perjantai 30. tammikuuta 2015

Käytätkö samaa primeria kesät talvet?

Tuossa aiemmassa postauksessa käytettiin pohjustustuotteena Colosén naamiota, joten ajattelin, että ehkä sitä voisi olla hiukan luovempi noitten aineiden kanssa, varsinkin kun iho on kuivunut ja ohentunut noiden syöpälääkkeiden ansiosta.  Sekaiho se on kuitenkin osittain edelleen, ja kiiltelee helposti, ainakin kesäisin. Herkästi kiiltelevälle ja rasvoittuvalle iholle mielestäni paras primer löytyy ranskalaiselta Biodermalta. Vaikka nuo eivät olekaan primerin nimikkeellä, ne toimivat todella hyvin.

...joko ihohuokosia supistavaa....

...tai ihon mattana pitävää (tosin tuo edellinenkin toimii siten), jota saa myös sävytettynä versiona.

Talvella ainakin oma ihoni kaipaa jotakin hoitavampaa. Koska Biodermalta en ole koskaan vielä löytänyt mitään huonoa tuotetta, oli laatikkooni eksynyt Matriciane-linjan seerumi ja Matriciane Rides.

Ainoastaan kahden tuotteen päällekkäinen käyttö nyppii hiukan, olisi ihan kiva pärjätä yhdellä.

Bioderma Intensive Regeneration Matrix Concentrate ja Bioderma Smoothing Matrix Cream.

Näitä käytetään aamuin illoin juuri tuossa järjestyksessä, eli siis seerumi alle ja voide päälle. Huomasin vaan tänä aamuna, että kombo tasoitti ihon väriä (ihoni punoittaa helposti ja näyttää joskus läiskikkäältä), vaikka kummassakaan aineessa ei ole minkäänlaista pigmenttiä eikä valoa heijastavia aineita. Laitoin siis meikin siihen päälle muutaman tunnin kuluttua, eikä ainakaan vielä(kään) iho näytä olevan millänsäkään (toisinsanoen ei kiiltele, kuten se helposti tapaa tehdä).

Voi vaan sanoa, että käsitykseni Bioderman tuotteiden tasaisesta laadusta koheni edelleen. Onko lukijoista joku muukin Bioderman käyttäjä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!