Ryanair

Koska lähdin tänne Algarveen vain päivän varoitusajalla, ainoa lentofirma, jolle sihteeri sai liput, oli Ryanair. En ole koskaan lentänyt ns. "halpislentoyhtiöllä" (Air Balticia ei lasketa, koska sielläkin on business-luokka), joten olihan elämys.

Turussa terminaali oli no 2, jossa en ole ikinä käynyt. Huomionarvoinen seikka on, että oletettavasti sen edessä oleva parkkitila on ilmainen, toisin kuin pääterminaalin kallis parkkipaikka. Tosin minä pääsen kätevästi bussilla kotiovelta suoraan kentälle.

Pientä päänvaivaa tuotti matkalaukun painoraja, mutta olen täysin tietoinen siitä, että puolet reissuilla kantamistani kamoista on jokatapauksessa liikaa. Nyt suunnittelin vaatevarastoni huolella.

T2 oli aikamoinen tehdashalli. Olin sääntöjen mukaan printannut boardarini ja menin selvitystiskille latoen myös jatkolennon boordarin pöytään. Tokaisin, että pitkästä pyssäristä huolimatta selvitetään laukku sitten määränpäähän. Virkailijan naama oli näkemisen arvoinen, eikä minulla ollut aavistustakaan mistä syystä. Niin, he selvittävät vain lennon kerrallaan, ja välipyssärilllä pitää poimia laukku hihnalta ja selvittää se erikseen seuraavalle lennolle. Hiukan harmistuneena nappasin boordarini ja läksin kävelemään eteenpäin turvatarkastukseen, jolloin lähtöselvityksen nainen huusi minut takaisin: laukku piti kantaa itse hihnalle. Just joo...

Passintarkistus näkyi olevan kaikille pakollinen, ja odotushallissa tunsin olevani juuri se ainoa, joka ei kuulu joukkoon. Tunnelma oli kuin London Melassa tai Shepherd's Bushin marketilla.

Pienestä kahvilasta sai kyllä erinomaisia munkkeja, päätin räväkästi syödä kaksi kahvini kanssa.

Boordaamisessa ne, jotka olivat maksaneet 10 e paikan varauksesta pääsivät priority-jonossa. Minulle ei vieläkään ole selvää se, miten ne, jotka eivät olleet paikkaansa varanneet, hoitivat istuinjärjestyksensä.

Joka tapauksessa siinä tilanteessa priority-jonokin tuntui luksukselta. Lisäksi exit-paikat olivat pääsääntöisesti vain etukäteen varanneille, eikä riveille huolittu alaikäisiä. Tämä ei kuitenkaan ekalla lennolla estänyt edessä istuvan nuoren naisen kanssa matkustavaa taaperoa kiljumasta korviasärkevästi. Hemmetti.

Jatkolento sujuikin jo hiukan paremmin, vaikkakin välipyssärillä piti juoda aika monta tuplamacchiatoa pysyäkseen hereillä. Söin Bridgessa banglers & mashin, jonka onion gravyyn oli kokki kaatanut varmaankin kilon sokeria. Cumberland-makkarat olivat hyviä. Lentoa odotellessa ostin pari lehteä ja juttelin omaa lentoaan odottavan vanhemman irlantilaistädin kanssa ("God bless you luv". Sitä tarvittiinkin).

Siinä vaiheessa päätin laittaa korkkarisandaalini WHSmithin lehtikassiin ja laittaa jalkaani Redfootin "käsilaukkukengät" (kokoontaittuvat Sex and the City -ballerinat).

Lisää jonottamista gatella, vaikka priority-jonossa olinkin taas. Portilla tulikin tenkkapoo, kun minulla oli se lehti- & kenkäkassi, joka siis tarkoitti ylimääräistä kabiinilaukkua. Yritin selittää, että joka tapauksessa olisin vaihtanut kengät koneessa, mutta ei, lehdet oli tungettava balleriinojen kanssa laukkuuni ja niinpä viivytin jonoa vaihtamalla kengät siinä ja sitten taas vaihtamalla balleriinat jalkaan koneessa. Idioottimaista.

Koneessa oli muuten aika sirkusmeininki. Myytiin arpoja ja noita ns. normaaleja hajuvesiä yms. Ostin Breon aurinkolasit, sillä en lähdön päähän löytänyt Diorejani mistään, ja lukulasien päälle laitettavat Cocoonit ovat hiukan kököt. 16 e.

Mikä huvittavinta lennolla oli se, että kun laskeuduttiin aikataulussa (tai Faroon itse asiassa hiukan etuajassa), täytti koneen matkustamon trumpettifanfaari ja kaikki taputtivat.

Jestas. Mä olenkin ihan täysin turisti, eikä mikään globetrotter. Kaurapuuroa, kiitos.....!