tiistai 20. tammikuuta 2015

Bath & Body Works

Kun tässä postauksessa mainitsin Bath & Body Worksin tuoksut, on kai pakko myös esitellä niistä ainakin yksi. Tällä hetkellä se onkin ainoa, jonka omistan.

Tässä huushollissa pakkaavat vaan korkit hävitä jonnekin kummallisesti.

Tuoksun nimi on Moonlight Path, ja se on vuonna 2007 julkaistu "Limited Edition" -tuoksu, jota jossakin naistenlehdessä on verrattu esimerkiksi Viktor & Rolfin Flowerbombiin. Jotakin samaa näissä molemmissa onkin.

Moon Pathin ensituoksuttelu antaa mustaherukkaa, laventelia, bergamottia, mandariinin lehtiä ja korianterin tuoksuja. Sen jälkeen nenä tunnistaa ruusua, jasmiinia, orvokkeja, tuberosaa, ylang-ylangia, syreeniä ja kieloja. Pohjatuoksussa on santelipuuta, vetiveriä, tammen sammalta, vaniljaa, meripihkaa, myskiä, heliotrooppeja, tonkapapua ja patsulia. Patsuli ei onneksi kävele yli muiden tuoksujen, koska inhoan sitä silloin kun se valtaa liikaa tilaa muilta.

Jonkin verran siis samoja tuoksuaineita kuin Flowerbombissakin, ja pohja on kiehtovan kompleksikas, hiukan itämainen ja  mausteinen. Jos olet Flowerbombin ystävä, tässä saattaa olla hyvä ja edullinen vaihtoehto sille, jos vielä tätä jostakin löydät myynnistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!