keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Hiustenhoitoa ja hypetystä

Olaplex on hiustenhoitosarja, jonka mainostetaan vahvistavan hiusten rikkisiltoja ja tekevän näin hiuksista vahvemmat. Tämä siis pähkinänkuoressa.

Kallishan sarja on, ja ensin pitäisi hoidattaa hiuksensa niillä alkuvaiheen tuotteilla, jotka ovat vain ammattilaiskäytössä. Näitä tuotteita voi kampaaja käyttää ymmärtääkseni värjäyksen tai vaalennusaineen mukana, tai sitten erikseen. Kotihoitotuotteet ovat sitten vähittäismyynnissä ja käytettävissä ylläpitohoitoina.

Päädyin kuitenkin ostamaan kotihoitotuotteita, vaikka sitä ensimmäistä, kampaajalla tapahtuvaa käsitttelyä ei ollut nyt tehtykään. Tosin viimeksi, kun se vuosia sitten tehtiin, en pitänyt titä mitenkään maatamullistavana.


Hankin tämän shampoon ja hoitoaineen jostakin alennusmyynnistä, olisiko ollut Yliopiston apteekista. Ihan vaan sivuhuomautuksena, ne ovat aika sairaan kalliita normaalisti, mutta nyt on Sokoksen verkkokaupassa hiustenhoitoviikko, jolloin nämäkin ovat -40% eli alta parikymppiä per puteli. Normaalihinta on kyllä todellakin minun kipurajani yläpuolella.

Olaplexiä on maailmanlaajuisesti niin kovin kehuttu, jotta pitihän näitäkin kokeilla. Shampoo vaahtoaa erinomaisesti, ja siitä saa suorastaan luksuskokemuksen sen takia. En kyllä pitänyt siitä, että se tekee hiukset niin narskuvan puhtaiksi, ehkä sitä pitäisi näin parin käyttökerran jälkeen laimentaa vedellä. Toisaalta sitä sanotaankin "shampootiivisteeksi", joissakin mainosteksteissä.

Laitoin myöhemmillä kerroilla hiuksiin ennen pesua runsaasti hoitoainetta puoleksi tunniksi, mutta eipä siitä näyttänyt olevan apua.

Tuo hoitoaine ei ollut mielestäni mitenkään erikoinen. Tosin, jos on ohut ja lättänä tukka, niin tällä kombolla saa aikaan mitä hurmaavimman ja ilmavimman tukan, joka on todellakin kuohkea!

Valitettavasti vaan minun vaalennetturaitaiselle hiukselleni nuo eivät olleet niitä hoitavimpia tuotteita, ja koko päästä tuli takkuinen harakanpesä, jota oli hankala selvittää edes hiusvoiteitten ja -öljyjen avulla (Moroccanoil valitettavasti jäi Irlantiin, joten käytin toista öljyä, josta lisää myöhemmin).

Hiukset tuntuvat varsin kuivilta nyt muutaman käyttökerran jälkeen. Laitoin nyt tosin Sokokselta tilaukseen kaikki Olaplexin puuttuvat kotihoitotuotteet, joten katsotaan, paraneeko kokemus niiden käytön jälkeen...

Jotta tukka ei ihan kokonaan katkeilisi päästä, pitää varmaan tehdä reissu Stockalle ja ostaa jälleen kerran uusi purkki maailman parhaaksi hiusnaamioksi toteamaani Kiehl'siä 😗. Se kun yksinkertaisesti vaan pelittää parhaiten.


2 kommenttia:

  1. No mutta tämäpä tuli hyvään aikaan tämä Olaplex-arvostelu! Kun tosiaan on ne Hiusten hellimisetkin päällä, minkä olin ihan unohtanut :)

    En ole koskaan uskaltanut kokeilla tuota shampoota, vaikka mieli on tehnytkin, koska olen ymmärtänyt sen olevan liian hoitavaa hennoille hiuksille. Tämä muuttaakin sitten käsitystä tuosta shampoosta.

    Jotkut 'marketti-plexit', etenkin hoitikset, on ihan tolkuttoman hoitavia, jopa niin, että hiukset on ihan liiskana koko viikon tiheistä ja tehokkaista pesuista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minusta tästä on hoitavuus aika kaukana. Takkuiset ja kuohkeat hiukset kyllä tuolla saa.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!