keskiviikko 5. helmikuuta 2014

"Seiska"

Jostakin olen ymmärtänyt, ettei Bootsin No7 - värikosmetiikkaa saisi Suomesta. Jossain kuitenkin (ilmeisestikin) myydään merkin muita tuotteita, sillä hämärän mielikuvan mukaan olen Suomesta joskus ostanut jotakin seerumintapaista, joka oli saanut jossain kv. lehdessä hyvät arviot.

"Seiska", siis No7 on itse asiassa Bootsin vanha merkki, joka lanseerattiin jo vuonna 1935 (tämä oli minullekin ylläri), jolloin sen 11 ensimmäistä ihonhoitotuotetta tuli markkinoille. Brändi laajeni vuonna 1937 pienellä valikoimalla värikosmetiikkaa.

Miksi nimi on No7? Tätä minäkin olen ihmetellyt, mutta sillekin löytyy selitys. Monimutkainen sellainen. Seitsemän on nimittäin onnenluku. Lisää aiheesta täällä ja täällä. Bootsilla siitä tahdottiin myös tehdä muista heidän tuotteistaan selkeästi erottuva brändi.

Mutta asiaan. Olen jo jokin aika sitten ostanut No7 Stay Perfect - meikkivoiteen, ja jopas täytyy sanoa, että WAU! Olen kyllä kuullut sitä kehuttavan, mutta että… Se liukuu hyvin iholle, ei keräänny juonteisiin tai huokosiin, ja pysyykin naamassa aika hyvin. Niin hyvin kuin minulla vaan voi pysyä kiiltelemättä. Näyttääkin hyvältä.

Väriskaalakin on aika laaja. Minulla on sävy Wheat, joka vetää jo aika tummaan suomalaiseen ihoon. 

Bootsilla on muuten aika hyvät nettisivut, ja täällä voit katsella sävyjä ja arvioita tuotteesta. Jos käytte Briteissä, heillä on myös suurimmissa liikkeissä vehkeet, joilla saadan ihosi oma väri mitattua ja siten valittua tarkasti sitä vastaava sävy. Lisää tästä palvelusta täällä. Samaisen linkin kautta voit löytää sinua lähimmän liikkeen, jossa palvelu on käytössä. Kätevää, eikö totta? Ei pitäisi tulla hutiostoksia!

INCI-lista löytyy täältä.


2 kommenttia:

  1. Ko seerumintapaista olen käyttänyt yhden tuubillisen ja muistelen ostaneeni sen Sokokselta.

    Kuulostaapa hyvältä tuo meikkivoide!

    VastaaPoista
  2. Sokokselta tosiaan saa, mutta ei (tietenkään) meikkivoiteiden vaaleimpia sävyjä.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!