Tämä kuorintanaamio on jo jonkin aikaa vilahdellut niin ulkomaististen julkkiksien kosmetiikkamieltymyksistä kertovissa lehtijutuissa, kuin kotimaisissa kosmetiikka-artikkeleissa. Eikä suotta. Skinfoodin Black Sugar - perussarjan tuotteet variaatioineen ovat olleet markkinoilla jo harvinaisen kauan, mikä on erikoista nopeatempoiseen tuotteitten vaihtumisella ja tuotesarjojen jatkuvalla uudistumisella kyllästetyillä korealaisilla kosmetiikkamarkkinoilla.
Black Sugar - parustuotesarjaan kuuluu muitakin tuotteita (mm. seerumi, puhdistusöljy - sarjasta on myös mm. Honey Sugar Food - versio) kuin kuorintanaamio, mutta tästä mansikkaversioista, eli Skinfood Strawberry Sugar Foodista en ole nähnyt kuin tämän naamion myytävänä.
Kun purkin avaa, sieltä tulvahtaa mitä autenttisin mansikan tuoksu! Sokerin lisäksi kuorivina rakeina on mansikan siemeniä. Ne tuntuvat aika karkeilta, joten jos iho on kovin herkkä, en suosittele kovin kovakouraista hieromista niillä. Samaten naamion levitystä välittömään silmien ja suun ympäristöön, joissa iho on ohuempaa, on vältettävä.
Naamio levitetään kasvoille ensin ohjeiden mukaan puhdistetulle iholle 5-10 minuutiksi. Koska tuote sisältää ihoa kemiallisesti kuorivaa salisyylihappoa, arvelisin, että tässä ajassa se ei ehdi kovinkaan ihoon imeytyä vaikuttamaan, joten (omalla riskillä, jos iho on erityisen, eli kovin, kovin herkkä) pitäisin sitä iholla 20-30 minuuttia, minkä olen itse tehnytkin. Sen jälkeen käytetään hyväksi ihoa mekaanisesti kuorivia aineita, eli sen sisältämiä mansikan siemeniä ja sokerikiteitä, jonka jälkeen naamio pestään pois huoneenlämpöisellä vedellä jatkaen sen jälkeen normaalilla ihonhoitorutiinilla.
 |
| Naamio on kuin purkillinen mansikkasosetta, tai kuin mansikkaista marjapuuroa. |
Vaikka en yleensä välitä korealaisen kosmetiikan monasti jopa lapsellisuuteen menevästä elämyksellisyydestä, tässä mansikan tuoksu ei voi mennä harhaan. Veikkaan, että jopa kosmetiikan tuoksuja kammoavatkin pitävät siitä, koska tässä ei mennä mitenkään hajuvesimäisyyteen tuoksun ollessa niin elävän mansikkainen.
Lehtijututkin pitävät siinä mielessä hyvin paikkansa, että naamion jälkeen iho tuntuu silkinpehmeältä ja sen jälkeen käytettävät tuotteet imeytyvät ihoon mukavasti jäämättä ihon pinnalle killumaan.
Vaikka tämä ei olekaan maksettu mainos, täytyy mainita, että jos kiinnostuit hankkimaan sen jo suhteellisen edullisen hinnankin takia (n. 14,62 EUR postikuluineen),
tämä myyjä eBayssa toimittaa tuotteen Latviasta, joten tulleja tai muuta paperisotaa tilaamisesta ei seuraa, vaan toimitus tuli rekisteröitynä suhteellisen nopeasti ilman moisia riesoja. Vaikka eBayn sivulla sanotaan, että toimitus on vain
United States, Europe, Canada, Brazil, niin paketti tuli Suomeen ilman sen kummempia tarkempia Suomea koskevia toimitukseen liittyviä etukäteistiedusteluja myyjältä (haluan aina varmistella...). Niin, olemmehan me Euroopassa toki, senpuoleen! 😀