Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eveline. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eveline. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. marraskuuta 2018

Roskapostaus

Kun joku tuoteputeli tyhjenee, en pääsääntöisesti ikinä muista laittaa sitä jemmaan tai kuvata tällaista roskakoostetta varten. Nyt huomasin, että muutama eri paikoissa ollut misellivesipullo ja muuta sälää tuli tyhjiksi suurinpiirtein samaan aikaan, joten kerätäänpä tähän hiukan katsausta loppuneista.


Aloitetaan oikealta: Puolalaisen Lirene-merkin (Irene Erisin edullisempi brändi) oli epäpuhtaalle iholle tarkoitettu versio, joka sisälsi mantelihappoa, aktiivista sinkkiä ja allantoiinia. Toimi hyvin kesän rasvoittamalla iholla, joskaan en lievän kuivattavuutensa takia käyttänyt ihan joka päivä.

Herbina Energy Boost -misellivesi sisälsi tyrnimehua ja appelsiininkukkavettä. Normaalille ja sekaiholle tarkoitettu misellivesi hoiti tehtävänsä herättämättä mitään sen kummempia intohimoja.

Sephoran puhdistusöljy sisälsi puuvillaöljyä ja oli hiukan liian paksua minun makuuni. En osta toiste.

Mixa on ranskalainen merkki ja ranskalaisista merkeistä on todettava noin yleisesti, että ne ovat aika hajustettuja. Tämä misellivesi oli ihoa kosteuttava (anti-dryness) ja poisti hyvin lian ihon pinnalta. Plussaa iso pullo ja edullinen hinta. Ph fysiologinen 5.5 ja tuote sisältää mm. glyseriiniä ja pantenolia.

Roses Natural Rose -misellivesi tuli mukanani Bulgariasta keväällä, ja se sisälsi siis ruusuvettä. Hyvin toimi ja ostaisin toistekin.


Käsivoiteita, joita kuluu aina: Lirenen Dermal Therapy Hand and nail Cream oli hyvä ja edullinen peruskäsivoide, joka sisältää mm. sheavoita ja allantoiinia.

Lisää puolalaista kosmetiikkaa: Eveline Luxury Hands & Nails Cream Serum Argan & Vanilla toimitti hyvin asiansa vienon vaniljaisen tuoksun saattelemana.

Dermosil Walnut -saksanpähkinäkäsivoide sisälsi paljon glyseriiniä, sekä kasviperäisiä öljyjä ja saksanpähkinäuutetta. Koostumus oli aika luirua - pidän stydimmästä voiteesta. En aio hankkia uudelleen, vaikka hinta olikin hyvin edullinen.


Dr. Irena Eris Telomeric Concentrated Re-Tautening Under Eye Cream oli suorastaan loistava löytö. Vaikka painitaankin hiukan eri sarjassa (tämä on tarkoitettu 60+ -vuotiaille), se kuitenkin toimi hyvin ja kosteutti yön aikana silmänympäryksiä hyvin. Voisin ostaa toistekin. Ko. sarjan luoja on tutkinut nimenomaan telomeereja ja niiden lyhenemisen vaikutusta ihon ikääntymiseen.  Aihe on aika mielenkiintoinen, kuten tuosta linkitetystä jutusta tulette huomaamaan. Juttu kannattaa kuitenkin lukea tietynlainen "suodatin" päällä, sillä kirjoittajalla on oma lehmä ojassa.

Sidmool Royal Honey Peptide Deep Moisture Pack toimitti hommansa ihan kiitettävästi kesällä. Postaus on luettavissa täällä.


CosRx Summer Pore Minish Serum oli hyvinkin toimiva, aion hankkia sitä lisää. Postaus siitä täällä.

Keskellä aiemmin mainittu Dr. Irena Erisin silmänympärysvoidepullo ilman korkkia (meillä on kummallinen korkkien musta aukko).

Löwengrip on ruotsalaisen Isabella Löwengripin kosmetiikkasarja ja tämä The Cream on ihan loistava kasvovoide herkälle iholle. Pehmentää hyvin ja sisältää mm. ihoa rauhoittavaa bisabololia, allantoinnia ja anti-inflammatorista rakkoköynnösuutetta sekä tietty hyaluronihappoa. Tykkäsin.

Oliko mukana jotakin kiinnostavaa?

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

BB, CC, DD ja EE, sekä muuta pöhinää

Olin mennäviikolla Turun Varissuolla käymässä Colosén esittelytilaisuudessa, joka oli aika valaiseva moneltakin osalta. Räväkkä täti-ihminen kertoili ihonhoidosta ja teki esittelymeikin eräälle toiselle täti-ihmiselle.

Samalla hän kertoili, mikä ero on BB, CC, DD ja EE-voiteilla. Kirjaimet kuulemma menevät hiukan kuin rintsikoiden koot, aina kevyemmästä tuhdimpaan. Hyvä vertaus.

DIMillä on sitten näköjään BB-sukkiksiakin.


Colosé on kosmetiikkamerkki, jonka tuotteilla olen saanut kosmetologi-tätini tekemän ekan kunnon meikkini 14-vuotiaana. Vai mahdoinko olla niinkään vanha... Jokatapauksessa luomiväri oli silloin vaaleanvihreää ja hienolta näytti. Minuun myös tekivät ne banaani-, avokado- ja mandariinivoiteet suuren vaikutuksen. Samoja voiteita myydään edelleen.



Annikankulman kynsibaari

Colosé on vaan valitettavasti sellainen merkki, jota ei joka paikasta saa. Eikä netistä tilaamalla, ainakaan käsittääkseni. Turussa sarjaa myy Christian Breton -kauneuskeskus Linnankadun alkupäässä kirjaston lähellä, sekä nyt vasta kuulin, että hoitola Annikankulma Varissuolla myy sarjaa myös (kiitos venäläissyntyiselle kosmetologiystävälleni Jannalle kutsusta tilaisuuteen!).

Sain samalla tehtyä tilauksen Tyrninaamiosta, josta aiemmin olen kertonut mm. täällä. Se on ehdottomasti paras pikakaunistaja meikin alle. Naamiona en ole koskaan sitä käyttänyt. Samalla tilasin kompaktin meikkivoiteen, josta sitten myöhemmin lisää omassa postauksessaan.

Varissuo on paikka kaukana Turun keskustasta, jossa asun. En ole alkuperäinen turkulainen, joten matka sinne oli todella monen mutkan takana, ensin sompailin auton kanssa etsimässä paikkaa, sitten ravasin ympäri kauppakeskusta, mutta hoitola sitten lopulta löytyikin helposti.

Varissuon alue oli ennen aika huonossa maineessa, mutta ilmeisestikin rauhoittunut nyt paljon. Maahanmuuttajia siellä asuu todella paljon ja se näkyi myös liikekeskuksen asiakaskunnassa. Minulle se oli aika piristävä reissu, sillä siellä oli ihan kuin olisi ulkomailla käynyt :D Liikkeiden valikoima oli suunnattua ulkomaalaisille, ja fiilis oli hiukan kuin olisi ollut jossakin basaarissa (näin vähällä voi minua ilahduttaa nyt kun olen joutunut katkenneen koiven kanssa olemaan monta kuukautta kotosalla, heh). Eräässä liikkeessä oli paksu musta nainen tiskin takana lörpöttelemässä puhelimeen (moikkasi kuitenkin minua iloisesti, kun menin hypistelemään tavaroita) ja myynnissä oli niin vaatteita, huiveja kuin eksoottista kosmetiikkaa.

Tokmannissa oli myynnissä puolalaista Eveline-merkkistä värikosmetiikkaa! Sitä on joissakin blogeissa kovasti kehuttu, enkä yhtään ihmettele, sillä puolalainen kosmetiikka on ainakin minun arvioissani todella kovaa tasoa. En ostanut mitään, mutta ehkä menen uudelleen katsomaan....




Tokmannilla oli myös ylläolevaa Yven-merkkistä sarjaa. En ostanut sitäkään, mutta siksi kyselisinkin, jos jollakulla lukijoista on jotakin kokemuksia siitä?