tiistai 28. heinäkuuta 2015

Liikuntapäiväkirja - 61 viikkoa takana

Saikkari käsileikkauksen takia loppui kesäkuun lopussa, mutta kovin on tihkeästi lähtenyt käyntiin taas tämä liikunnallinen elämä. Heinäkuun alusta lähtien olen toki salilla käynyt, mutta kunnollisen treenauksen kanssa on ollut hiukan niin ja näin. Viime viikolla ja sitä edeltävällä vasta pääsin oikeastaan vauhtiin, ja sekin oli kolme kertaa viikossa tunnin pyöräily, mutta vastusta en ihan sille tasolle laittanut kuin mihin jäin helmikuulla.


Siis laskujeni mukaan viime viikko mukaanluettuna ollaan nyt kuntoiltu kokonaista 62 viikkoa. Kunto kuulemani mukaan huononee jo kahdessa viikossa, joten en helpotuksekseni ole mitään huikeita muutoksia huomannut, mutta ehkä sekin päivä tulee silloin kun saan aikaiseksi sen tunnin kuntopyörän lisäksi tehdä koko olemassaolevan saliohjelmani. Toistaiseksi pyöräily on ihan riittänyt, koska tuntuu, että silloinkin saan salilla tärvääntymään koko aamupäivän.

Eniten odotan kauhulla sitä päivää, kun pitää taas ruveta tekemään jalkakyykkyjä :)  En ole ihan varma, saako niitä menemään entisillä painoilla, mutta pikkuhiljaa pitäisi kai yrittää. Leikattua rannetta en haluaisi vielä pahemmin rasittaa, sillä sitä särkee nytkin aina välillä, jos yrittää liikaa sitä käyttää.

Muuten täytyy sanoa, että on nihan päässyt unohtumaan saikkarilla se endorfiinipiikki, joka tulee kovan salilla hikoilun lopputuloksena! Olen oikein tyytyväinen  itseeni, vaikka välillä tuntuikin tympeältä ajatukselta aloittaa hikiliikunta uudelleen. Piristäähän se todellakin kummasti.

Btw, viime päivinä on ollut hiukan lyhyitä postauksia, koska hajotin n(taas vaihteeksi) Macbookini, arrgh! Pitää operoida nyt vanhalla "PuuCeellä", mikä on hermojarepivää, mutta koittakaa kestää! Postauksia nyt kuitenkin tulee, koska sain tämän vehkeen päivitettyä eilen ja se toimii ihan hyvin (ja miksei toimisi, kone on vaan varakone ja vähän käytetty).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!