keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kristallikivideodorantit - alumiinilla vai ei?

Kirjoittelin taannoin Acorelle deodorantista täällä. Jälkeenpäin sain muutaman kommentin siitä, kuinka kristallikivideodoranteissa on haitallista alumiinia. Onko tosissaan näin?



Kristallikivideodoranttien sanotaan olevan luonnollisia. Niiden sisältämät mineraalit säännöllisesti  käytettynä iholla vähentävät bakteerien kasvua ja siten ehkäisevät hienhajua. "Kivi" siis kastellaan ja sitä hierotaan kainaloon. Toimii erinomaisen hyvin.



Moni on varmaankin huomannut kristallideodoranttien pakkausten kyljessä joskus maininnan, "ei parabeeneja" tai "ei alumiiniklorohydraattia", ihan kuten ylläolevassa kuvassa (englanniksi). Parabeenit ovat hormonihäiritsijöitä, ja niistä olen aiemmin kirjoitellutkin, mutta sitten alumiini. Suurella todennäköisyydellä kun kristallideodorantin ainesosissa on kuitenkin toinen alumiinia sisältävä aine, eli englanniksi potassium alum, toisinsanoen kalialuna, joka on luonnossakin esiintyvä mineraalisuola.

Siis siinä on sittenkin alumiinia? Hiukkasen merkillistä. No mutta, pakkauksessahan sanotaan, ettei se siällä alumiinikloorihydraattia, josta esimerkiksi Kemiran sivuilla sanotaan seuraavaa:

"Kemira ACH on ihoystävällinen ja tehokas alumiinikloorihydraatti. Kemira ACH:n ja alkoholin yhdistelmät tarjoavat toimivia ratkaisuja.  Kemira ACH:ta voidaan yhdistää myös vedestä ja öljystä koostuviin emulsioihin. 
Tuotetta voidaan siten käyttää antiperspiranttina erilaisissa tuotteissa, kuten esimerkiksi puikoissa, suihkeissa, voiteissa ja geeleissä. Valmistaja voi siis käyttää Kemira ACH:ta monenlaisissa lopputuotteissa."
Noilla molemmilla alumiiniyhdisteillä siis on hieman erilainen funktio. Siinä missä viimeksimainittu toimii tukkien ihohuokosia antiperspiranteissa, ensiksi mainittu hankaloittaa bakteerien eloa iholla. Jos ei joku tiedä antiperspirantin ja deodorantin eroa, siitä voi lyhyesti lukea täältä lisää.

Alumiini liitetään usein rintasyöpään ja Alzheimerin tautiin. Terveen ihon pitäisi kuitenkin juuri suojata haitallisilta aineilta, eikä rintasyövän ja alumiinin yhteyttä olekaan ainakaan toistaiseksi pystytty todistamaan. Täällä asiasta lisää. Alumiinipitoinen deodorantti ei myöskään toimisi, jos se samantein imeytyisi kehoon.

Mutta Alzheimerin tauti ja alumiini: Tästäkin on vain epäilyksiä, luepa vaikka tämä lyhyt juttu. Alumiinin esiintymismuodolla on myös tekemistä imeytyvyyden kanssa, täällä lisää siitä.

Wikipedia sanoo seuraavaa (lue kritiikillä, boldaus by Dzinni):

"Ihminen saa ravinnosta noin 7 mg alumiinia vuorokaudessa, mutta siitä imeytyy vain kymmenesosa. Eliöt eivät tutkimusten mukaan tarvitse alumiinia, mutta siitä ei ole todettu olevan suurta haittaa. Tosin alumiini kertyy esimerkiksi luustoon, ja seurauksena voi olla osteomalasia eli luunpehmennystauti, jolloin luunmineralisoituminen vähenee Elintarvikkeissa käytetään alumiinia ja alumiiniyhdisteitä lisä- ja apuaineina.  Alumiini on ympäristömyrkky, joka on haitallinenaivojen toiminnalle. Pitkäaikainen altistus voi johtaa hermosolujen tuhoutumiseen ja hermoston rappeutumissairauksiin. Ympäristön saastumisen ja teollisen hyödyntämisen takia alumiinia löytyy aina ympäristöstä. Alumiini pystyy ylittämään ns. veriaivoesteen ja kerääntyy siksi aivoihin.  Parkinsonin tautia ja seniiliädementiaa sairastavien aivosoluista on löydetty korkeita alumiinipitoisuuksia."

Alumiinille altistuu niin monella tavalla, etten usko kristallideodorantin välttämisen olevan kovinkan iso asia. Enemmän minua haittaisi läpi elämänsä haista hielle :)  Toki muitakin vaihtoehtoja voisi tutkailla, eli perästä kuuluu...

Jos kiinnostuit, niin Suomen Työterveyslääkärit ry:n julkaisussa on lisää tietoa. Lue se täältä.

4 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt kristallikivideororanttia jo vuosia ja ollut muuten tyytyväinen, mutta kainaloni aina välillä ärsyyntyivät ja kutisivat kovasti. En tiedä mistä johtuu! No joka tapauksessa tuossa joulun aikoihin kutina yltyi niin pahaksi, etten enää uskaltanut käyttää kristallideoa. Ja aikoinaan siirryin kristallideoon juuri siksi, että kuvittelin sen olevan alumiinivapaata!

    Näppäränä emäntänä sitten tulin kokeilleeksi Molkosania eli pyyhin siis kainaloni laimentamattomalla Molkosanilla ja olen ollut tyytyväinen, kainalot eivät kutise eikä hiki haise! Toimii ainakin näin talvella ja aika näyttää toimiiko myös kesällä ;-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Kokeilenpa ensi viikolla, miten kestää kovan salitreenin hiet, Molkosania kun on minullakin kaapissa.

      Poista
  2. Mä pystyn käyttämään noita kristallikivijä tai nestemäisinä niitä, mutten mitään muuta dödöä, en tavallisia enkä luonnonkosmetiikan. Saa aikaan kauhean kutinan. Monta dödöä on mennyt viime vuosina roskikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että olet jonkun sopivan löytyänyt!

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!