torstai 15. tammikuuta 2015

Downton Abbey

Downton Abbey -sarjan toistaiseksi viimeinen jakso tuli TV:stä, mutta maailmalla hulluuntuminen sarjaan jatkuu yhä. Sarjassa esitellyt edvardiaanisen tyyliset vaatteet tekevät kauppansa ja sarjaa hyödynnetään muillakin tavoilla.

Kuva: metro.co.uk
Marks & Spencer -ketju ennätti ensin tuomaan markkinoille sarjan mukaan nimetyn kosmetiikkabrändin. Samaan aikaan lehdissä esiteltiin, miten aikakauden meikki syntyy, tässä opastusta Lady Edithin lookiin.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Eräs amerikkalainen viiden tähden hotelli järjestää Downton Abbey -viikonlopun tämän kuun lopussa jo toista kertaa. Sea Island -hotellissa Georgiassa viikonloppupakettiin kuuluu kolme teemailtaa, mukaanlukien illallinen Lady Edithin kanssa, pukujuhlat ja Downton Abbey - tietokilpailuilta.

Toki lähempääkin löytyy faneille kaikenlaista. Itse kartanon virkaa sarjassa toimittava Highcleren kartano ja kylää esittävä Bamptonin kyCotswoldsissa eivät ole niinkään kaukana Lontoosta. Seutu on todella kaunista, suosittelen käymään!

Faneille järjestetään myös kaikenlaisia retkiä sarjan tapahtuma- (tai pitäisikö sanoa filmaus-) paikkoihin, lue lisää täältä ja täältä.

Sarjaa on kuvattu todellisuudessa aika laajalti eteläisessä UK:ssa etenkin, ja sisäkuvauksia tehdään Highcleren lisäksi myös Länsi-Lontoossa Ealingin studioilla. Palvelijoitten alakertaa kuvataan näyttämöillä 3A ja 3B. Hovimestari Carsonia näyttelevän Jim Carterin voi ainakin bongata pyöräilemässä studioille kuvauksiin, ehkäpä myös muita sarjan näyttelijöitä.

Kuka muuten tietää, että Lady Marya näyttelevä Michelle Dockery on myös laulaja? Hän on julkaissut myös albumin sarjassa äitiään, Coraa, Granthamin kreivitärtä näyttelevän  Elizabeth McGovernin kanssa ja kutsuukin tätä loistavaksi lauluntekijäksi. Hyvällä tuurillä voi Clerkenwellissä asuvan Michellen bongata jossain Lontoon jazzpaikassa laulamassa.

Tähän loppuun vielä pari kysymystä sarjaa katsoneille: Olisiko mielestänne rouva Crawleyn pitänyt mennä naimisiin lordinsa kanssa? Pitäisikö Tomin ja Sybbien jäädä kartanoon? Mitä mieltä?


2 kommenttia:

  1. Suru että Tom lähtee, mutta hölmöä minusta olisi jos nyt muuttaisi mielensä (tai tapahtuisi jotain yllättävää) eikä lähtisikään. Leskikreivittären venäläinen nuoruudenrakastettu -juonikäänne oli minusta epäuskottava, en tykännyt. Rouva Crawley saa minun puolestani jatkaa itsenäistä, toimeliasta elämäänsä. Kiva kuitenkin että oli vähän säpinää välillä. Kuka itselläsi on lempihahmo ohjelmassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lempihahmojani ovat varmaan nämä Batesit. Surullisia käänteitä täynnä heidän tarinansa, mutta toivottavasti loppu on onnellinen :)

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!