sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Ravintolassa Suomessa



Ärsyttääkö ketään muuta Suomessa merkilliset kirjavat pöytäliinat ja paperiservetit ravintoloissa? Onko joku laskenut, että se jätemäärä tulee halvemmaksi kuin servettien pesu? Kysyn vaan, koska inhoan kaikenlaista ylimääräsitä roskaa ja olen myös huomannut, että ulkomailla, melkein vaikka missä maassa ei tarvitse mennä kovinkaan tasokkaaseen ravintolaan ja havaita siellä käytettävän kankaisia servettejä. Pöytäliinaahan ei esimerkiksi kauniille puupöydälle edes tarvitse.




Suomalaisissa ravintoloissa ne servetit ovat usein vielä huononlaatuista ja ohutta paperia, ns. huoltoasematasoa. Pöytäliinat ovat sitten vielä useinkin sellaista 80-luvun alun muodissa ollutta kirjavaa kangasta. Samantapaista muuten näkee myös sisustusmateriaaleina suomalaisissa hotelleissa.




Kiinnostaisi kyllä todellakin tietää, miksi ei kankaisia servettejä käytetä enemmän? Minusta se on merkki tasosta, ja todellakin  - ajattelen sitä paperin haaskaustakin. Kankaisten servettien pesukin toki kuluttaa energiaa ja käytetään synteettisiä pesuaineita, mutta harvoin servetit ovat niin likaisia yhden käytön jälkeen, että järeämpiä aineita niiden puhdistamiseen tarvittaisiin.

3 kommenttia:

  1. Tässä taitaa hygienia syyt astua kuvaan ja/tai pesulakulut, missäänhän ei enään pestä pyykkiä itse vaan pyykit lähetetään pesulaan (josta usein ne on jopa aliurakoitu Viroon) Eli suomeksi kyseisiä tavaroita tarvitaan 3-4 täyskattausta jos laitetaan pesulaan. No sitten kun ostetaan keinokuituisia/osittain keinokuituisia kankaita (hankinta hinnalta halvempi) niiden pesu on... vaikeaa, tahrat jämähtävät, eikä niitä voi pestä hygienian kannalta tarpeeksi kuumassa. Jos olisi valkeat/vaaleat puuvillaiset/pellavaiset (niille taas tarvitaan jälkihuolto... esim. silitys) voidaan ne pestä tarpeeksi kuumassa 60 - 90 C (hygienia ja tahranpoisto onnistuu)

    Eihän välttämättä tarvita synteettisiä pesuaineita on pesusoodaa (sitä samaa se on kuin ruokasooda, vain halvempaa isossa paketissa, saattaa tosin olla epäpuhtauksiakin) pesupähkinöitä, sappisaippuaa tahroihin yms. yms.

    Mutta olet oikeassa, monessa muka hienommassa ravintolassa saattaa likaiseksi pinttyneet keinokuituiset pöytäliinat ja paperiservetit. Joissain paikoissa on hienot pellavaiset liinat ja naarmuinen pleksi päällä (kummasta pilaa vaikutelman)Poissa on ajat jolloin oikeasti tehtiin kattaukset pöytiin ruokailijoita varten.

    Muuten synteettistä pesuaineista, oletkos miten tätä zeoliittikohua tutkinut? Minä asun viemäriverkon alueella enkä missään tapauksessa osta pesuainetta jossa sitä on, kaksi kertaa on pesukone hajonnut, viimeisellä kerralla puolituttu korjausmies kertoi miksi, hylkäsin silloin zeoliitin. Pari kertaaa olen jopa asian selittänyt kodinkonemyyjille jotka ovat ihmetelleet miksi heidän pesukoneet kotona ovat ruvenneet haisemaan. Ja totuus on ettei Suomessa edes tarvita vedenpehmennintä. Ja sitä paitsi zeoliitin jättämä jäämä vaatteisiin on "myrkkyä" allergisissa ja atooppisissa perheissä.

    Joskus asiasta hiukan kirjoiteltiin, etteivät pesuainevalmistajat halua tehdä Suomen markkinoille omaa ainetta, asiaa ihmettelen kovasti, meillähän on vielä oikeasti Suomessa pyykkipulverin valmistajia, miksi heitä ei kiinnosta?

    Meni vähän ohi aiheen ;)

    -nina-

    VastaaPoista
  2. Sama juttu, zeoliittia sisältäviä pesuaineita en hanki. Ihmettelen myös, miksi niitä edes myydään.

    Nuo kankaiset servetit - kuten mainitsin, useinkaan ei enää pöytäliinoja edes pidetä, ihmettelen vaan, miten pesu sujuu sellaisissa maissa, joissa palkat ovat paremmat kuin Suomessa -> pesulakulut väistämättä ravintoloillekin suuremmat. Silti sellaisissa maissa käytetään puuvillaisia kateliinoja.

    VastaaPoista
  3. Tästä parempi palkkaisista maissa on minulla pari teoriaa miksi se onnistuu: 1. muissa maissa on "laillisesti" halpatyövoimaa jolla sen voi teettää, 2. asiakkaat eivät vain hyväksy niitä kamalia paperisia. Tosin totuus voi olla nuo kaksi syytä yhteensä.

    Sitten se yksi pienehkö asia mikä kanssa voi vaikuttaa, muissa maissa on kannattavampaa pitää pienyrityksiä, Suomen verotus ja paperibyrokratia ovat oikeasti järkyttävän raskaita pienille yrityksille. Eli kotona olevat ns. nyrkkipajat voivat tehdä tälläisiä töitä. Suomessa taas halutaan kaiken olevan globaalia ja urakat ketjutetaan ihan järkyttävästi --> oikeastaan kukaan ei saa voittoa (paitsi ylin lenkki ketjussa) ja sitten sattuu Olkiluodon kaltaisia "palkkaus epäselvyyksiä"

    -nina-

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!