinen samaa potilasta katsomaan. Täytyy pyytää että K selvittää. - Oli kuulemma aika ankeaa nähdä isä niin väsyneenä ja huonovointisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kommentti uusiksi:
      Siis tuo kannattaa tietty selvittää. Hiukan huonoa oli tiedon kulku siellä mielestäni. Minulla sotkettiin mm. eräs ajanvaraus.

      Onko K:lla jokin "viestintäväline" ja Kaiku-palvelu käytössä? Se tosin on polin ja hoitotiimin yhteyksille ja neuvojen pyyntöä varten, mutta ehkä toimisi paremmin kuin se, että yrittää huikata asiasta kiireisille hoitajille kun käyvät huoneessa.

      Poista
  6. Hmm, ei hänellä mitään viestivälinettä ole... Eipä se nyt silti maailmaa kaada vaikkei siellä pääsisi käymään. Kolme viikkoa kuluu kuitenkin aika nopeasti. Saa sentään kännykällä pidettyä yhteyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, no eiköhän tuoo Kaiku toimi kännykälläkin, tosin netti siellä on todella huono.

      Mä en lähde minnekään ilman läppäriä, joten paha sanoa mitään.

      Poista
  7. Niin siis on K:llakin läppäri mukana. Ajattelin viestivälineellä jotain sairaalan omaa juttua, mutta tuo Kaiku on siis joku sairaalan käyttämä viestiohjelma... sellaiseen hänellä ei liene pääsyä. - Toivottavasti päivität pian omia kuulumisiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiku on tosiaan sovellus, johon hoitajilta saa linkin. Kas kun eivät ole kaupanneet sitä, TYKSin nettisivuilla se on mainitu yhteysvälineenä varsinkin silloin, kun asiakas on kotona, puhelimitse kun polille on monasti vaikea päästä läpi.

      Sun email ei ol eenää sama kuin ennen?

      Poista
  8. Ok. - Ja tintti-mailia mulla ei ole ollut käytössä jokuseen vuoteen.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!