Ripsiseerumeita taas testissä

Ihan ensimmäiseksi muutama sana tuosta DHC:n seerumista, joka on kierreharjalla ripsiin siveltävä. Olen käyttänyt putkilon loppuun ja kas, kylläpä se vaan on pidennyksistä harventuneisiin räpsyttimiini tuuheutta tuonut. Pituutta ei niinkään, mutta sen tuoteselosteessa sanotaankin sen tuuheuttavan. DHC on Japanissa tunnettu merkki, ja väärennettyjäkin tuotteita löytyy netistä ulkomaisista kaupoista, joten kannattaa katsoa, mistä sen ostaa. Putkilon sai muuten ihan kivasti tyhjäksi, joten tästä tuotteesta ei mennyt mitään haaskiin. Sivelin sitä ripsiin aamuin illoin, ja käytin joskus ripsivärin alla.

Japanilainen DHC:n tuuheuttava ripsiseerumi.

Aloitin eilen kokeilun korealaisella Cocohi-merkkisellä seerumilla. Pakkauksessa on oma mascaramainen putkilo kulmakarvoille ja eyeliner-tyyppinen valmisteputkilo silmäripsille. Vielä en osaa sanoa mitään tehosta, mutta raportoin kunhan käyttö on jonkin aikaa jatkunut.

Cocohin tuote. Tässä ei ollut ymmärrettävää tuoteselostetta.

Select Lashin seerumia löytyisi myös putkilollinen kokeiluun. Tämä on myös eyeliner-tyyppinen pakkaus, jota en ole vielä kokeillut.

Select Lashin seerumi, joka ainesosiensa perusteella vaikuttaisi tekevän hyvää hauraille ja katkeileville ripsille.

Viimeisenä listassa on Larenim Mineral Lash Dance. Kiinnostavinta tässä tuotteessa on se, että se sisältää sahapalmua, jotka jotkut käyttävät mm. hiustenlähtöön/kaljuuntumiseen. Paljonkaan asiaa ei ole toistaiseksi tutkittu. Valmistaja sanoo tuloksia tulevan 28 päivässä, mutta sepä nyt sitten testataan.

Lash Dance hiukan murtuneessa pahvipakkauksessa. Tämä on kynämäinen tuote, jossa seerumia annostellaan putkilon päätä kiertämällä.

Eli perästä kuuluu, kunhan olen jonkin aikaa näitä käyttänyt.

Viimeinen ehtoollinen

Iltapäivälehdissä kerrottiin tänään amerikkalaisesta kuolemaantuomitusta, jolla oli ollut 8 vuotta aikaa miettiä viimeistä ateriaansa, joka oli sittemmin vain yksi musta oliivi.

Juon tässä tämän päivän salaattilounastani, eli laitoin blenderiin kokonaisen ruukkusalaatin, puolikkaan ruukkumintun, spirulina-levää ja vehnänorasta jauheena, avocadon, lesitiinipulveria, lusikallisen kylmäpuristettua vehnänalkioöljyä ja kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä. Kylmää vettä ja nämä sekaisin. Minttua saisi laittaa enemmänkin, mutta meni se näinkin.

Jäin miettimään tuota vimeistä ateriaa...

Vihersmoothie eli juotava salaatti tulollaan.

Kieltämättä erikoinen valinta tuo yksi oliivi. Mitä itsekukin viimeiseksi ateriakseen haluaisi? Joku haluaa ehkä lempiruokaansa, joku jotakin erikoisempaa.

Minä ehkä valitsisin 12 ruokalajin menu degustationin siihen sovitetuin viinein jonkun huippukokin tekemän. Ehkä en Alan Ducassen tai Gordon Ramsayn, heidän ravintoloissaan on tullut useastikin käytyä. Paul Bocusen, Ferran Adriàn, Raymond Blancin tai Joël Robuchonin voisin kelpuuttaa.

Tarkemmin ajatellen valinta kääntyisi Joël Robuchoniin. Jason Athertonin ja Marcus Wareinginkin ravintoloissa saa hyvää ruokaa.

Edesmenneen El Bullin sisäänkäynti.

Mitä valitsisivat lukijat viimeiseksi ateriakseen?

Kukkakaalta Aurora

Tämä ei mennyt ihan nappiinsa, mutta laitetaanpa nyt kuitenkin ohje tänne, sillä kotimaiset vihannekset ovat parhaimmillaan.

Kukkakaalta Aurora

n. 1 kg painoinen kukkakaali
300 g voimakasta juustoa (Kreivi oli ihan hyvää)
2 dl kermaa
2 rkl tomaattiketsuppia tai tomaattipyrettä
suolaa
chipotlejauhetta/cayennepippuria (voi käyttää molempia)

Poista lehdet kaalin ympäriltä ja lyhennä kanta pois. Kaiverra sen jälkeen kanta kaalin sisältä ontoksi niin, että kukinnot kuitenkin jäävät kiinni ja kukkiksen muoto säilyy entisellään.

Tähän saakka kaikki menikin mallikkaasti...tyveä hiukan vielä enemmän pois..

Laita paistinpannuun vettä pohjalle, kaali siihen oikeinpäin (tyvi siis alas), peitä tiukasti foliolla ja kypsennä levyllä kunnes kaali on al dente. Varo ettei kiehu kuiviin...

Laita uuni lämpiämään 200 C.

Liu'uta kaali paistinlastojen avulla pyöreään uunivuokaan ja ripottele päälle suolaa. Tässä vaiheessa todettakoon, että itse unohdin koko keksinnön hellalle ja se kypsyi hiukan yli ja hajosi. Mutta ei se mitään...

Kaada vesi pois paistinpannulta (mikäli sitä on vielä jäljellä) ja raasta pannulle juusto miltei kokonaan (jätä n. 50 g köntti). Kaada raasteen sekaan kerma ja anna juuston sulaa miedolla lämmöllä. Lisää ketsuppi ja sekoita.

Kaada seos hitaasti kaalen päälle niin, että seosta menee kukintojen rakoihinkin. Raasta päälle loput juustosta ja ripottele päälle makusi mukaan chipotlea ja/tai cayennepippuria. Gratinoi uunin keskitasossa kunnes kaali alkaa olla kauniin kullanruskea pinnaltaan.

Tarjoa lisukkeena tai sellaisenaan. Tämä pahus hajosi kun höyrytin liian kauan...maku ei kuitenkaan kärsinyt.

Chileläistä lohta - por favor!

Mistä on kotoisin lohi lautasellasi? Tiedätkö, vai vaan arvaat? Se saattaa olla norjalaista lohta Chilestä.

Kas, telkusta tuli taas hyvä dokumentti, joka on vielä hiukan aikaa nähtävissä täällä. Syötkö norjalaista lohta? Tai...öh, se taitaakin tulla Chilestä....

Dokumentti kertooo alunperin norjalaisen, mutta sittemmin Kyproksen kansalaiseksi löysemmän verotuksen takia tulleen John Fredriksenin firmasta nimeltä Marine Harvest.

Chile on halpa paikka tuottaa lohta. Lait ovat myös löydempiä kuin esim. Euroopassa. Marine Harvest käyttää etua hyväksen ja sulloo kasvatushäkkeihinsä kaksi kertaa enemmän lohia kuin mitä eurooppalainen lainsäädäntö sallisi. Tämä johtaa ahtauteen, mutta siitä on etua, koska kalanrehua menee vähemmän hukkaan. Aitaukset ovat myös lähempänä toisiaan kuin esimerkiksi Norjassa sallitaan, joten taudit kaloissa leviävät nopeasti. Antibiootteja käytetään sumeilematta suuria määriä antibiootteja ja siententorjunta-aineita puhumattakaan muista kemikaaleista, joista jäänteenä on mm. raskasmetalleja. Koska näitä kaloja ei saa viedä esim. USAan, niin niitä myydään Chilessä halvalla. Myös rehu on keinotekoista ja sisältää väriainetta, jolla saadaan loheen kauniinpunainen väri.

Tämä ei ole ainoa ongelma. Yhden pienen lahdenpoukaman kalanviljelyshäkit saastuttavat päästöillään yhtä paljon kuin joku maailman miljoonakaupungeista. Se ei ole vähän se. Joskus myös pääsee lohia karkuun (kerran pääsi 13 000 kalaa omille teilleen) ja se tietää tuhoa luonnollisille kalakannoille ja kalastajien toimeentulolle huomattavaa laskua. Sillä ne syövät ihan kaiken.

Lohien luonnollinen vihollinen on Chilen rannikoilla asusteleva isohylje, jota ei lain mukaan saa metsästää, mutta kalankasvattajat eivät siitä piittaa, vaan ampuvat heti jos heidän lohensa ovat uhattuna.

Isohylkeiden lisäksi ihmisetkin ovat vaarassa. Sukeltajat puhdistavat kalahäkit kuolleista kaloista, mutta ei ole otettu huomioon sitä, että heidän varusteensa ole kunnollisia. Ilmaletkut ovat hapertuneet. Eikä heillä sitäpaitsi olisi lupaa sukeltaa 20 m syvemmälle, mutta häkkeihin päästäkseen pitää sukeltaa 40 m syvyyteen. Pelastushenkilöstöä vaaran uhatessa ei ole, sillä sellaisen ylläpito tulisi liian kalliiksi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana onkin seudulla kuollut 10 sukeltajaa, kun taas vastaavassa työssä olevia norjalaisia sukeltajia on menehtynyt vain yksi.

Ja mihin päätyvät sairaat ja kuolleet lohet? Eläintenrehuksi, kalajauhoksi ja öljyksi, siitä huolimatta, että lohenraadot olisi saastuttanut pelätty ISA-virus. Virus tuhoutuu korkeassa lämpötilassa valmistuksen aikana, mutta kemikaalit tuskin poistuvat mitenkään.

Yhden lohikilon tuottamiseen tarvitaan viisi kiloa tervettä luonnonvaraista merikalaa. Onko järkevää? Ja suuri osa näistä kaloista pyydetään ennenkuin ne alkavat lisääntyä.

Kaikista hölmöimmältä kuulostaa se, että Fredriksen on "ostanut" Norjan WWF:n tukemaan työtään noin 100 000 eurolla per vuosi. Money talks, ja se kuuluu myös kauas Etelä-Amerikkaan.

Valitse villi lohi ja tue kestävää kehitystä!

Keltainen

Keltainen on positiivinen huomioväri. Se on myös kevään, optimistisuuden, ilon ja kasvun väri. Se on myös voiman ja luovuuden väri.

Kauneimmat ruusut ovat mielestäni keltaisia tai oranssisia.

Keltainen symboloi aurinkoa ja piristää, mutta suurina pintoina kirkas keltainen saattaa tuoda ahdistusta, ihan kuin liika auringonpaahde ja sen aiheuttama kuumuus.

Lapsuudenkodissani oli huoneessani auringonkeltainen, kuviollinen tapetti. Ehkä hiukan samantapainen, kuin tämän laukun pinta, mutta pohjaväri oli auringonkeltainen ja kuvio tummempi, usealla eri sävyllä aina tummaan saakka.

Keltainen väri on dramaattinen, kun se yhdistetään mustaan. Jokainen lapsi piirtelee jossain vaiheessa näillä kahdella suosikkivärillä, mutta esimerkiksi aikuisten taideterapiassa yhdistelmä musta-kirkkaankeltainen (ja musta-kirkkaanpunainen) yhdistetään ahdistukseen ja jopa suisidalisuuteen. Ei silti kannata vetää hätiköityjä johtopäätöksia, jos tätä yhdistelmää näkee esim. sisustuksessa.

Lempitaiteilijani Vassily Kandinsky käytti kirkkaita värejä ja usein myös keltaista. Tässä alla muutamia hänen töitään.

Tämän taulun jäljennös keikkui ennen Heathrow'n lentokentän T1 business loungen seinällä (mm. Finnairin käyttämä lounge), joten sitä on tullut HIUKAN tuijoteltua entisessä elämässäni.

Punainen

Tänään olen nähnyt punaista, koska nettitikku on käyttäytynyt varsin merkillisesti. Ei ole oikein tullut työtöistä mitään.

Punainen on mielenkiintoinen väri; se joko tekee ahdistuneeksi tai holtittomaksi. Se on myös ikonografiassa maallisin väri. Elämän ja veren väri.

Kirkas punainen ahdistaa. Siksi sillä maalataan suuria pintoja paikoissa, jossa ei toivota ihmisten viipyvän kauaa.

Ravintoloissa nähdään paljon tummanpunaista. Tutkimusten mukaan se saa asiakkaat rennoiksi ja tuhlaamaan enemmän rahaa. Tumma punainen on myös eroottinen intohimon väri.

Eikö tässä olekin hitunen mystillistä erotiikkaa?

Punainen voi myös olla uhkaava väri. Vai mitä voi allaolevien kuvien välittämästä tunnelmasta päätellä?

Ahdistavanpunaisia vuoria siellä jossain. Kuuma autiomaa, auringonpaahde, jano...

Kaunis, mutta jollain tavalla "vaarallisen näköinen". Vai lieneekö se "vaara" siinä, että vanhan kansan mukaan: "Aamurusko, päivä p****a (siis sadetta luvassa).

Punainen on ollut aina huomiota herättävä väri, ja yksi lempiväreistäni. Puhtaanpunaisena kuin unikko. Tai paloauto.

Haluaisin unikkopellon  - tosin unikoitten laajamittainen kasvattelu voitaisiin ymmärtää väärin.

Sininen

Sinisen eri sävyjä.

Tulin kaupungilta ja ihmettelin takapihalla autopaikkojen vieressä kasvavan kurkkuyrtin todella hailakan sinisiä kukintoja. Niidenhän pitäisi olla kauniin taivaansinisiä!

On tosiasia, että sinisen värin havaintokyky heikkenee ikääntyessä. Siis sininen väri alkaa näyttää hailakammalta. Jokainen varmaan muistaa, miltä lapsuudessa näyttivät kissankellot tienposkessa. Nyt nekin ovat haalistuneet, vaikka ennen se väri pisti silmään kedolla jo kauempaakin katsoessa.

Tämän värisinä minä ne muistan, mutta miksi ne eivät niityllä ole enää näin sinisiä?

Omasta lapsuudestani muistan huikaisevan sinisinä juuri kissankellot ja harakankellot. Niin ja lemmikit, joita kasvoi kulmilla villinä ja ihan sinisenään! Olihan meillä pihaan tulevan tien varressa solkenaan lupiinejakin, sinisiä nekin. Sinivuokkoja ei niillä leveysasteilla kasvanut, mutta meilläpä oli pari sellaista pihalla kukkamaassa. Lisäksi porrasterassin amppeleissa oli usein sinisiä lobelioita!

Kaikista huikein sininen, mitä olen elämässäni nähnyt oli niinkin tavallinen kuin isän uusi auto. Taivaansininen Mersu joskus 70-luvulla. Se oli niin kiiltävä ja ihanan taivaansininen sinä kesäpäivänä, kun se ekaa kertaa tuotiin kotipihaan. Olin ihan haltioissani siitä väristä, jossa taivas pienine pilvenhattaroineen peilautui.

Joskus aikuisena olen nähnyt saman aikakauden Mersuja, siis jopa samanvärisiä, mutta ehkä niissäkin on maalipinta jo hiukan kulunut, ja tietystikin minun havaintokykyni värin suhteen on heikentynyt. Mikä on sääli. Eivät ne enää näyttäneet siltä kuin se uusi Mersu silloin lapsuudessa.

Onko lukijoilla vastaavanlaisia kokemuksia?

Siniset vuoret  - siellä jossain.

Pork belly

Tänään on kyllä todella uupunut olo; kävin hierojalla. Todella hyvä hieroja, nuori nainen, ja minä olen joka kerta sieltä palattuani kuin puoli päivää nyrkkeilykehässä taistellut.

Tästä johtuen olikin sitten helppo illallinen luvassa, eli pork bellyä (siis porsaankylkeä) uunissa.

Marinadi on Jamie Oliverin jostain kirjasta tai ohjelmasta ja kuuluu tällä tavalla:

2 tl korianterinsiemeniä 
2 tl kuivattua oreganoa 
1/2 tl fenkolinsiemeniä 
1 pieni kuivattu chilipalko 
1 tl suolaa 
1 tl rouhittua mustapippuria myllystä 
1 valkosipulinkynsi 
1 rkl oliiviöljyä

Tämän saa laittaa kaksin- tai kolminkertaisena 1-1,5 -kiloiseen lihanpalaan. Paisto miedossa lämmössä (lue: unohdin sen sinne) muutama tunti.

Hieman oli kyllä vähärasvaisen oloista. 

Tämä palanen marinoitui kunnolla yli yön, ja syötiin sitten coleslaw'n eli kaalisalaatin kera. Liha oli ostettu marketista, joten se oli varmaan jo kertaalleen käynyt pakkasessa. Seuraavan kerran ostan kauppahallista tuoreempaa.

Kuka arvaa?

Kuka arvaa, mikä allaoleva kapistus on? Minullakin meni hiukan aikaa, ennenkuin tajusin. En ollut osannut tarvita sellaista aikaisemmin, en ennenkuin posti sellaisen mukanaan toi. Nyt ajattelen, että se on ihan hyvä värkki olla olemassa.

Arvauksia voi jättää kommenttikenttään!

Äijämeininkiä ja juuripersiljaa

Tänään on se päivä, kun jokakesäinen porraskäytävän edustan kaivaminen taas saatiin käyntiin. Viime kesänä kaiveltiin valokaapelia maahan, tästä tämänkesäisestä en ole edes viitsinyt kysyä.

Huhhahhei, ja taas on päivä kuoputettu maata oikein urakalla!

Eikä kuoppaa ja kaivinkonetta ilman vähintään yhtä kuopan reunalla sinne tuijottelevaa äijää...

Olen pari päivää syönyt persiljanjuuria eri tavalla valmistettuina. Nämä juuret ovat aika kiva tuttavuus. Maku on miellyttävän aromaattinen ja pehmeä, ainakin tällä tavalla laitettuna:

Persiljanjuuria uunissa

500 g pussi juuripersiljaa
75 g voita
1-2 dlkermaa
1-2 valkosipulinkynttä
2-3 tl kuivattua rakuunaa
valkopippuria
merisuolaa

Laita uuni lämpiämään 200C. Kuori ja viipaloi juuret viistosti ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Paista molempia voissa niin, että saavat vähän väriä, mausta ja kaada uunivuokaan.

Kaada päälle niin paljon kermaa kun sielusi sietää ja anna hautua al dente -asteelle.

Tarjoa lämpimänä joko kylmien graavilohiviipaleiden (tai kylmäsavustetun lohen) kanssa. Lisää lautaselle sitruunanlohko.

Rakuunan sijasta voi käyttää myös tilliä, ja persiljakin tai timjamikin sopii hyvin.

Nam!

Talousasioita

Nordean pääekonomisti antoi iltapäiväjulkaisulle oman näkemyksensä talouskriisistä. Minä en ole ollut ikinä opiskeluaikanani mikään nero kansantalousasioissa, mikro- ja makrotalous tuli opinnoissa laahattua haluttomasti läpi, mutta jotain sentään voi maalaisjärjelläkin päätellä.

Nordean pääekonomistin mukaan nyt on hyvä tilaisuus saada "anteeksi" jopa 25% asuntolainan määrästä. Herra pääekonomistilta unohtui se, että palkat eivät todennäköisesti nouse inflaation myötä, mutta korot todennäköisesti kylläkin nousevat. Tässä on juuri osin tuo Amerikan sub-primekriisinkin aines. No, mies on tietty työnantajansa mannekiini ja puhuu sen mukaan, mutta toivottavasti ihmiset lukevat artikkelin kritiikillä, eivätkä ryntää suinpäin velan tekoon. Vaikka velka olisi kuinka halpaa, on se kuitenkin maksettava pois.

Tuota ekonomistin esittelemää mekanismia ei siis voi yleistää!

Eurossa on paljon hyviäkin puolia. Monet eivät muista, että parikymmentä vuotta sitten asuntolainojen korko todellakin huiteli liki parissakymmenessä prosentissa. Itse muistan jossain vaiheessa maksaneeni 18%, mikä kuulostaa suorastaan kauhistuttavalta. Euro on tuonut vakautta talouteen ja korot eivät hyppelehdi enää niin.

Toisaalta euro toi mukanaan hintojen kallistumisen. Tämä on jännä juttu, ja tietty liittyy myös ulkomaankauppaan. Asialla on nuorissa euromaissa todella kiperiäkin seurauksia. Juttelin viime viikolla eräästä Baltian maasta kotoisin olevan nuoren naisen kanssa ja satuimme puhumaan rikollisuudesta juurikin noissa maissa. Euro on tuonut mukanaan hintojen nousun, mutta palkkatason kehittyminen ei ole seurannut perässä, minkä takia ihmisten elinkustannukset alkavat esimerkiksi parinsadan euron kuukausipalkalle olla aikamoset. On aina ihmisiä, joita helppo raha kiinnostaa, varsinkin kun on rahaa jostain saatava, eikä muita keinoja ole käytettävissä.

Rahan arvoa ei ole nykyään sidottu mihinkään, koska kultakannasta on yleisesti luovuttu. Tämä tekee asian hankalaksi jokaiselle; millä mittapuulla rahan arvo mitataan, koska rahalla saatavilla hyödykkeillä ei pääsääntöisesti ole mitään vakaata arvoa.

Sokerittomia suklaita testissä

S-kaupat myyvät Balance-merkkistä stevialla makeutettua suklaata, joka on aika hyvää. Ilman mitään omituisia sivumakuja. Ainoa valitettava puoli asiassa on se, että siinä on myös malitolia, joka laittaa mahan iloisesti sekaisin, ainakin jos sitä suklaata enemmän kuin puoli levyä kerrallaan vetelee. Ellei laita, niin on ihme. Suklaata on kolmea eri laatua: Pähkinäsuklaa, maitosuklaa ja tumma suklaa. Se tumma versio muuten muistuttaa hiukan Mignon-munien sisältöä maultaan.

Ei tietty löytynyt yhtään ehjää levyä, koska olen "ottanut muutaman palan" kaffeen kanssa tänään.

Sitten tämä "älä osta" -osasto! Cavalier-merkillä on ennenkin ollut sokerittomia suklaita saatavilla Suomessa. Nyt oli näemmä tullut markkinoille steviaa ja erytritolia sisältävä suklaarasia.

Herkullisen näköistä...

...mutta pahaa!

Erytritolin maku tuli liikaa läpi. Tosin tämä suklaa ei vienyt mahaa sekaisin ihan niin paljon kuin tuo Balance, mutta ei kuitenkaan ollut vaikuttamattakaan ruoansulatukseen.

Veguversio

Viimeisenä sitten täysin sokeriton vegaaniversio, joka ei sisällä oikeastaan suklaata ollenkaan, vaan carobia (johanneksenleipäpuun hedelmästä). Jos jollekin tämä maistuu, niin hyvä. Minulle ei. Ei tosin tarvitse hertsata mahaoireitakaan tätä syötyä.

Edit: Tänään löysin Minimanista tällaisia belgialaisia suklaita.

Matcha-teetä kyytipoikana ja antioksidantit on taas saatu talteen.

Valikoimassa oli neljää sorttia: Maitosuklaa, hasselpähkinä-, manteli- ja tumma suklaa. Kyllä belgosuklaa on aina aidon makuista, mutta näissäkin on sitten sitä maltitolia, eli maltillisesti näiden kanssa!

Olympialaiset ja niiden liitännäisilmiöt

Kirjoittamisessa on ollut pieni gappi koska ruotoni on alkanut taas kiukutella, ja välillä alaselkä on ollut niinkin kipeä, että olen saanut kulkeä käppyrässä.

Joka tuutista tulee asiaa (tai "asiaa"...) olympialaisista, mikä on aika ärsyttävää. Olen edelleen sitä mieltä, että olympialaisten kaltaiset tapahtumat ovat kuin saippuasarjoja: Suurinpiirtein samat henkilöt pyörivät päärooleissa vuodesta toiseen, ja ihmiset jännittävät telkun ääressä sitä, kuka nyt tällä erää tekee mitäkin, ja onko ehkä joitain uusia naamoja tulossa mukaan kuvioihin. Hyvin harvoin on, mutta show must go on.

Ihan yhtä tylsää kuin saippuaoopperatkin. Tosin jutuissa - liittyen esim. olympialaisiin - on toisaalta nähtävissä lähentymistä saippuasarjoihin siinä, että olympialaisten keskeinen rooli "romanttisenakin" kohteena on nyt tullut enemmän ilmi kuin koskaan. Kulissien takana ilmeisimmin tapahtuu kaikenlaista; ainakin sen kertoo tapahtuman yhteyteen varattu jaettavien kondomien määrä ja urheilijoiden haastattelut tyyliin "onkos sua yritetty vielä kertaakaan iskeä?". Jotenkin juuri tänä vuonna ainakin sellaiselle, joka ei aktiivisesti näitä kisoja seuraa, on luotu kuva, että koko tapahtuma on suuren luokan hupireissu osanottajille. Tätä se varmasti ainakin osin onkin, mutta toisaalta kun arvokisoihin valmistaudutaan käyttämällä aikaa (ja rahaa), on se kuitenkin aivan päivänselvää, että kyse on kuitenkin näytön paikasta, eikä mistään vasemmalla kädellä vedettävästä asiasta (tämä vaikutelma tuli kun kuuntelin radiosta erään urheilijan haastattelua).

Suurta kansanhuviahan se on näitä kisoja telkusta katsoa, mutta pitäisikö siltikin miettiä tarkemmin, mihin verorahoja syydetään?

Edit: Provokatiivista, eikö vaan? Urheiluun tulevat varat tulevat Veikkaukselta, eivätkä suoranaisesti veroistamme, mutta siis Veikkauksen tuotosta ja arpajaisverosta. Näin tarkennuksena. Ehkä niilläkin rahoilla olisi ainakin osin parempiakin kohteita.