Turun tapahtumien puukottaja on paljastunut Marokon kansalaiseksi. Sinänsä sääli, että tällä tavalla - ja viimeaikaisten tapahtumien varjossa - kaikilla maahanmuuttajilla on uhka muuttua stigmatisoiduiksi hänen takiaan. Suurin osa maahanmuuttajistahan on tavallisia ja rauhaarakastavia ihmisiä.
Kukapa haluaisi tällaista kategorisoitumista, varsinkaan, jos se osuu omalle kohdalle? Tässä mielessä on hyvä miettiä sitäkin, että mitä ME, potentiaaliset uhrit, tai kohderyhmä, voisimme tehdä terrorismin vähentämiseksi.
Nyt on ainakin se vaara, että lapset ja nuoret kasvavat pelkoon. Tämä on varmaan yksi terroristien tavoitteista, eikä sitä pidä tukea. Terve järki on tässäkin sallittu, ja jopa suotavaa.
Olen aina ollut sitä mieltä, että yksi keino välttää kaikkinainen ekstremismi (mikä oikeasti ja laajemmalti katsottuna ei edes ole uskonto- tai rotusidonnaista, tai mitään muutakaan tiettyihin ryhmiin sidottua) on naisten koulutus ns. vähempiosaisissa maissa. Tähän pyritään myös Turussa edelleen (etänä) vetämäni maahanmuuttajanaisten suomen kielen opetusryhmien kautta. Me emme opeta vain kieltä, vaan myös jaamme tärkeää tietoa näille naisille, joilla ei useinkaan ole ollut mahdollisuutta kouluttautua edes lukemaan. Voimme tietty opettaa lukutaitoakin, ja olemme sitä tehneetkin!
Turussa on ollut ilmassa pelkoa, ja täytyy myöntää, että itsekin poistuin eilen töistä hiukan itku kurkussa ja silmät selässä. Eihän niin voi elää elämäänsä. Mahdollisuus joutua terroristin uhriksi lienee paljon pienempi kuin joutua kotiväkivallan uhriksi, vaikkapa sitten Suomessa. Kukaan ei silti kehitä siitä asiasta mitään fobiaa, ainakaan ennen kuin se on koettu.
Yhteiskunnan on silti aina perustuttava luottamukseen. Psykoottisia ja tuhoisia ihmisiä, jotka eivät toimi yhteiskunnan sääntöjen tapaan, on aina, mutta yhteiskunnan olisi myös taattava jäsenilleen turva ja apua näille, joiden päässä kytee ajatus muiden (tai itsensä) vahingoittamisesta.
Mitä ajatuksia nämä viimeaikojen tapahtumat ovat sinussa herättäneet?
Jos sinua kiinnostaa liittyä sellaisten vapaaehtoisten joukkoon, jotka kouluttavat maahanmuuttajanaisia Turussa tai muualla Suomessa, ota yhteyttä minuun (dzinni@europemail.com), niin ohjaan sinut oikeaan ryhmään. Tee hyvä teko niille naisille, joilla ei ehkä koskaan ollut mahdollisuutta kouluttautua tai edes elää itsenäistä elämää.
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi. Arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin saatetaan blogissa sivuta. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Barcelona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Barcelona. Näytä kaikki tekstit
lauantai 19. elokuuta 2017
torstai 19. huhtikuuta 2012
Barcelona
Laitetaan nyt tamankin kaupungin suosikkipaikat muistiin:
Sureny, nerokkaita ja erikoisia tapaksia. Ei ota poytavarauksia, joten kannattaa tallaytya oven taakse ajoissa:
http://www.timeout.com/barcelona/search/?query=Sureny Loistava katalaaniravintola, jossa foodie-vieraita pidetaan todella hyvana (meidankin kolmen ruokalajin illallinen venyi kasittamaan 11 ruokalajia - ilman ilman lisakorvauksia!) http://www.bcnrestaurantes.com/eng/barcelona.asp?restaurante=raco-d-en-cesc Placa de Catalunyan Ramblan ja El Corte Inglesin kulmasta voi buukata opastetun gourmet-kavelyn (n. 2h) ympari Barcelonaa. Mielenkiintoinen kiertokavely kulinaristisissa paikoissa. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

