torstai 13. tammikuuta 2022

Niitänäitä

Kaikkea sitä voikin sattua. Nousin aamulla ylös ja hinauduin keittiöön, jonka pöydän ääressä tavallisesti teen töitä.  Keittiön työtasolle oli sattunut jäämään paketillinen After Eight -suklaita, ja otin yhden, puraisin siitä puolikkaan ja vilkaisin samalla LinkedIniä.

Tiedättehän, nykyään kun ihmisiä luokitellaan eri sukupuolien lisäksi "ei-binäärisiin" jne. ovat monet alkaneet lisätä esimerkiksi sähköpostiallekirjoituksiinsa nimensä jälkeen selvennyksenä sukupuolestaan esimerkiksi "(He/Him)". Hoksasin tällä samalla sekunnilla LinkedInissä vanhan brittikamuni Grahamin lisänneen profiiliinsa tällaisen tuikitarpeellisen maininnan. 

Minusta Graham on aina ollut mitä miehisin nimi (tai mistäs minä sen tiedän, alan jopa epäillä nyt sitäkin!), mutta tämä selvennys sai aikaan pientä suuremman tyrskähdyksen, varsinkin, kun kuvassa oleva herrasmies on todellakin vanhempi herrashenkilö, ja vaikka hänen sukunimensä tarkoittaa eräänlaista pikkuleipää tai keksiä, joka feminiiniseksi saatettaisiin helposti ymmärtääkin. En mene yksityiskohtiin, vaikka nimi hauska onkin 😂😄. Säilytetään yksityisyys sentään.

Sukunimen kun luki mukaan siitä tosiaan seurasi naurunpuuska, jonka seurauksena suuhun haukattu puolikas After Eightiä joutui jotenkin sisäkautta nenääni, ja voitte vain arvata kirvelikö! Niistelin vielä suklaata iltapäivälläkin, ja se ei ollut kivaa.

*****

Nyt se sitten tapahtui. Siis hiukset tippuivat. Kunpa se olisikin ollut joistain hoidoista kiinni, mutta ei, tämä liittyi vain kantasolujen luovutukseen eli afereesiin. Kolme viikkoa syklofosfamidiannoksesta ja noita pahuksen hiuksia oli joka puolella. On edelleenkin.

Vähän puhetta, paljon villoja, vai miten se menikään?

Kävin ostamassa peruukin. Maksusitoumuksen sain n. 252 eurolle apuvälinekeskukselta, mutta paljon enemmänhän koko lysti maksoi. Itse peruukki oli 320 euroa mutta siihen joutui ostamaan pesu- ja hoitoaineet + kuivatustelineen. Ihan näin "oman punaista" peruukkia ei löytynyt kirveelläkään, eli piti tyytyä rusehtavampaan. Mitäs tykkäätte? Kuva on vähän kuin kultaiselta 70-luvulta, päivää!

Koko hommeliin meni noin 450 euroa, ja sitten ostin siihen vielä pari varaperuukkia, koska yksi (tai kaksi) on kuitenkin aina pesussa, eikä sen kuivumista voi pahemmin nopeuttaa sillä sen pitää valua telineessä pesuvadissa kuivaksi.

Ne kaksi muuta peruukkia ovat saman mallisia, mutta pidempiä suortuviltaan, ja niitä voi kihartaa ja suoristaa, eli ne ovat lämmönkestäviä aina 180 C saakka. Tämä kuvassa oleva ei ole ja sen kiharat ovat aina samanlaiset, satoi tai paistoi. Toinen niistä lämmönkestävistä on punerva, kuten tämä kuvassa oleva, ja toinen on sinertävä. Siis sellainen muodikas siniharmaa, jossa on farkunsinisiä suortuvia. Kuva alla.

Tässä siis tämä hiukan "räyhäkkäämpi" väri! Näyttää tosin tässä kuvauspimeydessä harmaalta, mutta varmaan kesällä kivasti näkyvät nuo farkunsiniset raidatkin. Ilman kesääkin näkyvät kivasti kortisonista peräisin olevat kaksoisleuat...


Kummasti sitä toleranssi kasvaa tämän koko prosessin aikana! Otin hiustenlähdön aika hyvin, enkä ollut ollenkaan niin "hysteerinen" kuin alunperin olisin voinut kuvitella olevani. Epämukavaahan se on, enkä ole ollut asiasta mitenkään ilahtunut (kukapa nyt olisikaan?), mutta enemmän suhtautuminen on ollut kuitenkin uteliaan ärsyyntynyt epämukavuudesta. Sen vielä sietää. Ehkä minulla ensi kesänä jo on pari sentti hiusta. Kiharaa sellaista. Hiuksen laatuhan kuulemma ainakin aluksi muuttuu.

Muutenkin täytyy sanoa, että kummasti olen sietänyt paljon sellaisiakin asioita, joiden olisin voinut kuvitella suistavan itseni ihan epätoivon partaalle (eikös olekin hienon dramaattinen ilmaisu?) aiemmin. Kuten tuollaisen kaulakanyylin laitto olisi ollut minulla ihan kauhistus vielä puoli vuotta sitten. Niitäkin on nyt sitten kaksi takanapäin, kolmas tulossa ensi kuun alussa.  Puhumattakaan suun leikkauksesta, mikä tapahtui tuon leukaluun katkeamisen jälkitiloissa.

Ehkä se on näin, että mikä ei tapa, se vahvistaa.
Aamun insidenttiä on taas hyvä muistella kun valvon illalla katsoen The Great British Bakeoffia, joka on suosikkiohjelmani, vaikka ihana Mel ja (syvästi inhoamani) Sue (Perkins) eivät siinä enää meitä ilahdutakaan Suomessa menossa olevalla kaudella. Mihin myös hävisi Mary Berry? Aina kun hän maisteli leivonnaisia, jaksoin ihmetellä, että onko hänellä kokotekarit vai ei, se pureminen näytti aina niin hankalalta. Tai sitten vaan kuvittelin niin!

3 kommenttia:

  1. Niinpä se toleranssi yleensä ilmeisesti kasvaa ja ainakin sinulla.

    Minusta nuo ovat oikein hyvännäköisiä ja luonnolliselta näyttäviä peruukkeja. Yllättäen tuo aivan toista värimaailmaa edustava harmaa sinisin vivahtein pukee sinua myös todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voisiko sitä oikeastaan puhua resilienssistä, resilience-sanaahan on pyritty käyttämään tässä muodossa myös suomen kielisissä teksteissä.

      Tuo sininen peruukki yllätti itsenikin, en ollut aikonut ottaa sit sovitettavaksi, mutta kun tilasin muitakin, niin päätin viime minuuteilla, että otetaan nyt sitten sekin.

      Poista
  2. Kivat peruukit. Mun ystävälläni oli upea pitkä, paksu ja kihartuva punainen tukka, ihan luonnostaan siis. Kun hiukset alkoivat kasvaa syöpähoitojen jälkeen takaisin, ne olivat suorat ja harmaat. Hän oli oikein kaunis myös ilman tukkaa ja lyhyellä sängellä. Kolmen kuukauden päästä hiukset olivat tummahkon ruskeat. Paksut ja taipuisat edelleen mutta punaista ei ole enää havaittavissa. Nyt hän aikoo pitää hiukset lyhyinä. Jännä miten hiusten väri muuttuu. K:lla hiukset olivat vähän harmaantuneet ennen hoitoja ja nyt ne ovat kasvaneet takaisin täysin harmaina ja pehmeämpinä kuin ennen mutta tukka on edelleen paksu. T. EE

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!