sunnuntai 11. elokuuta 2013

LiLash -ripsiseerumi

Olen blogissani arvioinut muutamankin ripsiseerumin. Pääsääntöisesti ovat kaikki olleet toimimattomia rahanreikiä, mutta DHC:n seerumista on sanottava, että se tuuhensi ripsiä.



Nyt on menossa putkilollinen LiLashia. Olen käyttänyt sitä vasta pari viikkoa, mutta tuntuu siltä kuin se jopa toimisi.

Vai miltä näyttää?
Ripsen kasvaminen kestää ymmärtääkseni 9 kk, joten niiden kasvattamisessa pitää olla kärsivällisyyttä. Raportoin taas parin-kolmen viikon kuluttua tilanteesta.

Miesten kosmetiikkaa ja Lushia

Kävin eilen hiukan shoppailemassa kosmetiikkaa. Bootsilta oli ostoslistalla miesten juttuja, ja huomasin, että Suomessakin Sokoksilta saatavassa No 7 -sarjassa on myös miesten tuotteita.



Näitä oli ostoslistallani, joten ostin ostin tuon Supercharge-voiteen ja silmänympärysvoiteen. Botanicsin orgaanista miestensarjaa oli myös kaupan edullisesti, ja samaan koriin tarttui siis kaksi silmänympärys-rollonia, Anti-aging Gingkoa.

Victorian asemalla on Lush, jonka ohi en koskaan pääse ilman kurkkaamista sisälle. Yleensä sieltä tulee myös ostettua jotakin, eikä tämä kerta ollut poikkeus.



Suolasuihketta hiuksille, Shine so Bright -hiusbalsamia pikkuruisessa purkissa, toinen pikkuruinen purkki Charity Pot -voidetta, Dark Angels -puhdistusaine ja Catastrophe Cosmetic -tuorenaamion. Noilla suomalaisilla sivuilla (linkit!) ovat hinnat aikamoiset, eli UK:ssa käydessä kannattaa ostaa Lushia vaikka tuliaisiksi tai ehkäpä jopa tilata UK:n nettikaupasta.


Dark Angels oli aika vinkeänmustaa tavaraa, sitä siis kämmenelle herneenkokoinen nokare, lisätään hiukan vettä ja hierotaan kasvoille.

Böö, olipas hölmönnäköistä!
Naamio tuntui kivalta ja virkisti nuupahtanutta olemusta kummasti. Tykkäsin. Tuoretavarana se vaan pitää kuluttaa nopeasti loppuun.


Ranskalainen tuulahdus  - Paul on yksi suosikkikahvilaketjuistani.

Gloucester Road yöllä.
Tänään olisi Islingtonissa yhdet synttäribileet ja huomenna ehkä Kew'n picnic ja illallinen israelilaisystävieni luona. Minun sosiaalinen elämäni on todellakin täällä Lontoossa, ollut aina. Ei Suomessa ole mitään tällaista.

perjantai 9. elokuuta 2013

Kosmetiikkahuijausta ja muuta juttua

Bloggari, joka julkaisee mm. ruokaohjeita ei yleensä puhu mitään ns. fastfoodista. Joka on tietty pääsääntöisesti roskaa. Tämä on myös minun mielipiteeni.

En syö paljoakaan leipää ja valkoinen leipä on aikalailla nounou. Mutta: minulle on yksi fastfoodpaikka yli muiden, ja suuri herkkuni siellä on - ööh...patonki, joka on täytetty Jarlsberg-juustolla ja kinkulla. Juuri sellaisella vaalealla kinkulla, jota voi saada esim. Ranskassa. Paikka on EAT. Yksi sellainen löytyy esimerkiksi LHR:lta, mutta tuoreita patonkeja ei siellä näy ennen klo 11 am. Ostan usein lennolle mukaan.



Tänään oli myös Waitrosen upeita, isoja marjoja jälkkärinä.




Eilen illalla kävimme ystävättäreni kanssa Brown'silla illastamassa. Tältä kivalta ravintolaketjulta saa pieniä kirjasia, joiden lehdillä on esitelty yksi kuuluisa coctail per päivä. Sivu toimii voucherina, jolla kyseisen coctailin saa sinä päivänä yhdellä punnalla.



Ruoka on myös hyvää ja hinta-laatusuhde loistava, joten voin suositella.

Onko muuten kukaan tutustunut ruotsalaiseen sarjaan Björk & Berries? Lumenen ruotsalainen kilpailija? Kuulin siitä nyt ensimmäistä kertaa, ja sarja tuntuu enemmän keskittyvän muuhun kuin värikosmetiikkaan. Ostin käsi- ja kynsivoiteen ja olen aikalailla siihen tykästynyt - niin, ennenkuin luin INCI-listan läpi suurennuslasin kanssa.

Sarja ei väitä olevansa orgaaninen, mutta Karma Hands -voiteen pakkauksessa kuitenkin korostetaan sen sisältävän orgaanista kurkkua ja koivua. Sen myös mainostetaan sisältävän vitamiineja, mantelivoita ja orgaanista rypsiöljyä. pikkuriikkinen teksti sitten paljastaa kaikkea muutakin. Parabeeneja en siinä nähnyt, mutta hydrattua kasvisrasvaa kylläkin. Silikonia myös ja glyseriiniä varsin ylhäällä listassa. Pieni pettymys.




Vielä suurempia kosmetiikkapettymyksiä seuraa. Tullessamme dinneriltä kadulla oli aika aggressiivisia kosmetiikkamyyjiä. No, otimme näytteet ja kävimme kuitenkin sisälläkin katsomassa, sillä tämä sarja  - Orogold  - kiinnosti minua. Se on japanilainen sarja, jonka ainesosana on kulta. Katsokaapas nyt sitten tämän 24K Moisturizing Day Creamin ainesosalistaa. Japanilaiset kosmetiikkasarjat ovat yleensä hyviä, mutta tässä...hmmm, tehkääpä omat päätelmänne luettuanne seuraavan jutun.






Eipä se hirveästi eroa minkään marketituotteen sisällysluettelosta. Hinta oli vaan sitten £300.00, josta siis piti riittää pariksi vuodeksi. Tässä herää vain se epäilys, että miten se säilyy niin pitkään? Netistä esimerkiksi Amazonista hakemalla kyseisen merkin tuotteita saa halvemmalla. Tässä erään toisen bloggarin mielipide.

Vielä voisin lisätä, että trampattuani päivän kaupungilla iho varmaankin oli pölyinen, mutta myyjä laittoi kuorintavoidetta käsivarteni sisäpinnalle ja kauhisteli sitä mustaa mönjää, joka siitä lähti. Samaten silmänympärysvoidetta laitettiin toisen silmäni alle ja sitten myyjä ihasteli, kuinka sileä ihosta siinä tulikaan. No aivan varmasti pelkkä pyyhkäisy käsivoiteella tai veteen kostutetulla sormellakin olisi riittänyt. Mitä huijausta!

torstai 8. elokuuta 2013

Pitsin kuvio poskissa

Onko kukaan herännyt aamulla ja huomannut moisen kuvion naamassaan? Siis jos on käyttänyt vanhanaikaisia tyynynliinoja, joissa on pitsisomiste?

Muistan tällaista tapahtuneen joskus aikoinaan. Nykyäänhän kaikki tyynynpääliset ovat aika koruttomia.

Minulla on pari untuvatyynyä, joissa nyt on silkkiset tyynynliinat (tästähän kirjoitin aiemmin), ja tapanani on rullailla tyynyjä sopivaan muotoon niskan alle tai muuten vain muotoilla ne siten, että nukkumisasento olisi mahdollisimman hyvä. Aamuisin ne ovatkin sitten ihan muodoton kasa pedillä.

Välillä on kyllä aika rasittavaa herätä muotoilemaan niitä möykkyjä sopiviksi, ja sitten törmäsinkin tällaiseen juttuun:


Näyttää aika kummalliselta värkiltä, mutta se on "Save my face" -tyyny. Tässä vielä mainosvideo ja käyttäjän arviovideo.

Itse asiassa juuri tuonmalliseksi sorvaan omat tyynyni, koska silloin saa parhaan nukkuma-asennon. Ryppyjen takia en sitä ensisijaisesti ostanut, mutta jos se naaman iholle on hyvä, niin vielä parempi.

Edullisimmin noita saa vaikkapa täältä, mistä itsekin sen tilasin.