Näytetään tekstit, joissa on tunniste erytritoli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste erytritoli. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. heinäkuuta 2013

Makeutusaineet

Kirjoittelin aiemmin joistakin makeutusaineista, ja tässä hiukan lisää poimittuna Rodalen sivustolta. Viime aikoinahan on paljon puhuttu glukoosi-fruktoosisiirapin ja raffinoidun sokerin huonoista terveysvaikutuksista, ja ennen diabeetikoillekikn niin suositeltu hedelmäsokeri (eli fruktoosi) tosiaankin voi olla haitallista monellakin tavalla. Sen on esimerkiksi arveltu ruokkivan syöpäsoluja (tälle ei tosin ole vankkoja tieteellisiä todisteita, soluthan ottavat ravintonsa mistä hyvänsä). 

Tämän lisäksi se voi lisätä näläntunnetta ja olla täten yksi syyllinen liikalihavuuteen. Lisäksi hedelmäsokerin liika saanti nostaa veren rasva-arvoja, rasvoittaa maksaa ja edistää insuliiniresistenssin muodostumista. Hedelmäsokerin pilkkomiseen elimistössä tarvitaan maksan apua. Valitettavasti samalla se saa maksan muodostamaan elimistöön vaarallisia rasva-aineita, jotka edesauttavat sydän- ja verisuonitaudin syntyä.

Tavallisesta sokerista puolet on fruktoosia.

Turhien mehujen ja virvoitusjuomien juominen ei siis ole kovin terveellistä, ei vaikka makeutteena olisi käytetty jotakin keinotekoista. Uusimmat tutkimukset aspartaamista ovat paljastaneet, että se reagoi joidenkin elintarvikevärien kanssa tuottaen aivoille myrkyllistä ainetta. Lisäksi yksi aspartaamin hajoamistuote on formaldehydi. Varmaan sana on negatiivisessa mielessä kaikille tuttu.

Marketteihin on ilmestynyt myös uusia, luonnonmukaisemmilta vaikuttavia makeuttajia, kuten agavesiirappi. Vaikuttaisi ihan viattomalta, vai mitä? Kuitenkin agavesiirapissa on 70-80% fruktoosia, mikä on jopa korkeampi määrä kuin maissista tehdyssä glukoosi-fruktoosisiirapissa. Kannattaa siis jättää tämäkin kaupan hyllyyn.

Agave.

Sokerialkoholit, kuten ksylitoli, sorbitoli ja erytritoli tuntuisivat paljon terveellisemmiltä ja luonnonmukaisemmilta vaihtoehdoilta. Kaikki ne myös suojaavat hampaita reikiintymiseltä. Käyttö suurina määrinä tosin aiheuttaa gastrointestinaalisia oireita, jotka voivat olla todella epämiellyttäviä. Lisäksi on muistattava, että etenkin ksylitoli on pieninäkin määrinä koirille erittäin vaarallista.

Hunaja sisältää paljon fruktoosia, mutta siinä on myös todella paljon antioksidantteja, jotka suojaavat syövältä ja lievittävät allergioita. Hunajaa kannattaa myös käyttää ulkoisesti (diabeetikoilla ei saisi käyttää suurille ihoalueille); palohaavoihin ja luonnon antibioottina nirhaumiin ja haavoihin.

Tumma siirappi on korkeasta kaloripitoisuudestaan huolimatta yksi varteenotettava makeutin  - pieninä määrinä. Vaikka se onkin lähtöisin samasta sokeriruo'osta tai sokerijuurikkaasta kuin sokeri, se on kuitenkin puhdistamattomana ravinnerikkaampaa. Koska se sisältää esimerkiksi rautaa, kaliumia ja kalsiumia, sitä jopa köäytetään terveystuotteena joissain maissa.

Liika mitä hyvänsä, jopa vettä, ei ole terveellistä.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Jouluiset marmeladimakeiset

Koissu viettää laatuaikaa isäntänsä kanssa ja kunto ilmeisestikin plaanaa edelleen, kun ei ole mitään kuulunut. Hyvä jos diureetti hiukan alkaa helpottaa neidin oloa.

Ajattelin vaihteeksi laittaa tänne jouluisen reseptin, eli marmeladimakeisiakin voi tehdä itse. Muksuna teimme niitä diabeetikko-isällemme, joka ei raukka saanut koskea ihaniin Vihreisin Kuuliin.

Nämä onnistuvat myös makeutusaineesta, mutta silloin sokerointia varten on syytä varata erytritolia, sillä se näyttää eniten tavalliselta kidesokerilta, eikä sula niin helposti. Makeiset voi tietty kastaa myös tummaan suklaaseen.

Marmeladimakeiset

7 dl vettä
20 g agar-agaria (hiutaleina liukenee nopeasti, tätä saa elintarvike- ja luontaistuoteliikkkeistä)
7 dl sokeria
1 1/2 dl kiinteää omenasosetta
1 - 1 1/2 tl sitruunahappoa (apteekista ainakin saa), viinihappokin käy
2 tl hedelmäesanssia
hiukan karamelliväriä (ole varovainen ettei tätä tule liikaa, annostele suurinpiirtein tulitikun puupäällä)

Väriä saa myös luonnollisesti granaattiomenamehusta, jota myydään monien markettien venäläisten tuotteiden hyllyissä.

Jos käytät suikaleina ostettua agaria, liota niitä vedessä vuorokauden.

Mittaa vesi/mehu kattilaan, lisää agarhiutaleet ja keitä niin, että hiutaleet liukenevat ja seos on sileää. Lisää sokeri ja keitä n. 40 min, kunnes seos muodostaa lankamaisen vuon lusikasta tiputtaessa (tätä ei tule yleensä makeutusaineen kanssa).

Ota seos hellalta ja lisää muut aineet (maistele, ettei mitään tule liikaa; esanssin kanssa saa myös olla varovainen).

Kaada seos leivinpaperin päälle laakealle tarjottimelle (kulmat voit muotoilla ja kiinittää nuppineuloilla laatikkomaisiksi, niin seos ei valu alustalta pois.

Anna kuivua pari vuorokautta ilmavassa paikassa (varo jäätymistä). Leikkaa sopiviksi paloiksi, sokeroi ja tarjoa.

Kuivista kakunmuruistakin saa pieniä leivoksia tai kakkutikkareita kun murumassaan sekoittaa hiukan sulaa voita, rommitilkan ja hillottuja kirsikoita hienonnettuna. Koko komeus kastetaan suklaaseen ja siinä se. Kuvan leivos on Naantalin Aurinkoisen rommikirsikkapallo, koska kipsi kädessä en voi itse leipoa mitään.



maanantai 6. elokuuta 2012

Sokerittomia suklaita testissä

S-kaupat myyvät Balance-merkkistä stevialla makeutettua suklaata, joka on aika hyvää. Ilman mitään omituisia sivumakuja. Ainoa valitettava puoli asiassa on se, että siinä on myös malitolia, joka laittaa mahan iloisesti sekaisin, ainakin jos sitä suklaata enemmän kuin puoli levyä kerrallaan vetelee. Ellei laita, niin on ihme. Suklaata on kolmea eri laatua: Pähkinäsuklaa, maitosuklaa ja tumma suklaa. Se tumma versio muuten muistuttaa hiukan Mignon-munien sisältöä maultaan.

Ei tietty löytynyt yhtään ehjää levyä, koska olen "ottanut muutaman palan" kaffeen kanssa tänään.
Sitten tämä "älä osta" -osasto! Cavalier-merkillä on ennenkin ollut sokerittomia suklaita saatavilla Suomessa. Nyt oli näemmä tullut markkinoille steviaa ja erytritolia sisältävä suklaarasia.

Herkullisen näköistä...
...mutta pahaa!
Erytritolin maku tuli liikaa läpi. Tosin tämä suklaa ei vienyt mahaa sekaisin ihan niin paljon kuin tuo Balance, mutta ei kuitenkaan ollut vaikuttamattakaan ruoansulatukseen.

Veguversio
Viimeisenä sitten täysin sokeriton vegaaniversio, joka ei sisällä oikeastaan suklaata ollenkaan, vaan carobia (johanneksenleipäpuun hedelmästä). Jos jollekin tämä maistuu, niin hyvä. Minulle ei. Ei tosin tarvitse hertsata mahaoireitakaan tätä syötyä.

Edit: Tänään löysin Minimanista tällaisia belgialaisia suklaita.

Matcha-teetä kyytipoikana ja antioksidantit on taas saatu talteen.
Valikoimassa oli neljää sorttia: Maitosuklaa, hasselpähkinä-, manteli- ja tumma suklaa. Kyllä belgosuklaa on aina aidon makuista, mutta näissäkin on sitten sitä maltitolia, eli maltillisesti näiden kanssa!

lauantai 11. helmikuuta 2012

Stevia, erytritoli, sukraloosi ja aspartaami

Jo aikaisemmin olen maininnut, etta aspartaamia ei kannata kayttaa ruoanlaitossa (eika muutenkaan), silla sen lisaksi, ettei se ole kovin terveellista, se nostaa veren insuliinitasoa miltei samalla tavalla kuin sokeri. Tama merkitsee sita, etta verensokeri ei pysy tasaisena (tulee nalka) ja toisekseen sen kanssa syodyt energiapitoiset aineet tarttuvat helpommin kylkiin.

Steviaa saa nyt vuodenvaihteen jalkeen Suomestakin. Mina olen kayttanyt sita suhteellisen paljon jo vuosia, mutta joissain steviamerkeissa loytyy hiukan kitkeraa makua, ja toiset eivat taas jostain syysta sovelly leipomiseen. Esimerkiksi piimakakusta ei tule stevialla ihan maailman paras maultaan. Jostain syysta.

Erytritolissa on taasa hiukan samanlainen viilea sivumaku kuin ksylitolissa. Kannattaa miettia, mihin se sopii ennenkuin sita kayttaa. Leipomuksiin se paasaantoisesti ei kovin hyvin sovi, mutta voisin kuvitella silla hyvin makeutettavan esimerkiksi sen Minttusuklaapommi-smoothien, jonka ohjeen olen kirjannut tanne blogiin aiemmin. Mintun kanssa se varmaan on ihan hyvakin yhdistelma. Toinen puute erytritolissa on se, etta se ei sula kovin hyvin. Tassa tapauksessa kuitenkin hiukan auttaa se, etta siita on olemassa tomusokerimainenkin muoto.

Sukraloosi, jota Splendan nimella myydaan (ei saa Suomesta) ei ole ongelmatonta sekaan. Se ei imeydy ollenkaan ihmisen ruoansulatussysteemin lapi mennessaan, eika sita kuulemani mukaan kovin hyvin saa vesistoista puhdistettua pois jatevedenpuhdistamoissa. Kuitenkin se on mielestani paras aine leivontaan, ja muistuttaa eniten sokeria maultaan.

Toin sita nyt viimeksikin Lontoosta. Hinta Sainsburylla liikkuu £2.00 hiukan yli £3.00 per purkki, purkin koosta riippuen. Tuo pienempi purkki vastaa 750 g sokeria. Tilavuusmitoissa se on yksi yhteen sokerin kanssa, eli ala mittaa sita painon mukaan!

Pohjoismaista ainakin Norjasta saa Splendaa, eli jos siellapain liikkuu, kannattaa sita hankkia. Splendaa saa myos makeutusnappeina samanlaisissa pienissa muovirasioissa kuin muitakin makeutusaineita.

Kaksi makeutusainesuosikkia.