maanantai 19. marraskuuta 2018

Sunday Riley: Luna

Alluren erään boxin mukana tuli pieni pullo Synday Rileyn Luna-kasvoöljyä. Kaunis oli yönsininen, kullanvärisellä korkilla varustettu pipettipullo, mutta katsotaanpa mitä itse tuotteessa oli.

Luna-öljy on, kuten nimensä viittaakin, tarkoitettu käytettäväksi yöksi puhtaalle ja kuivalle iholle. Sen luvataan sisältävän ihoa kosteuttavaa ja soluja uudistavaa retinolia orgaanisessa, kylmäpuristetussa avokadoöljypohjassa. Lisäksi siinä on orgaanista ja kylmäpuristettua rypäleensiemenöljyä, karhunvatukansiemenöljyä, chiansiemenöljyä, kamomillaöljyä, jalosauramoöljyä (englanninkamomilla), marokonkamomillaa, kapin kamomillaa, neroliöljyä, veriappelsiiniöljyä, ylang ylangia, vetiveriä, auringonkukkaöljyä ja rosmariiniuutetta. Aikamoinen coctail, ja se tuoksuu aika yrttiselle myös, joskin luonnollisista lähteistä peräisin oleva hajustus haihtuukin iholta suhteellisen nopeasti.


Itse öljy on indigonsinistä, mutta ei kuitenkaan värjää ihoa kuten Pohjois-Afrikan tuaregien huivit. Se muuttuu iholle hierottaessa mystillisesti kirkkaaksi.

Öljyn sisältämät, useaa eri kamomillatyyppiä hyödyntävät öljyt rauhoittavat ihoa, ja sitä suositellaankin kaikille ihotyypeille, myös punoittavalle ja herkälle. Retinolin sanotaan olevan hellävalaista, ihoa ärsyttämätöntä laatua ja chiansiemenöljyn mukana tulee iholle myös vahvasti antioksidanttista alfalipoiinihappoa. Tuotteessa ei ole ftalaatteja, parabeeneja eikä sulfaatteja.

Pidän siitä, että tämä öljy imeytyy ihoon suhteellisen hyvin, eikä loppupeleissä päädy tuhrustamaan petivaatteitani, monasti kun tällaiset kasvoöljyt päätyvät suurimmaksi osaksi tyynynliinaani.

Öljyä suositellaan käytettäväksi neljän viikon ajan parhaiden tulosten aikaansaamiseksi.

Onko Sunday Riley sinulle merkkinä tuttu?

2 kommenttia:

  1. Tää merkki on mulle tuttu lähinnä sen saaman negatiivisen julkisuuden takia, brändi oli mm. pakottanut työntekijöitään kirjoittamaan tuotteistaan positiivisia arvioita esim. Sephoran sivuille eri nimimerkeillä, myöskin firman perustaja Sunday Rilei mainostaa olevansa biokemisti tai vastaava, muttei ole koskaan valmistunut. Lisäksi tuotteet ovat mielestäni täysin ylihinnoiteltuja, joten en niitä varmasti koskaan ostaisi, vaikka olisikin ylimääräistä rahaa, koska en voi hyväksyä tällaista kuluttajan huijaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalliita nuo tuotteet kyllä ovat, se on myönnettävä!

      Mitä tulee esim. noihin mainitsemiisi tuotearvosteluihin jne., en yhtään epäile, ettäkö muilla firmoilla välttämättä olisi sen puhtaampia jauhoja pussissaan. Myös bloggarit saavat paljon tarjouksia joissa määrätään aika tarkkaan, mitä rahaa vastaan tuotteista pitäisi kirjoittaa. Ei kai se ole yhtään se parempi asia. Tässä blogissa ei tosin sellaisia väkisin tehtyjä postauksia nähdä :)

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!