lauantai 3. joulukuuta 2016

Silsallad

Otsikko on laitettu kuvaamaan tämän postauksen sekametelisoppaa. Vanhanajan sillisalaatti tosin kyllä maistuisi, jos sitä olisi täällä saatavilla.

En oikeastaan kaipaa Suomesta edes salmiakkia (pahemmin), mutta esimerkiksi piimää olisi kiva juoda. Muistan, kun aikoinaan Lontoossa joskus löysin parin desin purkin "Buttermilkiä", jonka arvelin olevan kirnupiimän vastine. Mutta mikä pettymys! Se ei ollut lainkaan samanlaista.

iHerbistä tosin saa kefiirinsiementä, jolla oman piimän teko onnistuu aika hyvin. Piimä olisi aamulla niin nopsa aamiaisvaihtoehto. Nyt pitää tyytyä tällaiseen.


Tällainen smoothie on aika helppo aamiaisen korvike, leivästä kun en kauheasti välitä. Tai sanotaanko, että olen päässyt siitä eroon. Tässä smoothiessa on viherjauhetta, luumu, omena ja n. 150 g jäisiä marjoja. Sitten se surautetaan sileäksi ja juodaan. Nam!

Viherjauheena esimerkiksi tämä Lemon Greens on hyvän makuinen. Samalla firmalla on paljon muitakin jauheita jne.

*****
Mä olen kamalassa flunssassa. Sitä pahempi, koska minulla ei normaalisti nouse kuume, joten tiedän tämän jo nyt olevan pitkällinen kärsimys. Jos kuume nousisi, se tappaisi viruksen heti alkuunsa. Nyt sitten vaan vedellään sinkkiä ja C-vitamiinia, niiden kun pitäisi hidastaa virusten jakautumista ja lyhentää flunssan kestoaikaa. Sairsausvakuutuskin on vielä "vaiheissa", joten toivon mukaan tämä ei tästä muutu miksikään vakavammaksi.Pää on täynnä räkää, eikä ajatus kulje, töissä olen ollut kumminkin. Tosin työkaveritkin selvästi alkoivat reagoida siihen aivasteluun, niistämiseen ja yskimiseen.

*****
Meillä oli ystävien kanssa pieni "pikkujoulujuhla" eilen. Kävelykierros historiallisessa Kleinbaselissa, opastettu sellainen, joka olikin oikein mielenkiintoinen! Olen vasta aikuisemmalla iällä innostunut historiasta, joka ennen oli todellista pakkopullaa tylsine kirjoineen. Koulussa en tykännyt mistään, mikä vaati lukemista. Matikka ja sensemmoiset menivät aina hyvin, koska niissä pystyi päättelemään. Samoin kielet sujuivat jostakin syystä loistavasti. Mutta historia  - opettajatkin olivat todella tylsiä ja mulla meni aika buurisodat ja puunilaissodat sekaisin.

Kiertokävelyn jälkeen menimme ravintola Lindeen, jossa oli tarjolla ihan sikahyvää, olueen tehtyä juustofondueta. Normaalistihan siihen tulee valkoviiniä ja kirschiä.










Fondue tarjottiin myös olutpretzeleitten kanssa, normaalistihan siihen kuuluisi leipää, keitettyjä perunoita, pikkelsikurkkuja ja -sipuleita. Voi vaan sanoa, että aamulla heräsin ihan kamalaan närästykseen!

Juustofonduen kanssahan pitäisi juoda vain joko valkoviiniä tai teetä, mutta koska seurueellamme oli oma oluthana ravintolassa, piti tietty maistaa yksi tuoppi oluttakin, olihan se heidän omaa tuotantoaan (ihan oikeasti, pysyttelen mieluummin viinissä, mutta juon ehkä yhden oluttuopin per vuosi, ja tämä taisi nyt olla jo toinen).

Räyhäkkä oli ehtoo ja seura mitä ihaninta! Valitettavasti piti tämän kondiksen takia poistua hiukan aikaisemmin.

Noita pretzeleitä en vaan ymmärrä. Suolarinkeli, joka joskus laitetaan halki ja voita väliin. Tästä tuleekin mieleen toinen Suomi-himokki, eli voi. Ulkomailla kun se usein tehdään happamattomasta maidosta, mitä en voi ymmärtää. Voissa kuuluu olla oma, hiukan hapan makunsa!Lontoossa ostin aina Anchor-merkkistä. Nyt täällä Sveitsissä tavallisista kaupoista ei löydy happamasta kermasta valmistettua voita, mutta sitä löytyi Globuksesta, jossa ruokaosasto on hieman "herkumpi".

Nyt pitää mennä pelastamaan pyykit kellarista, joten lopettelen tähän!

1 kommentti:

  1. Erittäin pikaista paranemista! Flunssa yksinäänkin on inhotus, mutta vielä jos se aiheuttaa jälkitauteja...

    En ole koskaan kuullutkaan olutfonduesta, mutta kyllähän se siltä kuulostaa, että meni sujuvasti parempiin suihin :)

    Pretzelit on omituinen kummajainen katukioskeissa. Niiden makua en ymmärrä enkä tarkoitusta. Eivät toimi edes frisbeenä, vaikka se olisikin nopein tapa hankkiutua niistä eroon :D

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!