torstai 20. helmikuuta 2014

Pysyy kuin täi tervassa

 Olen löytänyt maailman parhaan primerin. Tällä meikki kuin meikki pysyy kunnolla naamassa, vaikkahan sitten hikoilisi kuinka paljon. Yksi purkillinen on nyt käytetty loppuun ja uutta on tilauksessa.

Kyse on siis korealaisen Etude Housen Sweet Recipe -sarjan Baby Choux - primeristä, jota saa kolmena värisävynä.

Vihreä peittää punaisuutta, pinkki antaa eloa kasvoille ja persikansävy vaalentaa tummaa ihoa.

Ihan ensinnäkin varoitan, että tuosta mintunvihreästä naama valahtaa kyllä aika kalpeaksi, joten päädyin ostamaan tuon vaaleanpunaisen, Berry Choux'un. Se tasoittaa couperosaihoa juuri tarvittavasti.

Nykyisin nämä primerit myydään tuubeissa, tuo purkki olikin hiukan hankala ja hajosi minulla käytön aikana. Eikä sitä mielellään matkoillekaan mukaan pakannut.

Aikalailla ihon väristä, vaikka pinkille purkissa näyttikin. HUOM. tätä käytetään sitten ihan kuin BB-voiteita, eli sitä ei pläästitä naamalle paksua kerrosta!

Vähän liikaa tässäkin kämmenselälle. Voide on erittäin riittoisaa.

Ja kas, silkkinen pinta valmiina meikille.

Kaikista kuivaihoisimpien kannattaa ehkä harkita kerrosta päivävoidetta primerin alle, mutta me rasvaisemman ihotyypin edustajat voimme laittaa sitä suoraan naamalle. Voide kätkee myös huokoset todella kiitettävästi.

Itse asiassa se ei paljoa tarvitse meikkiäkään peitokseen. Minulla on suhteellisen tumma iho ja leuan ja kaulan väriero jäi näkymään, joten suihkautin kasvoilleni Diorin Airbrush -meikkivoidetta, ja hyvä tuli. Ei itse asiassa tarvinnut pahemmin puuteriakaan, sillä primer tekee ihanan matan pinnan.

Itse voide ei maksa kovinkaan paljoa, alta kympillä postikuluineen irtoaa tuubillinen Roseroseshopista. Tämä jää jatkossa aivan ylivoimaisesti hg-tuotteiden listaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!