sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Kotoilun "haittavaikutuksia"

Ihan ensiksi pitää sanoa, että esimerkiksi Facebookissa on vinkkiryhmiä esimerkiksi pienten lasten kanssa kotoileville ja karanteenissa oleville. Tässä linkki yhteen. Monia muitakin varmasti löytyy.

Hyvin moni ihminen näkyy shoppailevan, vaikka tietysti lomautukset sun muut tuottavat joillekin rahallisesti ongelmia. Ostin minäkin jotakin.



Olen pitkään hinkunut Marie Turnorin The Lunch Bagin ostoa. Nyt se näytti olevan satasen alennuksella ja ostin tämän sen, siis tuon yllämainitun, korkista tehdyn ja paisleykuvioisen, vegaanisen version The Lunch -laukusta.

Versacen lompsa oli myös alessa Zalandossa. Silti ne ovat kalliita.

Toinen ostos oli  siis todellakin tämä Versacen lompakko, koska Ted Bakerin hopeinen lompakkoni alkaa vedellä viimeisiään.

Second hand -laukkuja (joista nämä eivät ole kumpikaan) löytyy täältä. Tästä kaupasta voi myös tehdä edullisia design-löytöjä, kannattaa käydä kurkkaamassa.

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Lounaan kotiinkuljetuspalvelu Turun alueella, osa II

En hyödy mitään tämän mainostamisesta, mutta koska palvelu on erinomainen, kuten myös ruoka, niin miksi en kertoisi muillekin. Tämä on jatkoa edelliseen postaukseen samasta aiheesta ja se postaus siis löytyy täältä.

*****
Viikkomenu tarjoushintaan (viikon 14 menu alla)
Haluan tarjota teille mahdollisuuden kotiin tai töihin kuljetettuun lounaaseen maanantaista perjantaihin. Lounaan hinta on 10 € /henkilö, poikkeuksellisesti ilman minimi tilausmäärää ja ilman kuljetusmaksua alueella Naantali, Raisio ja Turku (klo 12 jälkeen Lieto ja Kaarina). Viikkomenu tarjous on voimassa rajoitetun ajan, seuraamme poikkeustilannetta viikko kerrallaan. Menu julkaistaan JJ de Nier Food Experiencen Facebook -sivuilla.

Toimitus aamupäivän aikana. En voi valitettavasti antaa tarkkaa toimitusaikaa, koska ajoreitti riippuu tilausten määrästä ja osoitteiden sijainnista. Ruuat toimitetaan yksittäin pakattuna kertakäyttöastioissa. Lämmin ruoka tulee itse lämmittää uunissa tai mikrossa.

Tilaukset tulee tehdä edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä osoitteeseen info@jjdenierfood.com. Isompiin määriin tilaus kannattaa tehdä mahdollisimman aikaisin. Lähetämme laskun ruuasta jälkikäteen sähköpostiinne (näin vältämme kosketusta).

Palveluksessanne myös näinä vaikeina aikoina - toivotaan, että tilanne normalisoituu pian!
Pitopalvelu JJ de Nier Food Experience
LOUNAS 30.3.-3.4.
MAANANTAI 30.3
• Parsa-aurajuustosalaatti (L;G)
• Kurkku-jokirapu-smetanasalaatti (L;G)
• Porsaan ulkofile, uunikasviksia, sinappikermakastike (L;G)
• Trifle (L)
TIISTAI 31.3
• Punajuuri, haloumi ja tillisalaatti (G)
• Peruna-yrttisalaatti (L;G)
• Teriyaki lohi, purjoriisi (L;G)
• Päärynä ja Suklaakastike (L;G)
KESKIVIIKKO 1.4
• Porkkanasalaatti (L;G)
• Sipuli-tomaattisalaatti (L;G)
• Kana-perunacurry (L;G)
• Marenki, marjakastike (L;G)
TORSTAI 2.4
• Tabbouleh (L)
• Kesäkurpitsa, chili, sitruuna, ricottasalaatti (L;G)
• Kampela, tartarkastike (L)
• Porkkanakakku (L)
PERJANTAI 3.4
• Maissi, papu, hernesalaatti (L;G)
• Guacamole (L;G)
• Jauhelihatortilla (L) – myös gluteeniton pyydettäessä
• Hedelmäsalaatti (L;G)
 Uudistin tilaukseni ensi viikoksi.

Ehkä paras huulirasva ikinä

Sanotaan, että halvalla ei hyvää saa. Tosin aina kalliitkaan tuotteet eivät ole mitenkään loistavia. Puhutaan huulirasvakoukusta, johon saattaa jäädä, jos (edullisempia) huulirasvoja jatkuvasti käyttää. En ihan tiedä, mikä on totta, mutta huulirasvoillakin on eroa. Satuin ostamaan yhden hiukan kalliimman huulihoiteen, ja voin kertoa, että se on kaiken rahan väärti.

Guerlain Super Lips on osa merkin pikkutuubien (15 ml) sarjaa, joka maksaa parinkympin korvilla. SMART-sarjassa on muutama tuote, joita pääsee kokeilemaan pienemmällä rahalla kuin täysikokoisia tuotteita.

Voide on yleensä niin rohtuneille huulilleni ehdottomasti paras ikinä kokeilemani, ja auttaa jopa yhdessä yössä kun sitä huulille sivelee. Se sisältää mm. jojoba-, risiini- ja viinirypäleensiemenöljyä, mango- ja kaakaovoita sekä glyseriiniä ja tuoksuu ihanan vaniljaiselta.

Mikä on sinulla huulirasvan hinnan kipuraja?

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Maailmanmenoa ja etätöitä koronaviruksen aikaan ja kuinka viihtyä karanteenissa

Epidemiat eivät ole kovinkaan harvinaisia maailmassa, ja niitä on ollut kautta aikojen. Karanteeni ja muut toimenpiteet eivät ole ennenkuulumattomia.

Lehtileike espanjantaudin ajoilta, jolloin esimerkiksi Suomessa kuoli noin 25 000 ihmistä tähän sairauteen.

Nyt leviämistä on edesauttanut väestön suuri liikkuvuus ja itse viruksen muuntautumiskykyisyys ja se, että kantaja saattaa levittää tautia jo ennen kuin saa itse mitään merkkejä sairaudesta. Onnettomuudeksi pandemian alku sijoittui kiinalaisen uudenvuoden juhlinnan alkuun, jolloin kiinalaiset matkustavat paljon, joten virus pääsi leviämään pahasti ennen kuin rajoituksia saatiin aikaan.

Yhtäkaikki, varmaan fyysinen eristäytyminen lienee käsien pesun ja kasvojen koskettelemattomuuden ohella niitä tehokkaimpia keinoja taltuttaa pandemiaa.

Olen itse tehnyt nyt jo kolmisen viikkoa etätöitä ja vaikka en äärimmäisen sosiaalinen luonne olekaan, niin alkaa tämäkin kiristää pipoa pikkuhiljaa. Työkavereitten kesken meillä on aika pieni tiimi, ja meillä on kerran viikossa puolen tunnin tuuletuspalaveri, jossa voi päästellä höyryjä ulos ja keskustella muustakin kuin työstä. Lisäksi tietysti on vielä päivittäisiä globaaleja kokouksia lähinnä Microsoft Teamsin tai Skype Business -sovelluksen välityksellä. Teen lähinnä töitäni GMT-ajassa, mutta globaali työ vaatii joustamista suuntaan ja toiseen ja yleensä työ onkin aikalailla iltapäiväpainotteista, kun amerikkalaiset hyppäävät remmiin.


Minä en ole normaalistikaan toimistolla kuin max 3 päivää viikosta, eikä matkaakaan ole paljoa, joten työmatka-ajassa en säästä juurikaan, mutta ne etätyön tekijät, joilla sitä aikaa säästyy, ovat onnellisessa asemassa. Aikaa säästyy siinäkin, ettei itseään edes tarvitse välttämättä pukea mitenkään, kun työt aloittaa, meikkaamisesta ja hiusten laittamisesta puhumattakaan.

Viikonloput tietty saattavat olla aika puuduttavia karanteenissa, tai eristyksissä ollessa. Silloin voi löytyä aikaa vaikka itsensä sivistämiselle. Muun muassa Coursera ja LinkedIn ovat nettisaitteja, joista löytyy tasokkaita kursseja, tosin englanniksi.

Hauskaakin voi pitää tapaamatta ystäviä fyysisesti. Meillä työtiimin kesken olemme aikeissa järjestää mm. after work -drinksut online, joko Microsoft Teamsin tai Skypen välityksellä (Facetime, Google Hangouts ja Messenger toimivat tietty myös). Jokainen tietty hankkii drinksunsa itse, mutta pidämme tunnin-pari seuraa toisillemme. Samahan toimii toki ystävien kanssa. Itse olen osallistunut myös juhliin etänä tällä tavalla, ja se toimii kyllä sekin! Kokeilkaapas!