lauantai 13. helmikuuta 2021

Mitä aiot tehdä kun koronauhka on ohi?

 Alkaa olla jo hankala kuvitella ns. "normaalielämää"? Onko sellaista enää tulossakaan? Suomessa valitetaan rajoituksista, vaikka eihän tämä ole vielä mitään verrattuna useisiin muihin maihin.

Normaalisti ehkä tähän aikaan odottaisin Baselin karnevaaleja ja ostaisin sen toiseksi kalleimman badgen (kuvassa oleva taitaa olla vuodelta 2018) kannattaakseni toimintaa.

Nythän ei ole mitään näköpiirissä, ei Sveitsin Fasnachtia (karnevaali), eikä Royal Ascotiakaan, tietääkseni. Viime vuonna se laukattiin tosin, mutta ilman yleisöä.

Normaalisti saisin Royal Enclosure'in jäsenenä näihin aikoihin kutsun tapahtumaan ja ilolla hyväksyisin sen.

En varmaan aikuisiässäni ole koskaan ollut paikoillani ja matkustamatta näin kauaa putkeensa, eli viime maaliskuusta saakka.

Easyjetin kyydissä Merialppien (Alpes Maritimes) yllä.

Hieman tuskastuttaa... Mitä tulee Suomen koronarajoituksiin, mielestäni on turha valittaa! Esimerkiksi Irlannissa on edelleen tiukkoja liikkumiskieltoja (tällä hetkellä ovat varsin löyhät säännökset, eli kotoaan saa poistua 5 km:n säteellä  - välillä sekin oli 2 km, ja hommaa valvotaan tarkasti by gardaí, eli poliisin toimesta - sakot säännön rikkomisesta ovat huikean korkeat). Irkuissa tosin sentään (vaikka kaikki paikat ruokakauppoja ja apteekeita lukuunottamatta ovatkin suurinpiirtein kiinni) esimerkiksi ravintolat tuovat ruoan ja juomat kotiin puhelinsoitolla. Minun lähipubinikin hätistelevät jatkuvasti tarjouksillaan.

Ja joissakin maissa on jopa ulkonaliikkumiskielto tiettyyn aikaan vuorokaudesta. Sitäkö me haluamme?

Eihän tämä lopu koskaan, ellei sääntöjä noudateta. Vaikka porukka rokotettaisiinkin, niin silti löytyy niitä, jotka siitäkin haluavat syystä tai toisesta luistaa.

Lieneekö syynä tietämättömyys? Olin vetäistä taannoin iltapäiväteet keuhkoihini, kun eräs ystäväni puhelun aikana totesi, että hän ei ainakaan aio koronarokotetta ottaa, koska se voi muuntaa hänen DNA:nsa. OK, hän on KTM, jolla ei ole mitään käsitystä näistä jutuista, joten yritin selittää asian kansantajuisesti. En kyllä tiedä, miten paljon meni perille.

Välillä harmittaa, etä nyky-yhteisöissä korostuu niin paljon yksilönvapaus yhteisöllisyyden kustannuksella. Nyt jos koskaan tarvitaan jokaisen panostusta koronan torjumiseen. Ymmärrän kyllä esimerkiksi nuorten turhautumisen rajoituksiin, eikä heillä ole välttämättä kykyä nähdä kokonaisuutta ja toimintansa vaikutusta pidemmällä tähtäimellä. Aivothan kehittyvät noin 25-vuotiaaksi saakka, jolloin voi odottaa parempaa käsityskykyä. Sanon vaan tämän, sillä nyt näyttää huolestuttavimmalta juuri nuorten suhtautuminen. Yksi tällainen "aivopieru" tuli joltakin alta parikymppiseltä, jonka mielestä kaikki rajoitukset pitäisi poistaa, koska "vanhukset nyt kuolevat joka tapauksessa".

Netistähän löytyy tästäkin paljon tietoa, kunhan osaa suodattaa sen todellisen informaation vääristä olettamuksista.

Tähän vielä viimeisenä "aivopieruna" Jethro Rostedtin FB-päivitys. Pistää miettimään, miten nykyään arvotetaan ihmishenkiä. Kyllä, sairaalat eivät Suomessa ole täynnä koronapotilaita (vielä), kiitos rajoitusten! Muualla maailmassa ei ole mennyt valitettavasti näin hyvin, vaan sairaalat ja ruumishuoneet ovat pullollaan.

*****

Niin, ja vastaus otsikon kysymykseen: Haluaisin mennä aina niin rakkaaseen Lontooseen ja juhlia iltapäiväteen merkeissä aina niin ihanassa Ritzissä!


EDIT: Alla vielä tuon Jethron FB-päivitys, koska tuo ylläoleva linkki ei näytä toimivan. Omaan napaansa tuijottaja :(

Moikka kaikille!
Oon nyt viikon miettinyt, pitäisikö mun tästä kirjoittaa vai ei. Täällä somessa kun avaa turpansa niin kaiken maailman nimimerkki-hönöt ovat laittamassa asioita boikottiin, mutta silläkin uhalla sen nyt teen. Ja pontta tähän kirjoitukseen sain myös siitä, että omistamani yökerho Studion tärkeä artisti perui tulonsa. Syy oli tietenkin korona ja se on toki ymmärrettävää, mutta koko virus on saanut niin kohtuuttomat mittakaavat, että se nyt on vaan avattava.
Ja ennen kuin nyt alat kommentoimaan, lue loppuun. Kommentoi vasta sitten.
Alkuun, ei. Ei. Ei, meidän sairaalat eivät ole täynnä korona-potilaita. Eivätkä ole edes olleet. Eivätkä tule olemaankaan.
Ei, ei ole mitään massa-kuolemia. Eikä tule olemaankaan.
Meitä on Suomessa noin 5.5 miljoonaa ihmistä. Nyt on valitettavasti muutama sata ihmistä kuollut tähän virukseen. Tai muihin sairauksiin, mutta korona antoi vauhtia.
Meille ei kerrota, minkä ikäisiä tautiin on kuollut. Syitä voi vain arvailla. Yksi oli ainakin se, että et kai sinäkään haluaisi tilastoissa olla.
Mutta kun joka tapauksessa olet. Voidaan kuulemma tunnistaa. Varmaan joo, mutta mitä sen on väliä. Näkeehän sen kuolinilmoituksista.
Se kuitenkin tiedetään, että suurin osa kuolleista on ollut odotettua keskielinikää vanhempia. Varmuudella tiedän yhden 94-vuotiaan leskirouvan, jolla oli myös leukemia. Ja hän halusi muutenkin jo pois. Lähetti terveiset, että älkää hänestä välittäkö, jokainen vuorollaan ja hänen vuoro tuli nyt.
Minusta meidän tulisi ajatella tätä nyt yhteiskunnan kautta. Muutamia kuolee ja se on kamala paikka omaisilleen. Ja tietysti kuolleelle itselleen. Mutta muut jatkavat ja uusia syntyy. Näin sen pitääkin olla.
Riskiryhmät ymmärrän myös. Heidän on oltava kotonaan vielä. Se on surullista ja kamalaa. Tai otettava vain riski. Ikä-ihmiset maksavat tästä karmea hinnan. Ei heillä ole enää kesiä jäljellä. Eivät he voi lopettaa elämistä.
Tämä jatkuva paniikin lietsominen ja nyt jo ”mahdollisesti altistuneiden” jatkuva hokeminen tuo paljon enemmän uhreja kuin korona. Nyt itsemurhien (yrittäjiä, jotka ovat menneet nurin) määrät ovat räjähdysmäisesti kasvussa. Näistä ei puhuta tai kirjoiteta. Lehdet myyvät juttujaan ja pelko on hyvä kauppamies.
Meidän tulisi nyt siis ajatella yhteiskuntaa. Sulkemalla taas yrityksiä siksi, että muutama kuolee, on karmeat seuraukset. Tulee työttömyyttä, konkursseja ja vaikka mitä.
Mitkä ovat sen lopulliset seuraukset?
Ensimmäisenä huudetaan, että yökerhot kiinni! Ravintolat kiinni! Huudetaan kun luullaan asioita. Ei tiedetä. Yökerhot ja ravintolat ovat nyt saaneet olla auki noin 10 viikkoa. Satoja tuhansia asiakkaita. Ei tartuntoja ollut kuin muutamia ja nekin siksi, että joku idiootti ei noudattanut karanteenia tullessaan Skopjesta tai mistä nyt olikaan tulossa. Ei nuo ole ravintoloiden tai yritysten vikoja. Kun sanotaan, että älä tule sairaana niin se tarkoittaa sitä. No, on olemassa tietenkin virus oireettomana. Mutta ei sekään mitään aaltoja ole aiheuttanut.
Otsikoissa toki on muistettu, että koko Mikkeli on saattanut altistua. Mahdollisia altistumisia. Sen jälkeen asiaan ei ole viitsitty palata. Miten kävi? Tuliko tartuntoja? Vai altistuttiinko vain?
Tuon olisi voinut uutisoida myös ”koko Suomi on nyt saattanut altistua kun tuuli idästä länteen”!
Rajat piti avata ja sieltä ne uudet (isommassa mittakaavassa) tartunnat tulivat.
Ne olisi pitänyt pitää hieman pidempään kiinni. Nyt ne on avattava. Meillä kuolee Lapin yritykset. Kymmeniä tuhansia työttömiä. Tässäkin. Muutama kuolee, kymmenet tuhannet jatkavat.
Mielenkiintoinen fakta on myös se, että me suomalaiset olemme nyt reipas puoli vuotta noudattaneet turvavälejä, yskineet hihaan, käyttäneet käsidesiä ja maskeja ja olleet kotosalla. Nythän ei sitten pitäisi olla syysflussaakaan. Mutta kun nyt vaan on.
Samanlaisena kuin viime vuonna ja sitä edeltävänä. Ei nämä toimet ole mitään auttaneet perusflunssaan niin miten ne olisivat sitten tähän virukseen auttaneet?
Aivan.
Uutisissa näytetään kun lapset jonottavat kiltisti parin metrien välein ja haastattelijalla on kolmen metrin puomin päässä mikrofoni. Sitä ei näytetä kun tulee välitunti ja lapsoset leikkivät päällekkäin vuoren valloitusta. Ja räkä valuu nenästä.
Mielenkiintoista on taas katsoa, lähteekö perinteinen täi-episodi tarhoissa. Ei pitäisi lähteä, koska turvavälit, mutta pelkäänpä pahinta.
No. Koska ketään meistä ei ole ennen tällaisessa tilanteessa olleet, olemme tietenkin joutuneet tekemään jotain.
Poliitikot sen vuoksi, että heidät valittaisiin uudelle kaudelle.
Suljetaan Uusimaa.
Määrätään yökerhoihin tuolit kaikille, mutta ei pakottavuutta istua niillä, koska sitten ne suuttuisivat, eivätkä äänestäisivät.
Ravintolat buffetit heti kiinni! Kauppojen irtokarkki-kadut saa olla auki. Eri asia!
Avataan Uusimaa. Mutta annetaan niille tuolit. Korona ei tartu kun ei lääpitä. Anna nyrkki, kätellä ei saa. Se on muutenkin tyhmää. Somessa sanottiin!
Laitetaan baarit kiinni kello 23.00.
Joo! Hyvä idea.
Katsos kun kännissä se korona tarttuu. Baareissa. Ei se puistoissa samalla tavalla tartu. Ai niin, ei ajateltu yhtään sitä järkyttävää lieve-ilmiötä, mitä tapahtuu kun jengi menee koteihinsa ryyppäämään. Poliisi näki sen kyllä heti. Siitä on tulossa moninkertainen lasku vielä yhteiskunnalle. Valitettavasti.
No laitetaan yökerhot kiinni! En minä niissä käykään! Ihan turhia! Aivan. Ja kun vastaan näille huutelijoille, että laitetaan myös ne paikat myös kiinni, missä te käytte, ollaan hiljaa. Ei niitä tartte kiinni laittaa, ei niissä ole koronaa, mutistaan hiljaa.
Ei yökerhoja tarvita! Tai baareja!
No ei sitten tarvita, mutta ei tarvita tällä logiikalla oikeastaan mitään muutakaan. Mihin me ostoskeskuksia tarvitsemme? Tai televisiota? Tai mattoja? Mihin niitä tarvitaan kun ilmankin pärjätään.
Mutta ne kymmenet tuhannet ihmiset, jotka alalla työskentelevät ja siitä saavat elantonsa, tarvitsevat. He elättävät itsensä ja perheensä. Uuden sukupolven. He tarvitsevat työtä.
Muistakaa artistit ja siihen liittyvät työt. Kymmeniä tuhansia ihmisiä työskentelee alalla.
Suljetaan kirkot! Ja leffateatterit! Ei niitä mihinkään tarvita.
Laitetaan urheilu säppiin! En minä mitään potkupalloa katso! Kiinni vaan koronaa tartuttamasta.
Ja media uskoo. Otsikot seuraavana päivänä kun kymmenen viisitoista nimimerkin takaa somessa huutavaa kuunnellaan. Some-kansa raivoaa! Some vaatii!
Kasvottomat hölmöt huutavat ja vaativat! Muutama on myöntänyt olleensa kännissä kun kirjoittivat. Ei siitä kirjoiteta. Ei se ole uutinen! Vain negatiivisuus myy. Hyvä uutinen ei ole uutinen!
Lehdet kirjoittavat. Media jauhaa. Lehtiä on myytävä. Klikkejä on saatava. Ja tätä poliitikot uskovat, koska kansa on raivona,eivätkä ehkä äänestä. Nyt on jotain tehtävä. Laitetaan ne saatanan baarit kiinni. Joo, hyvä idea! Kannatetaan!
Näin tämä on.
Virus on vienyt ihmisiä. Se on surullista. Mutta ei anneta viruksen viedä niitä ihmisiä, joita se ei muutenkaan olisi vienyt.
Ei puhuta kolmannesta aallosta kun toistakaan ei ole. Ei puhuta neljännestä. Mennään eteenpäin. Se on inhimillistä.
Noudatetaan turvallisuutta, mutta ei lyödä yli.
Ei liioitella. Mennään eteenpäin. Ei pelotella turhalla. Kohta tämä on selätetty. Sen jälkeen yhteiskuntaa kohtaa seuraava vitsaus. Mikä, sitä voimme vain odottaa.
Tsemppiä kaikille, tästä(kin) selvitään❤️

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!