keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Mikä on oikea määrä meikkiä?

Jenni Pääskysaari aloitti taannoin julkisen keskustelun siitä, pitääkö julkisuudessa olevan naisen käyttää aina meikkiä esim. TV:ssä (lue lisää täältä). Hyvä kysymys. Minusta meikille on oma paikkansa, ja se on siltikin jokaisen oma asia, millaisena haluaa kasvojaan esitellä.

Vahvempi meikki tietty hiukan kuin kuuluu juhliin, varsinkin hienompiin iltajuhliin. Minua ei mitenkään haittaa, vaikka joku pakkeloisi paksummin kasvonsa päiväsaikaankin, ja ehkä se kuuluukin joihinkin ammatteihin. Jos kuitenkin superpitkiä rakennekynsiä, tekoripsiä ja muutenkin vahvaa meikkiä näkee esim. kauppojen kassoilla (ja tätähän tosiaan näkee), se kyllä kieltämättä käy joskus hiukan silmiin. Ei ehkä ihan sovi työasustukseen.

Mikä minulle on se minimi?


Eri sidosryhmien kanssa työskentelevänä koen, että töissä on oltava siistin näköinen ja siihen kuuluu myös kevyt meikkaus. Minulle se minimissään tarkoittaa ihon pohjustamista jollain sitä tasoittavalla (ei välttämättä värivoiteella tms., joskus primerintapainenkin kelpaa).


Sen jälkeen laitan ohuen peitevoidekerroksen yleensä silmien alle ja nenänpieliin  - yleisesti siis kohtiin, jossa on jotakin peitettävää, ja häivytän sen hyvin. Sen jälkeen rajaan huulet nudella kynällä ja häivytän hyvin. Huulet saavat olla luonnollisen näköiset. Ehkä laitan hiukan ripsiväriä ja poskipunaa, jos tarvitaan, ja se on siinä. Tulos yleensä näyttää aika meikittömältä ja on hyvä, eikä vaadi paljoakaan korjailua päivän mittaan, ellei nyt sitten esimerkiksi niistele nenäänsä jatkuvasti, kuten minä teen tällä hetkellä 😎.

Ripsien ja kulmien kestovärjäys auttaa paljon asiaa, samaten kuin microblading kulmakarvojen suhteen. Minulla on myös huulissa kestorajaus, joka tosin on nyt alkanut kulua pois, joten se pitäisi uusia.

Entäs iltameikki?


Iltameikki onkin sitten eri juttu. Olen aika huono meikkaaja, joten se rajoittuu nykyään meikin pohjustukseen, meikkivoiteeseen, peitevoiteeseen, meikinkiinnityspuuteriin (ja tarvittaessa korjailupuuteriin), ripsi-, luomi- ja rajausväriin sekä poskipunaan ja olen jopa yrittänyt opetella käyttämään korostussävyjä. Kiinnityssuihkekin kuuluu repertuaariin. Kaikenkaikkiaan tähän koko meikinteko-operaatioon saan kulumaan ehkä maksimissaan 15 minuuttia. Tulee aina mieleen erään ystävättäreni pikkuveljen kanssa seurustellut ex-missi, joka misseytensä aikana kertoi kuluttavansa pari tuntia ripsien erotteluun nuppineulalla. Ei onnistuisi minulta, joskaan oma pärstäni ei kyllä niin hyvältä koskaan näyttänytkään kuin hänen naamansa 😂.

Miten sinä meikkaat päivittäin?

*****
Vähän OT, mutta olin eilen sädehoitopolilla. Edessä on siis viisi viikkoa sädehoitoa lannerangan kolmeen kasvaimeen. Arvasin siis oikein, vaikka hematologialla lääkäri väitti "noin viiden päivän sädehoidon" riittävän. Menee siis ensi vuoden puolelle tästä syövästä toipuminen, mutta ennuste siis on hyvä, ja se riittää minulle. Ottaa vaan päähän mennä sinne sairaalaan muutaman minuutin takia joka päivä, mutta edellisenkin kerran tein sen, eikä tämä voi olla sen hankalampi juttu. Täytyy vaan toivoa, ettei käy kuten edellisellä kerralla ja iho pala ennen "maaliviivaa", se oli nimittäin aika tuskallinen juttu hoitaa.

Huomenna taas TT-kuvat ja MRI, ja saan kai kivoja tatuointipisteitä säteen kohdistamista varten. Itse hoito alkaa 28.11. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!