Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gdansk. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gdansk. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. marraskuuta 2013

Ilta ennen kotimatkaa

Pesin hiukan pyykkiä, näissä asunnoissa on yleensä pyykkikone. Mukavampi pakata laukkuun puhtaat vaatteet likapyykin asemesta.

Kävin suorittamassa loput ostokset, lähinnä Ziajaa, jonka tuotteet ovat todella edullisia ja hyviä. Samalla reissulla ostin vielä aamiaiseksi kaksi leivosta (todella dekadenttia, mutta kun näitä paakarinputiikkeja (piekarna) on sitten joka kulmassa.

Leivokset hiukan pääsivät kärsimään kun niitä retuutettiin pussissa ympäri kaupunkia.

Näistä ei kyllä osasta tiedä mitä ne ovat, mutta nuo tummimmat pullot olivat shampoohyllyssä ja nuo putelit, joissa on sarvipään kuva, ovat Ziajan vuohenmaitosarjaa. Pumppupullot luultavimmin vartalovoidetta. Litteä valkoinen, jossa on myös vuohen kuva, on muuten todella hyvää käsivoidetta! Oranssisessa putelissa olevaa jalkavoidetta en ole vielä kokeillut, mutta jos on yhtään samaa luokkaa kuin muut sarjan tuotteet, se on luultavasti todella hyvä!  Vihreä tuubi vasemmalla on oliivikäsivoide ja vihreä pullo oikealla on micellar wateria, johon tykästyin viime reissulla. Minulla on käytössä jasmiinisellaista. Sitten tietty tuota ihanaa kaakaovartalovoidetta piti ostaa ylimääräinen purkki.
Ostosreissun lopuksi menin vielä Tekstyliaan syömään hiukan pidemmän kaavan mukaan. Alkuruoka tosin oli jo niin suuri, että se olisi pelkästäänkin riittänyt.

Grillattua kananmaksaa hedelmillä, jotka nyt olivat sesongin mukaan omenaa. Rapeaa grillattua leipää siinä sivussa, ja siitä oli todella vaikea pitää näppinsä erossa. Söin toisen. 

Herkkuni vasikanlihapullat tillikastikkeessa muusilla. Kesällä annos oli parempi, j´koska se tarjottiin pikkelöidyn, tillillä maustetun ja smetanassa uivan salaatin kera. Namnam, vieläkin sitä ajattelen. Vaan ei ollut huono tämäkään, tykkään tuosta tillistä tässä yhdistelmässä.

Piti sitten vääntää alas vielä jälkkärikin, eli jätskiä, kuivattuja hedelmiä, manteleita ja pähkinöitä kermavaahdolla ja suklaakastikkeella.
Olen muuten ihan unohtanut mainita, että Tekstyliassa saa todella hyviä kotitekoisia limonadeja. Kannattaa kokeilla! Illallinen muuten oli vajaa 15 euroa per lätty.

Takaseinällä pyöriviä muotijuttuja.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Selkäkipuista tiistaita

Täytyy sanoa, että tässä asunnossa on kyllä todella huono sänky. Kävelin eilen ihan kantapääni ruvelle ja sitten otin tuhdin kipulääkityksen ennen nukkumaanmenoa, koska alaselkää särki niin, ettei missään asennossa ollut hyvä maata.

Niin, tämä on tullut kyllä kokeiltua ennenkin… Kipu on aina varoitus jostakin, ja kun ei kipua enää tunne, niin silloin nukkuu vaikka kuinka huonossa asennossa, joten tänään tuntuu kuin olisi jäänyt maantiejyrän alle. Laitoin aamiaiseksi pussikaurapuuroa ja kahvia ja yritin sen jälkeen hiukan venytellä - huonolla menestyksellä. Ehkäpä lähden taas kävelylle ja yritän sitten uudestaan.

Täällä joka paikasta saa makkarakeittoa nimeltä zurek. Tällä parin euron sopalla nälkä lähtee, ainakin jos keitto on tarjottu limpun sisältä. Yksi hyvä paikka syödä soppa on Mojito-niminen ravintola Pitkällä Torilla.



Sopassa on makkaraa ja keitetty kananmuna. Limppu oli ihanan rapea.
Nyt vasta hoksasin, mistä keiton pohja on tehty. Hapanleivästä. Ei muuten ollenkaan hassumpaa! Joka ravintolalla on hiukan erilainen ohje, mutta perusmaku on hiukan hapan.

Muuten kyllä täytyy sanoa, että vaikka täälläkin saattaa löytää esimerkiksi kebab-paikan, hampurilaispaikkoja ja "grillejä" ei juurikaan ole, mutta leipurinkojuja sitten sitäkin useammin. Niin ja kahviloita.

Minä vieläkin ihmettelen tätä hintatasoa!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Terveydenhuollon toimimattomuudesta

Joka kerta kun olen tarvinnut julkisia terveydenhuollon palveluita, on osoittautunut tarpeelliseksi itse tarkistaa kaikki moneen otteeseen. Viime keväänä kirjoitin saamistani vääristä lääkkeistä, jotka aiheuttivat vaikeita sivuoireita joiden korjaaminen vei aikaa. Onkologi lupasi paneutua asiaani heinäkuisen leikkauksen jälkeen, mutta eipä ole mitään kuulunut. Soitan siis keskussairaalaan kun olen taas Suomessa.



Edellisessä työpaikassani minulla todettiin korkea verenpaine. Silloinen esimieheni hoki aina, että minulla on liikaa töitä, mutta ei pystynyt asian suhteen tekemään mitään. Päinvastoin yt-neuvottelujen aikaan minunkin alaisistani vähennettiin, kuulematta minua. Vastustin asiaa, ja nyt samaan ryhmään onkin palkattu uusi ihminen, joten ihan älyttömiä nuo irtisanomiset koska tulos oli siis plus miinus nolla. Osastolle annetaan joku pääluku, joka pitäisi vähentää, mutta työt eivät vähene.

Nyt minusta on alkanut tuntua siltä, etten tarvitse enää verenpainelääkitystä. Kävin lainaamassa tk:sta verenpainemittarin ja ihmettelen sitäkin ajanhukkaa, mikä sen antamiseen vastaanottohoitajalta meni. Olin soittanut ja sopinut asiasta etukäteen ja oletin mittarin vaan olevan noudettavissa. No ei se ollut. Piti jonottaa miltei tunti ja sitten allekirjoittaa sopimus, jossa määriteltiin 100 euron sakko siinä tapauksessa että jättää mittarin palauttamatta sovittuna päivänä.

Sinänsä ei siinä ollut mitään kummallista, muutakuin se, että uuden mittarin saa todellakin paljon halvemmalla.

Kävin palauttamassa mittarin maanantaina, jolloin mittauksen yksi ehto täyttyi. Piti siis viikonloppuna mitata paineensa joko lauantaina tai sunnuntaina. Mittasin siis molempina. Mutta miksi ihmeessä vastaanottohoitaja ei voinut jättää sopimusasiakirjaa siihen tiskille torstaina kun mittarin sain? Jonottamisen lisäksi taas meni aikaa siihen, että ko. henkilö raahautui varastohuoneeseen hakemaan sopimusmapin ja etsimään sieltä sopimuksen. Minä olen tottunut laittamaan tulevan työn paperit työpöydälläni lokerikkoon, jossa ne ovat helposti saatavissa, ei niitä mihinkään arkistoon viedä, jos asia on kesken. Tähänkin operaatioon saatiin taas kulumaan paljon aikaa.

Puhutaan terveydenhuollon resurssipulasta, mutta ei yhtään ajatella kuinka paljon se aiheuttaa työtuntien menetystä toisessa päässä, eli asiakkaan näkökulma jää huomioimatta. Minä kritisoin etenkin sitä keväistä insidenttiä niitten väärien lääkkeiden takia. Ei kaikilla ole tietämystä tai resursseja tarkistaa lääkearsenaalinsa yhteensopivuutta. Minulla onneksi oli tietämys, mutta juuri sen ainoan kerran luotin erikoistuvaan lääkäriin.

Toinen juttu on sitten tämä diabetesjupakka. Minulle eivät vaan hiilihydraatit sovi, ja jos niitä joudun syömään, joudun ottamaan metformiinia niiden kanssa. Verensokeriarvoni eivät koskaan ole riittäneet diabeteksen diagnosointiin mutta nyt olen huomannut, että lääke määrittelee minulle diabeteksen! Todella nurinkurista! Tk-lääkäri huusi minulle puhelimessa, että enkö minä muka tajua, että sairastan diabetestä?! Diabetestä on isäni suvussa, ja oli myös isävainaallani, joten juttu on turhankin tuttu. Minulla veriarvot (mukaanluettuna ns. pitkä sokeri, sokerihemoglobiini) ovat ihan OK, jos vältän turhia hiilareita. Maksan itse metformiinini, eikä se paljoa maksa, mutta tämä tk-lääkäri halusi, että tulen vastanotolle niin hän voi esitellä minulle paikan diabetesryhmät ja kertoa diabeteksen hoidosta ja että saisin lääkkeelle erityiskorvattavuuden. Johan nyt! Kun kerroin keskussairaalassa tästä lääkityksestäni, niin papereissa lukee nyt, että XX-vuotias diabeetikko. Vaikka selitin asian!

Ei mikään ihme, että KELAn korvaamat lääkekulut ovat todella isolla rahalla! Sama juttu noitten statiinien suhteen, siitäkin olen blogannut aiemmin. Turha siitä on lääketehtaita syyttää, enemmänkin osoittelisin sormella ahneita lääkäreitä, jotka eivät osaa suodattaa saamaansa lääkeinformaatiota. Yliopistoissa voisi järjestää kunnon farmakologian kursseja, jotta ei koko koulutushomma kaatuisi lääketehtaiden vastuulle.

Olen siis ns. karppauksen kannattaja. Nyt varsinkin kun olen täällä Puolassa, jossa ei juurikaan ylipainoisia ihmisiä näy, ja kaupoissakin on rehellistä kunnon ruokaa myytävänä, en yhtään ihmettele. Hampurilaispaikkoja en ole huomannut yhtäkään ainoaa. Eikä muutenkaan pikaruokaa, siis sellaista ihan roskaruoaksi luokiteltavaa. Paitsi pizzerioita ja kebab-paikkoja, mutta nämäkin tarjoavat paljon kasviksia sisältäviä vaihtoehtoja. Niin, ja kasvisravintoloita täällä näkyy olevan paljon!



Punajuuriako nämä ovat?

Muutama kuva kauppahallin kyljessä olevalta torilta. Hallista saa myös marinoimatonta lihaa, mikä on hyvä juttu. Mereneläviäkin riittää. Tarjolla oleva ruoka tuntuu huomattavasti laadultaan paremmalta kuin Suomessa.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Gdansk







Oi miten hauskoja teekuppeja! Pohjalle oli muotoiltu joku eläin!
Minä en koskaan ajatellut pitäväni Puolasta. En tykkää Varsovasta, enkä paljon muistakaan paikoista. Tänne Gdanskiin tullessa istui vieressäni hyvää suomen kieltä puhuva puolalaismies, joka kommentoi tähän, että kaupunki on tosiaankin erikoinen jopa puolalaisille sikäli, että se on aina ollut vapaakaupunki. Tämä oli hiukan uusi juttu minullekin. Lisää aiheesta täällä.

Tämä kaupunkihan pommitettiin toisessa maailmansodassa ihan maan tasalle telakkansa takia. Saman kohtalon koki Varsova, mutta molemmat ovat rakennettu pieteetillä vanhaan malliin. Parempi esimerkki tästä on tosin Gdansk, sillä Varsovaa leimaavat neukkuaikojen rakennukset hiukan liikaakin. Kuka maailmassa voi sanoa Varsovan "Stalinin hammasta" kauniiksi?

Maiseman tunnistaa kyllä paikan päällä nykyasussaan.

Tekstylia

Gdanskissa saa todellakin tuhtia ruokaa. Yksi ravintola on yli muiden, Tekstylia, jolla on mielestäni aika kummallinen nimi. Peräseinällä pyörii muotivideoita ja sisustuksessa on ompelijan elementtejä. Ruoka on konstailematonta ja hyvää.

Eilen söin erikoisen keiton. Piparjuurta… Cream of Horseradish. Juuri sopiva miltei puolen litran annos talven viileään keliin. Keittokulhon pohjalla oli savustettua porsaanmakkaraa ja keitetyn kananmunan puolikas. Nälkä lähti! Hinta kolme euroa.

Ravintolan sisustusta.
Toinen erinomainen ruokasuositukseni täällä on vasikanlihapullat. Myös Caesar-salaatti on herkullinen.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Ziajan palkittu ja kiitelty kaakaosarja

Suomessa Ziajaa tuo maahan Face Helsinki, jonka sivuilta löytyvät jälleenmyyjät. Ziajan tehtaat sijaitsevat täällä Gdanskissa, ja vaikka hinnat eivät Suomessakaan hirvitä, ne ovat täällä Puolassa sitten vielä ihan eri luokkaa.

Ziajan kaakaosarjan vartalovoide on saanut Elle-lehden palkinnon, enkä yhtään ihmettele. Tässä on kunnon vartalovoide, jonka jäljiltä iho ei jää rasvaiseksi, eikä se myöskään tuoksu niin makealta suklaalta kuin esimerkiksi Body Shopin vastaavanlainen voide. Vieno tuoksu pysyy iholla kauan, sain huomata kun laitoin sitä käsiini aamulla ja nyt illallakin vielä kädet tuoksuvat hyvältä.

Puolassa shoppaillessa joutuu nämä tuotteet ostamaan hiukan arvailemalla, ellei siis osaa kieltä.  Muunkielistä tekstiä ei purkeista löydy.

Voiteessa on mitä ihanin aidon kaakaon tuoksu ja lisäksi siinä on  omega 3 ja 6 -rasvahappoja ja E-vitamiinia. Iho on pehmeä käytön jälkeen, eli tykkään kovin!

EDIT: Siis tämä on todella IHQU! Iho tulee todella pehmeäksi ja tuoksu on todellakin sopivan vieno! Menenpä ostamaan lisää… Pöntöllisen hinta on noin 2,60 euroa.

Nahkahansikkaita ostamassa

Ihan älyttömän edullisia, pehmeää nahkaa ja värivalikoima on iso, kuten näkyy. Koju on Gdanskissa Pitkän Torin toisessa päässä, siis siiinä päässä, joka on kauempana rannasta. Seitsemän euroa per pari.

Ostin violetit hanskat ja toisesta kaupasta turkoosin infinity-huivin. Kaupassa oli myös kenkiä myytävänä ja iso joukko äänekkäitä ruotsalaisnaisia niitä sovittelemassa ja taivastelemassa edullisia hintoja. Pitänee käydä tsekkaamassa putiikki uudelleen.


Tuli mieleen, että tässähän onkin hyviä joululahjaideoita!

Missäköhän minäkin vaan hansikkaita käyttäisin? Olen siinä mielessä samanlainen kuin isävainaani, joka kyllä laittoi talvisin ulko-ovesta poistuessaan hansikkaat käteensä, mutta otti ne pois kun alkoi krapsuttaa auton ikkunoita jäästä ja huurteesta. Jostakin syystä olen perinyt saman tavan, eli en tykkää käyttää käsineitä. Isä kyllä piti aina huolen kuitenkin siitä, että koko perheellä oli laadukkaat nahkakäsineet, ja naisilla tietty enemmänkin hansikaspareja. Minä vaan en osaa olla sellaiset kädessä, olkoonkin pakkanen vaikka millainen. Luultavasti äitini saa nämä hansikkaat.

Käyn varmaan hakemassa huomenna kuitenkin itselleni nuo ylemmän kuvan tummemmat beiget, "taupen" väriset hansikkaat.

torstai 14. marraskuuta 2013

Mitä kaikkea saa noin kolmellakympillä?

Arvaatte varmaankin minun olevan taas Gdanskissa. Jos jossakin tulee todellinen ostohulluus, niin täällä! Näin kävelyreissulla ihania, erivärisiä nahkahansikkaita, ja jos niitä myydään todellakin noin 7:llä eurolla, niin arvaatte varmaan, kuka ainakin menee shoppaamaan huomenna? Niitä myytiin Pitkällä Torilla kojussa, joka taitaa olla kaupungin kalleimpia paikkoja myydä mitään, joten voin vaan kuvitella, mitä ne maksavat jossain syrjemmällä. Uhhh!

Piti mennä ostamaan shampoota, mutta Rossmannin sijasta meninkin johonkin luontaistuotemyymälään (Drogeria Natura kauppahallista katsoen toisella puolella tietä, ul. Panska 3) ja noin kolmellakymmenellä eurolla sai tämän satsin.


Täytyy buukata uudet lentoliput tänne. Voisin vaikka muuttaa tänne, sillä on täällä niin edullista! Täytyy tosin muistaa, että palkat ovat keskimäärin 500 euroa/kk. Mutta meininki on ihan toinen, kunnon ruokaa on kaupan pikkumyymälöissä ja hallissa, eikä ravintolassakaan mikään maksa kovin paljoa.

EDIT: Yksi tuote oli tipahtanut kuvasta, eli löytyi lattialta.



Leivonnaisia joka lähtöön. Tästä kaupasta hallin alakerran keskivaiheilta saa maailman parhaat perunaleivokset!

Suussasulavan hyvää! Eurolla saapi pari leivosta.
Jees ja löysin tarkemmat leivonnaisputiikin tiedot pussista, eli tässä olkaapa hyvät!


torstai 10. lokakuuta 2013

Väsyttää

Ja sitten taas kotosalla Suomessa! Lento oli ilmeisimmin hyvän tuulen myötävaikutuksella 20 minuuttia lyhempi kuin normaalisti, eli vain 50 minuuttia. Todella nopeaa touhua! Turussa vielä uudet matkustajat olivat lähtöselvitysjonossa kun saavuimme

Sain pakattua kaikki tavarani, ja vielä viimeiset piti sovittaa sinne miltei kenkälusikan kanssa, ja sitten äkkiä vetoketju kiinni. Lennon aikana hiukan murehdin että jospa se vetoketju pettää ja kaikki ostokset ovat sitten levällään jossain. Ei pettänyt. Vanha ja kaikinpuolin ränsistynyt laukku, mutta toimii edelleen hyvin.


Yöllä en nukkunut kovinkaan hyvin. Näin käy aina kun pitää aamulla lähteä aikaisin jonnekin. Kenttäbussi lähti hotelli Mercuren luota 7.30. Sitä ennen piti viedä asunnon avain välitysfirman postilaatikkoon ja ottaen pienen eksymävaran lähdin sitten talsimaan toista tuntia ennen bussin lähtöä. Olisi kyllä jo tässä vaiheessa pitänyt ymmärtää, että Gdanskissa ei mikään paikka ole mitenkään kaukana toisistaan, ja piienellä hortoilulla avaintenkin osoite löytyi helposti. Siinä sitten oli 45 minuuttia värjöttelyä tuulessa Mercuren edessä. Ensi kerralla en pidä moista kiirettä.

Kentällä kaikki sujui suuremmitta jonotteiluitta. Miellyttävä kenttä, ilmainen wifi ja ihan sopivasti kahviloita ja ostosmahdollisuuksia niitä haluaville.

Yhtä asiaa en muuten ymmärrä: miksi ihmeessä minulla iho kuivuu pientenkin lentomatkojen aikana? On totta, että koneessa on kuiva ilma, mutta tänään taas olen saanut rasvata ja raapia mm. käsiäni, ja kasvojenkin iho tuntuu kireälle. Silmiä kutittaa ja ilmeisimmin olen hieronut niitä yöllä ajatuksissani, sillä ne ovat jokseensakin punoittavat. Samaten nenää saa niistellä jatkuvasti lennon aikana ja sen jälkeen. En ymmärrä.

Nyt nukkumaan ja huomenna taas uusi päivä. Niin, eikä se laukku tosiaankaan haljennut vaan pääsee vielä seuraavallekin matkalle mukaan. Turhaa stressasin.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kynsilakkaa ja kaupunkinäkymiä





Vähän taisi revetä kynsilakkojen ostelu lapasesta. Ostin vahingossa kaksi samanväristäkin, pitänee myydä toinen vaikka huutonetissä pois.

Noita ruskeita ostin vahingossa kaksi.

Kaviaarikynsiäkin ajattelin kokeilla.

Nämä olivat jotakin Express Growth -lakkoja. Pitääpä testata.
Sää oli vielä ihan kohtuullinen, jopa terassilla istua. Illalla tosin olivat huovat ja lämmittimet tarpeen.

Kuva takapihalta.

Rantakatu.

Kahviloiden kaupungissa

Täällä Gdanskissa pääsisi helposti lihomaan parisataakiloiseksi, sillä ruoka on halpaa ja hyvää, kermaa ja voita ei ole säästelty ja kaikenkukkuraksi joka kadunkulmassa on houkuttelevia kahviloita paakelseineen.




Jos Rosmannilla alkaa kosmetiikan shoppailun pyörteissä hiukoa, ei tarvitse kuin mennä kadun yli "Filmikahvilaan". Hauskan vanhanaikainen sisustus ja jättimäiset leivonnaiset.

No ei nyt ihan kyllä näin jättimäiset...tämä mainos tönötti jonkun toisen kahvilan edessä.




Piwna-kadulla numerossa 5/6 on hauska kahvila nimeltä Retro. Musiikki ja sisustus on ihan menneiltä vuosikymmeniltä ja ilmapiiri kiireetön. Kahvi piti tilata hiukan sokkona, koska en pahemmin puolankielistä listaa ymmärtänyt, mutta juoman edessä oli %-merkki, joten siinä oli kaiketi varmaankin tujaus konjakkia mukana. Kermakerros oli laitettu hyvin runsaalla kädellä.

Yksi asia täällä on muuten kiva: wifi-hotspotteja ei tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa, vaan niitä löytää pitkin kaupunkia. Jokin kaupunkinetti-tsydeemi toimii vaikkahan sitten istuisi puistonpenkillä surffailemassa.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Tahdon vokaalin!!!!

Varmaan moni arvaakin missä taas olen :D  Siis taas Gdanskissa ja olen jopa oppinut sanomaan DZIEKUJE ilman epäadekvaattia hihittelyä.

Sunnuntaista torstaihin on taas aivan liian lyhyt aika täällä. Ensi kuussa ajattelin olla viikon, Wizz-klubilaisille lentojen hinta Turusta on halvimmillaan vitosen luokkaa (siis ihan oikeesti eestaas, sillä yli 12 jotakin euroa hinnoitelluista lennoista saa klubilkainen kympn alennusta) ja kortteerin saa jopa kympillä per yö. Tämä siis euroissa.

Nyt asun yksiössä, joka on kulman takana viime kuun asunnosta. Ryntäsin ensitöikseni Rossmannille kosmetiikkaa ostelemaan. Ziajaa alle parin euron!

Öh......homma repesi vähän käaistä, mutta ehkä osalle löytyy ostaja/ottaja.
Pitkällä torilla Mojito-ravintolan tarjoilija oli aikamoinen kosmetiikkaekspertti. Ziajan Micellar Water'ia kannattaa siis ostaa. Euro 80 senttiä puteli. Ja minähän ostin.

Oliivia nuoremmalle iholle.

Jasmiinivettä meille "aikuisille naisille". Tätä pitää huomenna hakea lisää.
Vielä pari kuvaa asunnostani. Varasin sen Grand Tourist Apartmentsin kautta (siis www.booking.com). Ei ole yhtä hyvä kuin booking.com'in kautta varattu Apartments Nordan asunnot olivat, mutta ihan Ok.





Wi-fin kanssa oli hiukan ongelmia, mutta omistaja (joka asuu samassa talossa) tuli tänään korjaamaan sen. Osoite on muuten Zlotnikov 25/27, eli ihan hyvä sijainti ja kosmetiikkafriikkien Rossmann on valitettavan lähellä (ihan kivenheiton päässä, varsinkin jos menee sisäpihan kautta).

Ruoka on kyllä niin halpaa, että voisin ihan muuttaa tänne.


Ai niin! Mistäs siis tuo otsikko...

Joskus vuosia sitten olin työmatkalla Varsovassa työkaverini kanssa. Jotenkin päädyimme (työn takia) käymään myös Rzeszówissa. Joo, ja en osaa edelleenkään kirjoittaa nimeä kunnolla...

Työkaverin kanssa aina muistellaan "sitä paikkaa, jonka nimessä vokaalit ovat harvinaisia".