perjantai 10. lokakuuta 2014

Öljyä iholle - osa 1

Jos joku asia on nyppinyt minua monta vuotta, on se tämä argan-öljyhullutus. Ei sillä, etteikö öljy itsessään hyvää olisi, mutta aina kun jotakin oikein hypetetään, hinta ampaisee taivaisiin.

Selasin eilen jonkin verkkokaupan sivuja, ja siellä myytiin erilaisia öljyjä kosmeettiseen tarkoitukseen, eli tippoina kasvoille yms. Hinta oli pöyristyttävä.

Jos jotakin hyvää öljyä haluaa iholleen laittaa, kannattaa katsoa ensin omaan ruokakaappiin. Esimerkiksi oliiviöljy on ihan hyvää kuivalle iholle. Täytyy kuitenkin muistaa myös sisäinen rasvaus, eli jos ihosi on kuiva, muista syödä rasvaa tarpeeksi.

Meikkipussissa hiukan tuhruiseksi mennyt pullo kameliaöljyä. Erikoisöljyjä saa iHerbin lisäksi esim. Pienestä Tuoksukaupasta.

Käydäänpä hiukan ja lyhyesti läpi muutamia kosmetiikassa (ja ruoanlaitossakin) käytettäviä öljyjä ja niiden kosmeettisia ominaisuuksia:

Aprikoosinsiemenöljy llä on samoja ominaisuuksia kuin manteliöljyllä (ks. alempana), mutta   se soveltuu manteliöljyä paremmin herkälle ja ikääntyvälle iholle. Tätä öljyä voi myös käyttää salaatinkastikkeisiin tai paistamiseen, ja se on miedon makuista. Jos käytätä ruokiin, varmista, että öljy on syötävän laatuista.

Argaaniöljy (argan-öljy) on Saharassa kasvavan puun hedelmien kivistä puristettua öljyä, jota voi käyttää ruoanlaittoon samoin ehdoin kuin aprikoosinkiviöljyä. Se sisältää runsaasti E-vitamiinia, fenoleita, karoteeneja ja rasvahappoja ja sitä voi käyttää iholle, hiuksiin, kynsiin jne.

Auringonkukkaöljy on hyvä oleiinihapon ja vitamiinien A, D ja E sekä lesitiinin että tyydyttymättömien rasvahappojen lähde. Se on hyväksi etenkin ahavoituneelle, ikääntyneelle ja vaurioituneelle iholle. Auringonkukkaöljyn liiallinen käyttö ravinnossa liitetään sydän- ja veritautiriskiin.

Avokadoöljy on hyvää esimerkiksi salaatinkastikkeisiin, ja kosmeettisesti se on yksi parhaita öljyjä herkälle, ärtyvälle ja kuivalle ongelmaiholle, psoriasiksen ja ihottumien hoitoon. Se sisältää A,- B1-, B2-, D- ja E-vitamiineja ja aminohappoja, pantoteenihappoa, steroleja, lesitiiniä ja muita välttämättömiä rasvahappoja.

Hamppuöljyssä on paljon proteiineja ja hyviä omega-rasvahappoja. Sitä voi käyttää esimerkiksi salaatinkastikkeisiin sen pähkinäisen maun vuoksi. Ihoon se imeytyy hyvin.

 Hasselpähkinäöljyn maku on miedon pähkinäinen ja se puristetaan paahdetuista pähkinöistä. Miedon ja makeahkon makunsa vuoksi se sopii erityisen hyvin jälkiruokien ja salaattien valmistukseen. Iholla se supistaa huokosia, joten se sopii erinomaisesti rasvaisen- ja sekaihon hoitoon.

Makadamiaöljyä käytetään myös laajalti ruoanlaitossa. Suosittelen sitä mm. leivontaan ja salaatinkastikkeisiin. Siinä on korkeasti monityydyttymättömiä rasvahappoja ja sen koostumut muistuttaa ihon omaa, luonnollista rasvaa. Se imeytyy ihoon hyvin, suojaa sitä ja parantaa ihovaurioita, arpia, auringonpolttamia ja muuta ihoärsytystä. Sitä saadaan makadamiapensaan pähkinöistä

Manteliöljy (makeamanteliöljy) sopii leivontaan, vaikka sitä harvemmin käytetään ruoanlaitossa. Kosmeettisesti se sopii kaikille ihotyypeille, koska se pehmittää ja rauhoittaa ihon hyvin. Sitä voi myös käyttää hiuksiin ja kynsiin.

Oliiviöljy on varsin stabiili ja monikäyttöinen öljy niin ruoanlaitossa kuin ihon- ja hiustenhoidossakin. sillä on ihoa hoitava vaikutus.

Soijaöljy tehdään soijapavuista ja se on keittiössä todellinen monitoimiöljy. Siinä on steroleja, lesitiiniä ja E-vitamiinia ja se imeytyy hyvin ihoon rauhoittaen sitä.

Vehnänalkioöljy sopii mm. salaatinkastikkeisiin, ja itse syön sitä kapselien muodossa, sillä se on hyväksi iholle niinkin. Se sisältää runsaasti E-, A- ja D-vitamiinia, skvalaania, lesitiiniä ja proteiinia ja se sopii erityisen kuivalle, halkeilevalle, ärtyneelle ja karhealle iholle estäen hidastaen ryppyjen muodostumista.

Huomisen postauksessa on lisää neuvoja, miten tehdä näistä ihoseerumia.



5 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta! Todella informatiivista. Itsekin olen nyt käytellyt juuri arganöljyä, kun sitä sattui Prismasta löytymään. Tosin mietin kyllä kanssa, että jos esim. rypsiöljyn brändäisi houkuttelevasti, purkittaisi pikkuruiseen pulloon ja pyytäisi älytöntä litrahintaa, niin saisikohan siitäkin ihonhoitohitin aikaiseksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Tosin öljyjen stabiliteetistä aion sanoa muutaman sanan, eli pysykäähän langoilla!

      Tänä viikonloppuna on muuten Ekolossa ilmaisen toimituksen viikonloppu, ja sekaiholle & rasvaiselle akneiholle hyvä mustakuminaöljy on tarjouksessa:

      http://www.ekolo.fi/tuote/amazonas-mustakumina%F6ljy/4025871890211/?keywords=mustakumina%F6ljy

      Tuosta öljystä lisää täällä aiemmassa postauksessa:

      http://dzinninajatuksia.blogspot.fi/2014/07/mustakuminaoljy.html

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Kävin myös tutustumassa Pieneen tuoksukauppaan ja sieltä vasta kaikenlaista mielenkiintoista löytyykin! MIelenkiinnolla jään odottamaan osaa 2.

      Poista
    3. Se onkin kiva kauppa! Kerran ostin sieltä puhdasta kahvivoita ja tein siitä joululahjaksi huulirasvoja!

      Poista
  2. Vielä tuosta argan-öljystä: Ennen tätä hypeä olen monasti ostanut sitä reissuiltani, ja verraten sitä hintaa nykyisiin kauppojen hintoihin, pistää vaan miettimään, miten vähän itse asiassa ne köyhät naiset esim. Marokossa siitä saavat. Miettikääpä sitä.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!