lauantai 11. toukokuuta 2013

Vuohenputki

Nyt kun aletaan olla pohjoisillakin leveysasteilla kesän korvalla, niin kannattaa suunnata luontoon keräämään syötäviä kasviksia. Tällä hetkellä alkavat vuohenputket jo pukata maasta, ja niistä saa kaikenlaista herkkua!

Vuohenputki. Älä sekoita koiranputkeen tai muihin vastaaviin. Vuohenputken lehtiruodissa on kouru, joka erottaa sen myrkkykeisosta. 

Myrkkykeiso kasvaa vuohenputkea korkeammaksi, ja kannattaa lukea senkin kuvaus ennen keruuseen lähtöä. Myrkkykeiso viihtyy eritoten rantamailla. Vuohenputki taas viihtyy erityisesti lehtomailla tai pellonpientareilla, tai saattaa yksinkertaisesti olla kiusallinen tulokas puutarhassa. Niin kiusallinen, että se tukahduttaa alleen muun kasvillisuuden, eikä sitä saa hävitettyä millään. Siinä tapauksessa neuvoisin, että syö sitä joka aterialla ;)

Vuohenputkea voi käyttää monella tavalla. Sillä voi korvata resepteissä purjon tai parsan, sen lehtiä voi käyttää salaateissa tai persiljan ja pinaatin sijasta. Täällä on muutama ruokaohje.

Minä pidän itse keitoista, ja kesäkuumalla etenkin kylmistä sellaisista, gazpacho etunenässä. Tällä kertaa kuitenkin heitän kehiin vichyssoise'n ohjeen. Nimi viittaa ilmiselvästi Vichyn kaupunkiin Ranskassa, mutta on edelleen varsin kiistanalaista, onko tämä keitto alkuperältään ranskalainen vai amerikkalainen. Muuten, jos vierastatte kylmiä keittoja, tämän voi toki pistellä poskeensa kuumanakin! Alkuperäinen ohje on siis tehty purjosta, mutta se siis korvataan vastaavalla määrällä vuohenputkea.





Vichyssoise vuohenputkesta (4:lle)

n. 800 g vuohenputkea (5 purjoa, jos haluaa käyttää niitä, vain valkoinen osa purjosta käytetään)
1 keskikokoinen peruna
n. 50 g voita
3 1/4 dl kanalientä
3 1/4 kuohukermaa
hiukan raastettua kokonaista muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria myllystä
silputtua ruohosipulia

Pilko vuohenputket ja kuori ja kuutioi peruna. Sulata voi korkealaitaisessa pannussa tai paksupohjaisessa kattilassa, ja hauduta vuohenputkia ja perunasilppua siinä miedolla lämmöllä varoen, etteivät ne saa yhtään väriä.

Lisää kanaliemi, sekoita, laita kansi päälle ja anna seoksen "hymyillä" miedolla lämmöllä kunnes vuohenputket ja perunakuutiot ovat pehmenneet todella pehmeiksi.

Ota pannu/kattila pois liedeltä ja anna keiton jäähtyä hieman. Soseuta keitto tämän jälkeen blenderissä tai sauvavatkaimella.

Laita kattila/pannu takaisin liedelle ja vatkaa sekaan kerma. Anna keiton kuumentua ja jos haluat keitosta paksumpaa, anna sen poreilla miedolla lämmöllä niin, että se kiehuu kasaan. Jos taas haluat ohuempaa keittoa, lisää kanalientä.

Kun keitto näyttää valmiilta, ota se pois liedeltä ja mausta. Jäähdytä nopeasti (ellet halua syödä keittoa kuumana) ja laita jääkaappiin kelmulla peitettynä (jolloin se ei ime makuja muusta jääkaapin sisällöstä).

Tämä keitto yleensä paranee jos sitä lämmittää uudelleen.

Vuohenputken kukinto.


3 kommenttia:

  1. minä kitkin näitä pari tuhatta neliötä joka kevät entisessä elämässä.... en tykännyt... ;)

    -nina-

    VastaaPoista
  2. Kitkemisestä vai niiden syömisestä?

    VastaaPoista
  3. kitkemisestä, on meinaan kivat juuret ;) naapurit kävivät hakemassa kyseisiä härpäkkeitä paljon, aina kun näkivät työn alkaneen :D

    -nina-

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!