Meillä on takapihalla (tai vaikea sanoa, mikä on takapiha, talossa on siis sisäänkäynti toisella puolella kuin katu, ja sinne menee asfalttipolku) japaninruusukvitteneitä rivi, siis ulko-oven edessä. Kasvi on tämän näköinen.
Päätin keittää niistä (tai siis niiden hedelmistä) hilloa, enkä ohjeiden mukaa poistanut siemenkotia ensin joten urakka oli aika mittava, varsinkin, kun Herra Insinöörin huushollissa oli vain varsin karkea lävikkö, ja loppu piti suodattaa teesiivilän läpi.
Kuvittelin myös, että näissä on itsessään pektiiniä enemmän, kuin niissä itse asiassa olikaan. Kun hedelmien puolet olivat kiehuen pehmenneet, suodatin ne kahteen otteeseen vain havaitakseni, että tuotos ei hyydy tarpeeksi.
Seos siis takaisin kattilaan ja lisää hillosokeria mukaan! Itse asiassa lisäsokeri teki sitruunankirpeän maun paremmaksi, ja heitin mukaan myös vaniljatangon.
Nyt hillo on valmis purkitettavaksi, ja kullankeltaista ja juuri niin hyvää ja aromikasta, kuin vaan voi toivoa!
Outoa ettei ollut pektiiniä, kvittenissä sitä pitäisi juuri eniten olla. Tuskin niin kypsiksikään ovat päässeet että se pektiini olisi vähentynyt. Vanhanajan sosemylly on muuten oiva apu rämmäleiden poistoon. T Eeva E
VastaaPoistaSitä pektiinittömyyttä minäkin ihmettelin! Varsinkin, kun kaikki hedelmät eivät edes olleet kypsiä, vaan suurin osa vielä vihreitä.
PoistaOmassa kodissani on kyllä sellainen sosemylly, mutta nyt en jaksanut sitä täältä toiselta puolelta kaupunkia lähteä hakemaan.
Onpas hyvännäköistä! Ja varmaan -makuistakin!
VastaaPoista