Näytetään tekstit, joissa on tunniste antioksidantti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste antioksidantti. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. tammikuuta 2014

Hyviä ja terveellisiä ja erittäin epäterveellisiä popcorneja

Perunalastuista tai nachoista en ole koskaan pitänyt, mutta popcornit kyllä menevät alas, ja hyvä näin, sillä niissä on paljon antioksidantteja ja flavonoideja, joista olen kirjoitellut ennemminkin. Sinänsä hämmästyin kun kuulin siitä, sillä antioksidantit liitetään yleensä värikkäisiin marjoihin ja kasviksiin.

Koska esimerkiksi marjoissa on paljon vettä ja popcorneissa vain n. 4%, joten niitä tarvitsee syösä volyymillisesti vähemmän kuin marjoja saadakseen saman antioksidanttimäärän. Popcorneissa antioksidantit ovat suurimmaksi osaksi kuoressa, joten jos suuhun niitä jää, ei kannata syljeskellä pois. Täällä tutkimustietoa englanniksi.

Vaikka näin onkin antioksidanttien kanssa, ja vaikka popcornissa on kuituakin, ei niillä tietenkään kannata ruveta korvaamaan kasviksia ravinnossa. Ei, vaikka popcorn-maissi todennäköisesti onkin niitä vähiten käsiteltyjä ruoka-aineita  - ellei se ole geenimuunneltua. Tai silloin kun ET käytä mikropopcorneja.

Mikropoppareissa on montakin ongelmaa. Ensinnäkin pussi ei kestä kuumaa, ellei siihen lisää kemikaaleja, kuten PFC (perfluorokemikaalit), jotka saattavat aiheuttaa lapsettomuutta ja syöpiä. Pussin rasvankestoa taas parannellaan kemikaaleilla, jotka saattavat aiheuttaa kilpirauhasen toiminnan häiriöitä tai ADHD:ta. Koska pussien tuotanto on usein ulkoistettu, itse popparit pakkaava firma saattaa olla täysin tietämätön pussien sisältämistä aineista.

Jos ostat VOIN MAKUISIA mikropoppareita, huomaa, että ne ovat vain voin makuisia, eikä sisällä todennäköisesti ole rasvan ja suolan lisäksi muuta kuin voin aromina yleisesti käytetty diasetyyli, joka tehtailla aiheuttaa työntekijöille joskus jopa keuhkovaurioita sille altistuttaessa. Jotkut tehtaat ovat tämän takia vaihtaneet diasetyylin muihin voiaromeihin, jotka myöskin liitetään terveyshaittoihin. Huomatkaa, että tämä sama diasetyyliongelma pätee myös muihin voin makuisiin elintarvikkeisiin! Viimeksi kaupassa käydessäni näin mm. voin makuista oliiviöljyä! Jo on aikoihin eletty…

Sitten vielä mikropoppareiden rasva; se on useinkin transrasvaa, joka säilyy hyvin, mutta todennäköisesti aiheuttaa pitkällä aikavälillä ongelmia sydämellesi ja lisääntymiskyvyllesi.

Geenimuunneltuja ruokia ei ole ehditty juurikaan tutkia pidempiä aikoja, mutta on viitteitä siitä, että ne aiheuttavat haittoja ruoansulatukselle, ruoka-aineallergioita ja jopa kasvaimia.

Fit-lehdessä oli muutama hyvä popcorn-ohje, jotka lainaan tähän:



Proteiinipopparit

Kuumenna kookos- tai jotakin muuta öljyä kattilassa ja lisää popcornit. Kansi päälle ja anna paukkua, mutta varo polttamasta niitä.

Kun poppparit ovat valmiita, ripottele päälle vniljan- tai suklaanmakuista proteiinijauhetta ja chiansiemeniä.


Lakupopparit

Kuumenna kookos- tai jotakin muuta öljyä kattilassa ja lisää popcornit. Kansi päälle ja anna paukkua, mutta varo polttamasta niitä.

Ripottele lakritsinjuurijauhetta (luontaistuotekaupoista) perään ja ravistele. Ei suositella niille, jolla on korkea verenpaine lakritsin sisältämän, verenpainetta nostavan glykyrritsiinin takia.


Suklaiset popparit

Kuumenna kookos- tai jotakin muuta öljyä kattilassa ja lisää popcornit. Kansi päälle ja anna paukkua, mutta varo polttamasta niitä.

Sekoita teelusikallinen kanelia, saman verran cayennepippuria ja saman verran tummaa kaakaojauhetta. Siivilöi poppareiden päälle.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Mesclun-salaattia savutofulla ja luumuilla

Oli niin hyvä iltaruoka, että pitää ihan teillekin kertoa. Olin viime viikolla ostanut savustettua tofua ja mietin kaupassa mitä siitä tekisin. Helpoimman kautta meni, eli ostin paketin sekasalaattia (ns. babysalaattia, jossa on sekalaisia salaattienlehtiä) ja muutaman unkarilaisen luumun. Olen usein aiemmin käyttänyt jäävuorisalaattia, mutta hiljakkoin vasta tajunnut, että siinä ei juurikaan ole ravintoaineita eikä antioksidantteja, joten värikkäämpää pitää lautasella olla!

Salaatille ei tarvinnut tehdä huuhtomisen ja linkoamisen jälkeen muuta kuin kaataa lautaselle, pirskottaa hiukan tummaa balsamicoa ja lorauttaa öljyä. Pieni pöyhäisy ja sitten lohkoin päälle pari tummaa luumua.

Tofunviipaleet paistoin pannulla ja ladoin salaattikasan päälle. Pari pyöräytystä pippurimyllystä ja se oli siinä. Maha tuli täyteen ja maistuvaakin se oli.

Herkullinen tofusalaatti.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Guayusa-tee

Törmäsin iHerbissä tällaiseen yrttiteehen, ja se vaikuttaakin todella mielenkiintoiselta tuttavuudelta. Guayusa on Amazonilla kasvava, yerba mateen tavalla orjanlaakerien sukuun kuuluva puu, jonka lehtiä on tiettävästi käytetty jo ainakin 1500-vuotta (hautalöydön mukaan, oletettavasti kuitenkin käytetty jo yli 2000 vuotta luonnonkansojen keskuudessa) teenä esimerkiksi metsästäjien aistien terävöittämiseksi.

Guayusatee sisältääkin runsaasti kofeiinia, jonka lisäksi siitä löytyy suklaastakin tavattua teobromiinia (tästä taas muistutus, että se on koirille erittäin vaarallista!) ja vihreässä teessäkin esiintyvää teaniinia, jolla on rauhoittava vaikutus (vähentää psyykkistä ja fyysistä stressiä). Näiden lisäksi se sisältää kaikki ihmiset tarvitseman aminohapot ja se sisältää runsaasti antioksidantteja, ja sen ORAC-arvo (hapen radikaalien imeytymisarvo) on korkeampi kuin vihreässä teessä. Sen sisältämän kofeiinin sanotaan olevan hitaasti imeytyvää joten siitä ei tule yhtäkkisiä oireita kuten jotkut herkät saavat kofeiinista.

Todella antioksidanttipitoista juomaa, joka on  lisäksi luomua ja reilun kaupan tuote.

Ensimmäinen teepussin nuuhkaisu toi mieleen kuivatun saunavihdan - tuoksuu aikalailla samalta kuin yerba matee. Guayusa ei kuitenkaan ole mitenkään kitkerää ja siinä on miedosti makea jälkimaku.

Minun mielestäni ihan juotavaa, ja oikein hyvä vaihtoehto aamukahville!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Nicholas Perriconen kauneusdieetti

Sain joskus jonkin kirjaostoksen kylkiaisina Nicholas Perriconen kirjoittaman kirjan: The Wrinkle Cure: Unlock the Power of Cosmeceuticals for Supple, Youthful Skin.

Kyseinen herra on maailmalla varsin kuuluisa ihotautilaakari, jolla on mm. oma (ja kallis) ihonhoitosarjansa.

Kirjassaan Perricone esittelee kauneusruokavaliotaan seuraavasti (vapaa kaannos englannista):

Ensinnakin han mainitsee ruokavalionsa olevan anti-inflammatorinen. Paamaarana on syoda ravinteikasta ja antioksidanttipitoista ruokaa.

Ensimmaisena han kehoittaa syomaan varikkaita vihanneksia ja hedelmia. Syvanvihreat lehtivihanekset ja kirkasvariset kasvikset ja marjat ovat hyvia polyfenoli-antioksidanttien lahteita. Han myos kehoittaa kokeilemaan yhta tai kahta uutta lajiketta per viikko.

Toinen neuvo on pysahtya tuoreen kalan ja siipikarjan myyntitiskeilla. Laadukas proteiini ravinnossa saa ihon hehkumaan ja saat myos terveet hiukset, koska 97% hiuksista koostuu proteiineista. unohda kuitenkin punainen liha, sila se on hanen mukaansa tulehdusta edistavaa (pro-inflammatorinen).

Kolmanneksi han kehoittaa juomaan mineraali- tai lahdevetta.

Han puhuu myos hiilihydraattien inflammatorisesta vaikutuksesta, koska hiilihydraatit saavat insuliinin erityksen nousemaan ja se saa solun metabolian moodiin, jossa se tuottaa tulehdusta aiheuttavia kemikaaleja (jotka edesauttavat ikaantymisprosessia), jotka saavat kehon varastoimaan rasvaa. Tuloksena on siis lihomisen lisaksi ikaantynyt iho ja degeneratiivisia sairauksia, kuten sydan- ja verisuoniongelmat, syopa, Alzheimerin tauti ja monia muita.

Lisaksi han mainitsee, etta jo nyt tiedetaan, etta sokeri reagoi ihossa olevan kollageenin kanssa tuottaen ilmion nimelta glykosylaatio, jota myos Browningin reaktioksi kutsutaan. Siina kollageenin saikeiden valiset sidokset vaurioituvat (cross-linking), joka tekee kollageenin joustamattomaksi ja taipuvaiseksi varimuutoksille, kuten maksalaiskat (jotka aiheutuvat melanosyyttien ylitoiminnasta  - solut tuottavat liikaa pigmenttia). Paras keino valttaa tata on pitaa sokeri tiukasti poissa ruokavaliosta tai ainakin mahdollisimman minimissa.

Perrikconen mielesta on myos hyva pitaa maitotaloustuotteiden kaytto kohtuullisena niiden sisaltaman korkean rasvapitoisuuden ja arakidonihapon takia. Han suositteleekin vaharasvaista raejuustoa ja vaharasvaista maitoa kalsiuminsaannin takia.

On kuitenkin yksi maitotaloustuote, jota han siita huolimatta suosittelee. Jogurtti auttaa detoksifikaatioprosessissa, koska se pitaa maitohappobakteeriensa ansiosta suoliston terveena.

Proteiini on tarkea osa ravinnosta, koska se korjaa vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita. Ellei saada tarpeeksi proteiinia, ikaantyminen nopeutuu. Han kertoo myos, etta naisilla proteiinit helposti korvautuvat hiilihydraateilla ruokavaliossa, koska naisten aivoissa on luontaisesti vahemman serotoniinia kuin miesten. Serotoniinitaso tipahtaa etenkin tietyssa vaiheessa kuukautiskiertoa, joten hiilihydraatinhimo kasvaa, koska nopein keino nostaa serotoniinitasoja on hiilihydraattitankkaus.

Perricone suosittelee kalaa proteiinin lahteena, silla kalasta saa samalla anti-inflammatorisia Omega-3 -rasvahappoja (EFA, essential fatty acid)).

Omega-3 on anti-inflammatorinen, mutta sitten taas Omega-6 saattaa aiheuttaa tulehdusta. Naitten kahden suhde olisi oltava tasapainossa, jotta niista saataisiin paras hyoty.

Nopea kasvojenkohotus


Mita pitaisi syoda ennen suuria juhlia, joissa haluaa nayttaa parhaimmalta? Perricone suosittelee topikaalista DMAE-voidetta ja seuraavaa menyyta syotyna 48 h ennen juhlia.

Aamiainen:

- Tuorehedelmasalaatti, jossa on paljon marjoja
- Munanvalkuaisomeletti

Lounas/paivallinen:

- Kuumia tai kylmia vihanneksia (parsakaalta, vihreaa/keltaista/punaista paprikaa, kukkakaalta ja vihreita papuja) maustettuna yrteilla ja oliivioljylla
- Hoyrytettya lohta
- Vihrea salaatti oliivioljylla ja sitruunamehulla

Jalkiruoka:


- Tuoretta melonia tai hunajamelonia

Juo 8-10 lasia vetta paivassa.

Perricone myos neuvoo sopivia ruoka-aineita eri iho-ongelmiin.

Akne: Syo paljon A-vitamiinia ja betakaroteenia sisaltavia ruokia, kuten melonia, pinaattia ja parsakaalta. Valta teollisesti prosessoituja ruokia ("roskaruokaa").

Kuiva iho: Syo paljon rasvaista kalaa, kuten lohta, tuoretta tonnikalaa ja kayta pellavansiemenoljya sisaisesti.

Rosacea: Syo paljon antioksidanttipitoisia kasviksia ja hedelmia, kuten parsakaalta, ruusukaalta ja cantaloupe-melonia.