tiistai 6. marraskuuta 2018

Lyhyesti puuterin valinnasta - Paese

Puuterin valinta ei ole mitään rakettitiedettä, mutta ensiksi on kuitenkin mietittävä puuterin tarkoitusperä. Jos on ajatus tasoittaa kasvot meikille, paras tähän lienee esimerkiksi mineraalipuuteri. On tosin meikkipuutereitakin, joista osaa voi käyttää myös märkänä.

Kakkumaiset kivipuuterit ovat paremminkin meikin korjailua varten, ja saattavat sisältää talkkia, mikä paakkuuntuu iholla helposti ja tukkii huokosia. Talkki myös kuivattaa ihoa, joten rasvaiselle iholle se taas saattaa sopiakin kiillon poistajana, kunhan sitä käyttää ohuina kerroksina ja esimerkiksi puuteripaperin kanssa vuorotellen.


Jos taas tarvitaan hyvää ja hienojakoista puuteria kiinnittämään meikki, erinomainen valinta on talkiton riisipuuteri. Esimerkiksi puolalainen Paese* valmistaa edullista riisipuuteria, jota voi käyttää niin meikin alle primerinä tai kiinnitykseen meikin päälle. Puuteri sopii kaikille ihotyypeille, eikä se kuivata, vaikka imeekin liiallista rasvaa iholta ja pitää ihon mattana hyvin. Puuteri on  - niin  - riisinvalkoista mutta sulautuu kaikkiin ihonsävyihin.


Puuterirasiassa on annostelija ja kunnon vippa, mitkä helpottavat käyttöä. Se ei tuki huokosia. Tykkään, koska tulos on aika kivan näköinen ja tasainen, huokosiakaan ei paljoa huomaa.

Käytätkö sinä tällaista irtopuuteria meikin kiinnittämiseen tai primerinä?

* PR-näyte/Face Helsinki, ILM-messut 2018

16 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä,oli rakettitiedettä tai ei nin täytyykin katsastaa tuota Paesea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paesen myyntipaikkoja voi tosiaan kysellä Face Helsingiltä.

      Poista
    2. Tätä muuten on Kosmetik4less illäkin myynnissä,jos nyt oikein ymmärsin tuotteen.

      Poista
    3. En yhtään ihmettelisi, joskin 12,50euron postarit nostavat hintaa huomattavasti, joten kyselisin kuitenkin ostomielessä Face Helsingiltä.

      Ellei tietty kyseessä ole suurempi kimppatilaus.

      Poista
    4. No niinpä,postarit tekee pahaa.Sieltä voi saada alekoodeilla alennusta ja ja ,no juu,oikeassa olet. Ja kimppatilaus auttaa asiaa tietenkin.

      Poista
    5. Mutta mikä tämä Face Helsinki on?

      Poista
    6. Ilmeisimmin maahantuoja: http://facehelsinki.fi/

      Poista
  2. Hei mihin mielestäsi kannattaa kiinnittää kauneudenhoidossa huomiota, ja mikä on liikaa, mikä liian vähän? Olen vaativassa asiantuntijatehtävässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kysymys on aika laaja. Vastauksena tulee tosin mieleen esimerkiksi liiallinen puhdistaminen. Kyllähän meikki on kasvoilta hyvä puhdistaa pois, mutta monet puhdistusaineet peräkkäin voivat olla ihan liikaa, koska silloin vahingoitetaan jo ihon omaa suojamekanismia. Onneksi tämä ns. "korealainen" trendi alkaa jo olla ohi. Perusjutut kunniaan!

      Poista
    2. Jaa niin, talvella on tietty aika liioiteltya myös pestä kuumassa suihkussa koko kroppansa jollakin saippuapitoisella. Se, jos mikä tekee hallaa iholle.

      Poista
    3. Kiitos. Entä meikkaus, mikä on sopiva arkimeikki?

      Poista
    4. Tästäkin tietty voisi postailla joskus. Itselläni arkimeikki tarkoittaa jotakin ihoa tasoittavaa, esim. CC-voide plus ripsiväri ja huultenrajauskynä. Nimenomaan nude huultenrajauskynä, joka häivytetään hyvin. Ehkä vielä vähän jotakin hyvin neutraalia poskipunaa ja se on siinä yleensä.

      Poista
  3. Muakin alkoi kiinnostaa tuo Paesen puuteri. Pitääpä tsekata se jossain vaiheessa. Käytän puuteria vain meikin kiinnittämiseen, primerina käyttäminen on aika vierasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen hommaan tuo onkin loistava. Pitäisi varmaan tosin ihan kuriositeetin vuoksi kokeilla myös primerinä.

      Poista
  4. Hei, Paesen tuotteita saa ostettua Hehku-myymälöistä ympäri Suomea sekä Hehkun- verkkokaupasta: https://www.hehku.fi/fi/EUR/Brandit/Paese/c/paese

    Myös kauneushoitolat ympäri Suomea myyvät Paesen meikkejä.
    t. Milja, Face Helsinki

    VastaaPoista
  5. Ostin tänään Hehkusta tän:) oli 30 % alennustakin

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!