torstai 15. joulukuuta 2016

Tatcha - mutta mitä on Kioto-puhdistus?

Tässä taannon kirjoittelin tästä japanilaisesta sarjasta, jonka parikin tuotetta on ihastuttanut minua toimivuudellaan. Maailman halvin sarja tämä ei ole, ei kuitenkaan se kalleinkaan. Kun heidän omilla tuotesivuillaan oli läpi linjan -20% alennus, päätin tilata shipito.com'n kautta hiukan muutakin kokeiltavaa.


Päädyin kuitenkin Sveitsin tullien takia tilaamaan matkakokoja, mikä ei huono päätös ollutkaan, sillä nämä kaikki ovat erittäin riittoisaa tavaraa.

Ensiksi vasemmalla on silmänympärysvoide, jonka ainesosalista on vähintäänkin mielenkiintoinen. Siitä löytyy Okinawan punaista levää, kuusamanlehti-, silkki-, meirami-, villitimjami-, lakritsinjuuri-, ginseng- ja kuningatarhyytelöuutetta, hyaluronihappoa, avokado-, aprikoosinkivi-, ruusunsiemen- ja auringonkukkaöljyä, lesitiiniä, oliiviperäistä skvalaania, riisistä peräisin olevaa inositolia, titaanioksidia, micaa, glyseriiniä, kofeiinia ja jopa aitoa kultaa.

Tuntuu erittäin miellyttävältä silmänympäryksillä ja siloittaa ihoa. Tuotteessa ei ole keinotekoisia tuoksuja (itse asiassa se ei juurikaan tuoksu millekään), ei parabeeneja, ftalaatteja, mineraaliöljyjä eikä sulfaatteja

Keskelllä on mm. rasvoittuvalle iholle markkinoitu, vesipohjainen seerumi, joka kirkasta ja siloittaa ihoa ja kätkee suurentuneet ihohuokoset. Se sisältää mm. Dokudami-yrttiä, tiikerinlilja-, (japanilaisen) villiruusu-, silkki-, vihreä tee-, lakritsinjuuri-, levä-, kamomilla- ja ruusunmarjauutetta, itämaisia yrttejä, lesitiiniä, riisiperäistä inositolia, lysiiniä, silicaa, glyseriiniä, micaa, kultaa ja titaanioksidia. Valmistettu myös ilman parabeeneja, ureaa, ftalaatteja, synteettisiä väri- ja tuoksuaineita, mineraaliöljyjä ja sulfaatteja.

Uppoaa ihoon hyvin, varsinkin, jos ihon on kuorinut ensin seuraavalla jauhemaisella entsyymikuorinnalla.

Eli viimeiseksi tämä kuorinta, ei kuitenkaan kaikista vähäisimpänä! Tämä on siis jauhemaisessa muodossa, ja käyttö sujuu seuraavasti: Kastele kasvot ja kädet, ja kaada purkista (tässä on muuten sisemmässä kannessa sellainen suljettava aukko, joten annostelu sujuu näppärästi) noin 1/2 tl verran kämmenelle ja vaahdota märkien käsien välissä. Levitä kostutetuille kasvoille ja hiero kevyesti n. n. 10-20 sekuntia. Huuhtele ja kuivaa kasvot taputtelemalla.

Olipas muuten mukava kuorinta, joka jätti kasvot erittäin pehmeiksi!

Tässä pitää vielä mainita ns. Kioto-puhdistus, jolla kuulemma saa geishamaisen ihon. Tässä tuli nyt esiteltyä tuottteet hiukan väärässä järjestyksessä, mutta ei kai se haittaa? Siis ensimmäinen askel on tietty puhdistusöljyn käyttö.


Minulla on ollut vain pieni pullollinen Tatchan omaa puhdistusöljyä, mutta sekin on ollut aika riittoisaa. Kameliaöljy muodostaa riisinleseöljyn kanssa sen perustan, ja lisänä siinä on vihreän teen uutetta, merilevää ja mm. glyseriiniä.

Kamelia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!