sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Mitä silmiesi väri kertoo sinusta?

Eräässä nettijulkaisussa oli hauska pieni juttu silmien väristä ja siitä, mitä se kertoo sinusta. Käännän sen vapaasti tähän.



Sanotaan, että silmät ovat sielun peili, mutta nykyisen tutkimuksen mukaan silmien väri voi itse asiassa peilata terveyttäsi. Miten se sitten on mahdollista?

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että silmien väri esimerkiksi voi korreloida sen kanssa, miten tunnemme kipua, miten paljon kestämme alkoholia ja miten menestymme esimerkiksi eri urheilulajeissa ja erilaisissa liikunnallisissa lajeissa.

Pittsburgin yliopistossa huomattiin, että vaaleasilmäiset naiset kokivat vähemmän kipua synnytyksen aikana kuin tummasilmäiset naiset. Vaaleasilmäiset naiset kestivät myös paremmin alkoholia kuin tummasilmäiset.

Tämä kaikki perustuu geeneihin. Biomolekulaaritieteiden vanhempi lehtori Liverpoolin John Moores -yliopistosta kertoo, että silmien väri perustuu noin kahteen- kolmeentoista yksilölliseen yksilölliseen variaatioon geeneissä. Nämä samat geenit vaikuttavat myös muihin asioihin kehossa.

Otetaanpa esimerkiksi melaniini, joka ei ainoastaan tummenna silmiä, mutta myös aiheuttaa herkempää altistumista pienemmille määrille alkoholia. Tästä ei toki tarvitse huolestua, sillä tummasilmäiset ihmiset ovat myös nopeampia resaktioissaan, mikä tekee heistä hyviä nopeatempoisissa urheilulajeissa.

Entäs sitten vaaleasilmäiset ihmiset? Louisvillen yliopistossa todettiin, että joskin nämä ihmiset reagoivat hitaammin, se auttaa heitä suunnittelemaan kaikki tekemisensä paremmin. Tämä on hyödyksi esim. sellaisissa liikuntamuodoissa kuin golfissa.


Lähde: Billionsires Australia (Keneth Rehnberg 22 Aug 2014)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!