Löysin amerikkalaiselta kordoomasivustolta neljä muuta suomalaista samanlaisesta selkärankakasvaimesta kärsivää/kärsinyttä, mikä sopii hyvin siihen arvioon, että tämän kasvaimen "saa" vain yksi miljoonasta.
|
http://www.sweetsharings.com/2013/04 |
Vaikka tilastojen mukaan tämäntyyppinen kasvain on miehillä yleisempää kuin naisilla, näistä e-tapaamistani suomalaisista vain yksi on mies.
Tapasin yhden näistä naisista tänään livenä ja lounastimme. Hän on noin kolmikymppinen ja ollut kolme vuotta jo sairauslomalla kasvaimen takia. Tuntuu kyllä kauhistuttavalta. Siis olla työkyvytön noin pitkään, ja hänelläkin oli leikkaus periaatteessa onnistunut, mutta kivut jäivät ja syö nyt vahvoja lääkkeitä ja liikkuu kyynärsauvojen varassa. Kasvain oli samassa paikassa kuin minulla.
Alkaa tuntua todella rankalta tämä sairastelukerta! Biopsiasta ei vieläkään ole kuulunut mitään, ja tänään kuulin, että "biopsia on helppo homma, ja sen jälkeen voi olla selkä muutaman päivän
todella kipeä". Siis pieni homma verrattuna itse leikkaukseen, jolloin vähintään viikko sairaalassa (jo tämä ottaa minulla lujille pelkästään ajatuksen tasolla), ja sitten paaritaksilla ajelua, kun ei pysty istumaan. Siis "pääsen" paaritaksilla kotiin, kun on leikattu Helsingissä. Uh. Millä ihmeellä minä siellä viikon, tai ehkä enemmänkin, pystyn olemaan???
Sen jälkeen ei sitten pahemmin kävellä, istuta tms. pitkään aikaan. Kivun hoitokaan ei ole Suomessa ihan niin hyvää, kun se voisi olla. Tämän toki tiesinkin ennestään. Lääkärit tuntuvat pelkäävän kuollakseen "turhia lääkkeenvonkaajia", eivätkä pääsääntöisesti suostu edes kuuntelemaan, jos joku yrittää kertoa kivuistaan.
Niin oli aluksi käynyt tällekin tapaamalleni naiselle. Ennenkuin hänen selkäänsä tutkittiin (kasvainta ei aluksi havaittu, vaikka se painoi hermoja), selkäkipuasia vaan painettiin villaisella. Onneksi hän osasi vaatia tutkimuksia ja lopulta kasvain havaittiin.
Olipa aika järkytys kuulla tämä kaikki häneltä tänään. Toisaalta on hyvä varustautua itse tulevaan.
Olen tässä jouten ollessani (tai mikä nyt sitten onkaan "joutenoloa", olen mm. autellut erästä ystävääni työnhaussa omien kontaktieni kautta) funtsinut, että oliko sittenkään hyvä asia laittaa kuntosali katkolle, mutta kun tänään keskustelin tämän kohtalotoverini kanssa, niin hän osuvasti huomautti, että tässä suhteessa on oltava varovainen, sillä jos hauraaseen, kasvaimen täyttämään nikamaan tulee murtuma, voi seurauksena olla halvaus. Näinhän se on, ja ajatus saa minut vielä säikymmäksi.
Pistää kyllä taas kerran miettimään elämän epäoikeudenmukaisuutta, luulisi että kaksi vakavampaa sairastelua elämän aikana on jo ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle 😓