Näytetään tekstit, joissa on tunniste parfyymi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parfyymi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Mikä tekee parfyymin tuoksusta "puuterisen"?

Tätä olen funtsinut pitkään. Kun nettiä selaa läpi, ei asia olekaan kovin yksioikoinen. Puuterinen tuoksu sekoitetaan usein vaniljaan, mitä se ei ole. Vanilja on herkullisempi tuoksuna. Puuterisuutta kuvaillaan myös (vauvan)talkin tuoksuksi, huulipunan ja yleensäkin vintage-kosmetiikan tuoksuksi.

Photo by Raphael Lovaski on Unsplash

En ole vieläkään tyytyväinen tähän selitykseen, enkä todellakaan lähde ostamaan talkkia tuoksutellakseni sitä. Itse liitän puuterisuuden suuresti pitämäni brändin, Guerlainin tuotteisiin. Selattuani näitä läpi Fragranticassa, en oikeastaan löytänyt mitään varsinaisesti mitään yhteistä nimittäjää, jota voisi kutsua puuterisuuden alkulähteeksi.

Lojuin sohvalla ja tuoksuttelin Trussardin My Namea ja Narciso Rodriguezin For Her tuoksuja, joita molempia sanotaan hyvin puuteriksiksi. Näilläkään ei ole oikeastaan mitään yhteistä nimittäjää, siis tuoksukomponettien suhteen.

Puuteriset tuoksut itse asiassa juontavat juurensa jo barokkiaikaan, jolloin ylhäisö puuteroi kasvonsa ja tupsutteli peruukkinsa valkoisiksi riisipuuterilla. Myöhemmin muoti jatkui, kun saatiin japanilaisilta geishoilta vaikutteita aikana, jolloin itämaisuudella oli suuri vaikutus sen aikaiseen rokokoomuotiin

Puuteriin alettiin lisätä mm. tuoksua antavaa iiristä, siis sen jauhettua juurta (orris root). Italialaissyntyisen, mutta sittemmin Ranskan kuninkaan kanssa naitetun Katariina de' Medicin uskotaan olleen tämän tuoksuvan puuterin luoja. Puuterissa oli tietysti myös vieno riisin tuoksu.

Puuterinen tuoksu siis yhdistetään lähinnä iiriksen juureen. Iiriksen kukkia ei sinällään käytetä tuoksuissa. Löysin muitakin kuvauksia: puuterin tuoksun kuvaillaan muistuttavan orvokkia, heliotrooppia ja myskiä. Puuterin tuoksu on kuitenkin kuiva ja hiukan puumainen ja leijuu kuitenkin ympärillä pehmeänä, kuten pehmein kashmir-vaate.

Parfyymeissä tuoksu ei oikein lyönyt läpi ennen 1900-lukua. 1920 Guerlain lanseerasi L'Heure Bleue -tuoksunsa, joka oli yksi ensimmäisistä, jossa yhdistyi iiris, myski, heliotrooppi, tonkapapu ja orvokki. Olen kirjoitellut tästäkin tuoksusta aiemmin täällä. Tonkapavun sanotaan olevan vaniljainen, mutta yhdistettynä kukkien kanssa se antaa tuoksuun puuterisen vivahteen.

Muita puuterisen tuoksun lähteitä voivat olla mm. mimosa, joka antaa vihreän, orvokkimaisen tuoksunuotin; cassie (akaasia), joka kuivuessaan tuottaa orvokkimaisen, hiukan mausteisenpuuterisn tuoksunuotin; heliotrooppi tekee tuoksusta puuterisen, mantelisen ja vaniljaisen. Kuitenkin puuterisuuden päätekijöitä ovat orvokki ja orrisjuuri. 

Puuterinen tuoksu ei ole kovinkaan pitkäikäinen, tai siis kestävä, vaan se häipyy helposti. Nykyään käytetään tietty synteettisiä tuoksuaineita, sillä kukkia tarvitaan todella paljon tuoksun komponenttien valmistamiseksi, ja tuoksut olisivat siis "aitoina" todella kalliita.

Minä olen suuri puuteristen tuoksujen ystävä, mutta makujahan on tietty monia, ja kaikkia ne eivät niinkään viehätä.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Kaunis parfyymipullo ja sen ruusuntuoksuinen sisällys

Joskus tekee hauskoja löytyöjä  - tämä Bulgariasta. Tuoksu on tietystikin ruusuinen, maahan on ruusuöljyn tuottaja. Itse asiassa yksi maailman suurimmista sellaisista, sillä siellä tuotetaan n. 70% maailman ruusuöljystä niin kosmetiikan valmistukseen, kuin mm. suklaan maustamiseen. Ruusuöljytuotannon sivutuotteena saadaan esimerkiksi ruusuvettä, maustetta, lääkeaineita, ruusuhilloa ja -likööriä. Ruusunnuppuja käytetään joissain maissa teen kaltaisina haudukkeina.

Yhteen grammaan ruusuöljyä tarvitaan 1300 ruusun kukinnot, joten ei ihme, että se maksaa. Ruusun terälehdet korjataan keväällä ja korjuu päättyy Ruusufestivaaliin. Siitä voi lukea lisää täältä. Kuulostaisi houkuttelevalta joskus osallistua siihen.







On se merkillistä, miten erilaisille eri väriset ruusut tuoksuvat!

perjantai 26. syyskuuta 2014

Pientä kasvissopparallin evaluointia + taas suoliston terveys & syöpä & muuta


Nyt olen sitten jo useampia viikkoja elänyt kasviskeitoilla, vihersmoothieilla ja salaatilla. Siis pääasiassa. Proteiinia olen saanut lähinnä hapanmaitotuotteista (rahka, jogurtti, raejuusto). Kuten olen ennemminkin sanonut, raakaravinto kaunistaa ihon aika nopeasti, mutta se, mikä selkeimmin tuntuu kasvisvoittoisen ruoan mukana tulevan, on makeanhimon väheneminen tai jopa katoaminen. Itse asiassa olen ollut pirteämpikin, jaksanut paremmin.

Kuva: Mirror.co.uk. Kuvaan liittyvä artikkeli ravinnosta ja kauneudesta on luettavissa täällä.

Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism on julkaissut tutkimuksen, jossa arvellaan suoliston bakteeriflooran monimuotoisuuden olevan tärkeä keino suojata hormoniriippuvaisilta syöviltä, kuten rintasyövältä. Terve suolisto vähentää riskiä sairastua.

 Sen lisäksi, että terve suolistofloora auttaa ruoan sulattamisessa, se myös vaikuttaa suuresti siihen, miten naisen elimistö käsittelee estrogeenia ja sen metaboliitteja. Bakteerit määrittävät sen, mikä osuus estrogeenista ja sen metaboliiteista poistuu virtsan ja ulosteen mukana, tasaten näin kehon estrogeenipitoisuutta niin, ettei se pääse nousemaan haitallisen suureksi. Erityisen tärkeää tämä on ylipainoisilla naisilla, koska rasvakudos jo itsessään erittää estrogeenia.

Niillä naisilla, joilla on laaja-alaisin suolistobakteerikanta, ylimääräinen estrogeeni ja sen aineenvaihduntatuotteet poistuvat normaalisti kehosta.

Kasvisten syönti  - varsinkin raakana, on hyvä tapa elättää suotuisaa bakteerikantaa. Sen lisäksi hapaptetut ruoat, aina maitotuotteista hapankaaliin toimivat suotuisasti suolistossa. Niitä vaan ei saa kypsentää, eikä kannata käyttää sokeroituja jogurtteja yms., koska sokeri on yksi suolistoflooran epätasapainon syy. Kreikkalainen jogurtti on hyvää, mutta katso tarkkaan, mitä ostat, sillä Greek STYLE yoghurt ei ole samaa kuin aito, vaan se on paksunnettu gelatiinilla ja maidon ainesosilla. Älä osta myöskään hapankaalia (säilyke)purkissa, sillä se on silloin kuumennuskäsitelty, eikä siitä ole hyötyä.

Tumma, vähintään 70% kaakaota sisältävä suklaa myös ruokkii hyviä bakteerikantoja nykytietämyksen valossa.

Luin juuri, että kuten antibioottien (mikrobilääkkeiden) käyttö sekoittaa suolen toimintaa, niin tekee myös pitkäaikainen ns. tavallisten kipulääkkeiden ja esim. alkoholin käyttä. Yhdessä ja erillään. Alkoholi tuotta myrkkyjä metaboloituessaan ja tavalliset tulehduskipulääkkeet voivat aiheuttaa suoliston vuotamista ja tuhota elimistön hyödyllisiäkin prosesseja.

Minulle henkilökohtaisesti tuo makeanhimon häviäminen on suuri juttu. Ja kasvisruoat ovat ainakin nyt syksyllä suhteellisen edullista ruokaa, keittojen ollessa myös helppoja tehdä. Oikeastaan niihin voi laittaa vaikka mitä kasviskomboja, juuri nyt viimeksi tein soppaa parsakaalista, kukkakaalista, sipulista ja porkkanasta. Ja laitoin siihen vahingossa valkopippurin asemesta jauhettua kardemummaa, jota sattui oleman maustehyllyssä samanlaisessa lasiputelissa. Yllätysyllätys, sopasta ei tullut ollenkaan hassumpaa, vaan sellaista "intialaisentapaista". Kardemummasta olen kirjoitellut aiemmin täällä.

*****

Mutta asiasta seitsemänteen: posti toi minulle tänään hyvin paljon himoitsemani paketin, ja se kyllä teki heti aamusta niin kovin iloiseksi.



Vaikka kuinka muita parfyymeitä suitsuttaisin, Guerlainilla on muutama klassikko, johon aina palaan. Mitsoukoa minulla ei koskaan ollut, l'Heure Bleue'tä on mennyt useampi pullollinen ja nytkin sitä on miltei täysi pullo kaapissa samanlaisessa Baccarat'n lasipullossa. En osaa päättää, kumpi näistä kahdesta olisi se suosikkiparfyymini, vai olisiko se sittenkin harvinainen Nahema?

Jardins de Bagatelleä olen joskus käyttänyt, Shalimaria on mennyt monta pullollista, mutta sen vanilja-variaatiot kiinnostaisivat. Samsaraakin minulla on joskus ollut.

Kuinka moni teistä osaa ihan suoralta kädeltä kertoa lempituoksunsa? No, minä ainakin tiedän valmistajan nimen, tuoksuista sitten kolmen kärkeen varmaan menee tuo Shalimar myös. Ai kun joskus raaskisi ostaa vielä Nahemaa pullon.

Surrender to Chance on tosin paikka, josta jopa jo lopetettujakin parfyymeitä voi ostaa ihan pieninäkin määrinä. Postimaksut ovat hiukan nousseet tuosta postauksestani, mutta ovat edelleen ihan OK-luokkaa. Käykääpä katsomassa valikoimaa!


VIELÄ ON VAJAA VIIKKO SYYSKUUTA JÄLJELLÄ JA SIIS AIKAA OSALLISTUA SYYSARVONTAAN. TÄSSÄ LINKKI.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Parfyymi, josta et takuulla ole koskaan kuullutkaan - Ajmal Sarah

 "Kotiarkeologia" on joskus todella mielenkiintoista. En muistanutkaan, että minulla on tällainenkin parfyymi, vieläpä koreassa pullossa.



Ajmal on perheomisteinen parfyymitalo, jonka perustaja on lähtöisin Intiasta, mutta jolla on nykyisin pääpaikka Arabiemiraateissa (UAT). Perustettu vuonna 1951. Kyseisen firman missiossa sanotaan heidän arvostavan eettistä, sosiaalista ja ympäristöystävällistä toimintaa, mikä osui heti silmiini tuolla ko. firman sivuilla.

Sarah ei itse asiassa ole ollenkaan hullumpi tuoksu, mutta kuten itämaiset tuoksut yleensä, tämäkin on aika raskas. Joskus aikoinani pidin kovasti YSL:n Opium -tuoksusta (edesmenneet appivanhempani olivat jollakin olympialaisreissulla ostaneet ilmeisestikin koko koneen tyhjäksi tuosta parfyymistä, eli sitä todella meni minulla joskus monta pulloa oheistuotteineen), joten tämä Ajmalin parfyymi menee siihen samaan kategoriaan.

Fragrantica.com ei tarjoa påaljoakaan tietoa Sarahista, mutta makeupalleystä löytyy pari arviota. Linkki tässä. Ilmeisimmin joku muukin pitää tästä.

Tuoksussa on iiriksen juurta (orris root, iris germanica, iris pallida), myskiä, sahramia ja santelipuuta. Iriksen juuresta sanotaan, että kuivattuna se tuoksuu erityisen hyvälle ja sitä käytetään parfyymeissa erityisesti tuoksujen "kiinnitysaineena", joka tavallaan säestää muita tuoksuja.

Iris on myös historiassa ollut vallan ja voiman symboli, joka usein nähdään esimerkiksi valtikoissa.

Myös heraldiikassa kukan muoto on tunnettu.

torstai 22. elokuuta 2013

Apuja (joulu)lahjatuoksujen ja partavesien valintaan ja ostoon

Koska joulukin luuraa jo muutaman kuukauden päästä, niin ajattelin esitellä hiukan tarkemmin Fragrantica-sivuston netissä. Tämä sivusto on erittäin kätevä jos harkitset vaihtoehtoa nykyiselle tuoksullesi, tai miesten partavedelle. Tai jos lempparisi valmistus on lopetettu tai sen saanti muuten vaan kiven takana.

Otetaanpa esimerkiksi Diorin miestentuoksu Fahrenheit. Haepa se käyttäen hakukenttää tuolta Fragrantica.com'in sivustolta. Avautuu tällainen näkymä. Tuoksu on analysoitu sivulla aika hyvin, mutta tärkeämpi uuden tuoksun valinnassa on vasen kolumni, jossa on tuoksuja, joista Fahrenheitin ystävät ovat myös pitäneet.

Lisäksi sivun keskivaiheilla on hintoja, joilla tuon tuoksun saa eri nettikaupoista. Sekin aika kätsy lista. Kivaa on myös se, että sivulla on kerrottu kyseisen tuoksun historia ja sen luojat. Samaten käyttäjäarvioita löytyy.

Otetaanpa toinen esimerkki. Tykkään kovasti Givenchyn Organzasta. Ennenkuin eksyin Fragrantican sivuille, olen käyttänyt vasemman kolumnin ehdotelmista YSL:n Opiumia, Chanel 5:sta, Diorin Poisonia, Bulgarin Jasmin Noir'ia, Diorin Dunea, Guerlainin Samsaraa ja Shalimaria. Aika hyvin sopii kuvioon.

Jos siis tiedät edes yhden lahjan saajan lempituoksuista, tämän sivuston avulla on mahdollisuus löytää uusi tuoksu, joka miellyttää saajaa eikä jää käyttämättä.

Kuinka monelle sivusto on tuttu?



maanantai 22. heinäkuuta 2013

Inhottava jasmiini - uusia parfyymi-ihastuksia

Muistan joskus ajatelleeni että inhoan jasmiinin läpitunkevaa tuoksua, mutta ei koskaan pitäisi olla näin kategorisen jyrkkä, sillä yllätin itseni ihastumalla pariin parfyymiin, joissa on juuri jasmiinia aika määräävälläkin tavalla.

Ykkössuosikkini on tällä hetkellä Elie Saabin Le Parfum, jonka tuoksussa tuntee ensin runsaat appelsiininkukat. Mmmm....




Tämän jälkeen olinkin jo ihan sataprosenttisesti myyty... Seuraavaksi tuoksussa tunkee tajuntaan jasmiini  - ja vielä yllättävämpää on, että tuoksun sydämessä on patsulia, joka on toinen sellainen tuoksu, jota kuvittelin syvästi inhoavani. Ehkä ei sittenkään...

Vielä tunnistan setripuun ja hunajaruusun, joista molemmista pidän kovasti. Ruususta tulee juhannus mieleen, juhannusruusut. Aika selvä peli, tämä on tuoksujen huippua!




Sitten haksahdin vielä Bulgarin Jasmin Noir'iin. OMG! Nokkaan tunkee pehmeää jasmiinia, sitrusta, kieloja... Tässäkin on seetripuuta ja patsulia, kumman hyvässä sopusoinnussa. Vielä tulvahtaa nenään myskiä ja makeahko nougatmainen tuoksu, liki toffeeta, mutta ei liian imelä.

Molemmat ovat aika sofistikoituja tuoksuja ja sopivat kuitenkin suhteellisen kevyinä muuhunkin kuin iltatilaisuuksiin, mielestäni. Seetripuu tuo jotenkin "merellisen" mielikuvan, mistä sitten johtuukaan.

Jään nuuskuttelemaan tuota nougatin sulaneen sokerin tuoksua.

Käykääpä jossain myymälässä tuoksuttelemassa, elleivät nämä ole tuttuja tuoksuja!

torstai 7. helmikuuta 2013

Helmikuun Livbox


Niin, se tuli taas! Jännittävän mystinen aarrearkku. Olen enemmän kuin tyytyväinen sisältöön, sillä se maksoi vain sisällään olevan Essien kynsilakan verran. Ja sisälsi tavaraa, jota olisin muutenkin ehkä hankkinut.

Värit olivat vaihtuneet limenvihreästä siniseen nauhaan....

...ja pinkkiin silkkipaperiin.


 Tuota vartalovoidetta ehätin jo kokeilemaan, ja se tuntuu imeytyvän todella hyvin, toisin kuin monet paksut voiteet. Tuoksu on onneksi aika mieto.

John Gallianon Parlez-mois d'Amour -parfyymi tuoksui myös ihanalle! Ainakin näin ensikokeilulla.

Olayn Regenerist -sarjasta olen kuullut pelkkää hyvää. Jossain taisi jopa olla tutkimus siitä, että se todella uudistaa ihoa.

Kynsilakkaa piti myös heti kokeilla. En ehkä itse olisi suorilta käsin ostanut tuon väristä pinkkiä, mutta eipäs se mitään hassumpaa kynsissä ollut. Yksi kerros peitti jo kivasti. Katsotaan, miten se kestää. Jos pysyvyys on samaa luokkaa (en ole muuten koskaan kokeillut Essien lakkoja) kuin viime kuun paketin Isadoran lakalla, niin olen todella myyty tällekin lakalle.

Ulkona luonnonvalossa väri on vieläkin upeampi.