Näytetään tekstit, joissa on tunniste omega-7. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omega-7. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Yksinkertaista ihonhoitoa

Niin, varsinkin, jotkut asiat ovat yksinkertaisia, jos niitä pysähtyy miettimään. Aiemmissa postauksissani olen korostanut omega-3:sten hyötyjä ruokavaliossa. Tämän hyödyn voi saavuttaa helposti joko syömällä rasvaista kalaa tai ravintolisiä. Kalan olisi hyvä olla esim. villinä kasvanutta lohta, jotta siinä olevien harmillisten kemikaalien pitoisuus olisi mahdollisimman alhainen. Tosin nykyään puhutaan paljon esim. hormonihäiritsijöiksi epäiltyjen dioksiinien pitoisuuksista maailman vesissä.

Eräänä päivänä vietin laatuaikaa erään valintamyymälän ruokaöljyhyllyn luona. Täällä koin muutaman ahaa-elämyksen, nyt kun pysähdyin tutkimaan hiukan muitakin pulloja kuin oliiviöljyä sisältäviä. Päädyin ostamaan saksanpähkinäöljyä sen korkean omega-3 -pitoisuuden takia, vaikkakaan kasviperäinen omega-3 ei imeydy yhtä hyvin kuin eläinperäinen.

Hypätäänpä nyt sitten omega-7 -rasvahappoihin. Näitä rasvahappoja, toisin kuin kuutosta ja kolmosta voi elimistö valmistaa itse. Niiden tärkein lähde ravinnossa on liha ja täysmaito. Omega-7 -rasvahappojen, erityisesti palmitoleiinihapon on havaittu olevan erityisen hyödyllinen kehon rasvan polttamisessa (se edistää solujen rasva-aineenvaihduntaa), kolesterolin alentamisessa ja kakkostyypin diabeteksen estämisessä helpottamalla insuliiniresistanssia.

Lisäksi kyseinen aine kosteuttaa ihoa ja limakalvoja niin sisäisesti kuin ulkoisestikin käytettynä. Moni menopaussi-ikäinen nainen saa avun kuiviin limakalvoihin omega-7:ää sisältävien ravintolisien käytön kautta. Omega-7 lisää ihon immuniteettia, estää ja rauhoittaa tulehduksia ja uusii ihokudosta.

Makadamian omega-7:t muistuttavat ihon omaa rasvaa, jonka tuotanto vähenee ihmisen vanhetessa. Täten makadamiaöljy on erityisen hyvää ikääntyvälle iholle.

Luonnonmukaisemmin kuin kalliita kapseleita syömällä näitä omegoita saa esim. tyrnimarjoista ja makadamiapähkinöistä.


Makadamiapähkinöitä. Makadamiaöljyn käyttö esim. hiustenhoitotuotteissa on maailmalla nouseva trendi.

Koska omega-7 -kapselit ovat suhteellisen hintavia, olen minäkin syönyt kilotolkulla tyrnimarjarouhetta miettien samalla kauanko se säilyy ja mitä siitä loppujen lopuksi imeytyy. C-vitamiiniahan tyrnissä on myös paljon.

Nytpä makadamiaa eli australianpähkinää näköjään saa myös öljynä. Se sisältää n. 22% omega-7:ää, eikä pullollinen maksa paljoa. Makadamiaöljy on varsin stabiili öljy, ja se sopii hyvin ruoanlaittoon ja leivontaan ja jopa paistamiseen, kunhan lämpötila ei ylitä 190°
C. Muista kuitenkin, että makadamia on koirille tappavaa ainetta! Pähkinäallergikot on syytä myös välttää sitä.

Siinä missä nykyään veuhkotetaan arganiaöljystä, maailmalla on jo alkanut makadamiatuotteiden buumi varsinkin hiustenhoitotuotteissa. Kosmetiikassa on makadamiaöljyä käytetty minkkiöljyn sijasta jo jonkin aikaa, eli se ei siinä suhteessa ole uusi tulokas.

Myös tyrniöljyä saa kaupoista, mutta se ei ole hinnaltaan niinkään edullista, eivätkä sen käyttömahdollisuudet ole niin monipuoliset.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Omega-7

Nyt kun tassakin blogissa on kayty lapi esim. Omega-3:t, niin laitetaanpa hiukan palstatilaa Omega-7:lle. Luonnollinen palmitoleiininhapon (omega-7) lahde on tyrni, ja tyrnimarjajauheessa sita onkin n. 30%, joten se kannattaa sailyttaa sen mukaisesti, eli viileassa.

Joitakin Omega-7 -tyyppeja loytyy myos maitotuotteista, joissa ne ovat luonnollista transrasvaa (ei pida sekoittaa kemiallisesti hydrattuihin transrasvoihin), ja toimivat elimistossa tulehduksia estavasti. Huomaa, etta naita hyvia omegoita ei loydy vaharasvaisista tai rasvattomista maitotuotteista.Joidenkin tutkimusten mukaan maidosta saatavat Omega-7:t saattavat jopa alentaa kolesterolia.

Kolmas hyva palmitoleiinin lahde ovat macadamiapahkinat, joiden syontia (ja Omega-7 -rasvahappoja) tutkitaan painonpudotuksessa, ja on oletuksia, etta Omega-7:t auttavat siina ja yleensakin painonhallinnassa.

Palmitoleiinihappoa pidetaan ihon vanhenemisen estajana, se kosteuttaa ja toimii vapaita radikaaleja vastaan. Se kosteuttaa myos limakalvoja niin ruoansulatuskanavassa kuin urogenitaalialueillakin (tama on hyva tieto esimerkiksi menopaussi-ikaisille naisille). Nuoremmille naisille tiedoksi, etta se on monilla myos lievittanyt aknea. Se vaikuttaa myos suotuisasti hiusten ja kynsien kasvuun.

Koska tyrnimarjajauhe mielestani sellaisenaan maistuu hieman sahajauhomaiselle (niinkuin muutkin marjajauheet) olenkin keksinyt tehda erilaisista hedelmista soseita, joihin sen sekoitan, ja sitten syon luonnonjogurtin kanssa.


Palmitoleiinihappoa saa toki myos lisaravinteena. Nama allaolevat olen hankkinut iHerbista.


Tassa tuotteessa on mukana biotiinia, piita (silica), inkivaaria, ubikinonia, hyaluronihappoa ja bioperiinia.

Lisaksi, jos puhutaan tyrnimarjajauheesta, tyrnissahan on huomattavasti enemman luonnollista C-vitamiinia kuin esimerkiksi appelsiinissa, joten sitakin kautta se vaikuttaa mm. ihon hyvinvointiin.