Minulla on ollut aina tuskaa näitten kilpirauhasen vajaatoiminnan harventamien kulmakarvojen takia. Niissä on ollut kestopigmentointi, joka esimerkiksi silmien ympärillä kesti viitisen vuota, mutta kulmakarvoista häipyi alta aikayksikön. Nyt värjäilen niitä, mutta mikään väri ei niissä jostakin syystä kauaa pysy.
Kokeilinpa sitten näitä niinsanottuja "tatuointivärejä", ensimmäisenä Misshan 7 Days Tinted Eyebrow -kynä. Itse kynä on kuin ohutkärkinen tussi, sillä piirtää mukavasti ohuita linjoja.
 |
| Sävy on Sepia Brown. |
Ongelmana tänän kynän kanssa on se, ettei se pysy yhtään sen paremmin kuin tavalliset kulmakynät. Ei vaikka kuinka yrittäisi puhdistaa ihon ennen piirtelyä ja antaisi sen kuivua vaikka kuinka kauan. Yksi käden pyyhkäisy, ja jälki menee sottaiseksi ja häipyy. En suosittele. Itse tussi on kuitenkin hyvä ja ajattelin, että ehkä sillä voi kuitenkin esim. rajata silmiä, sillä se tekee tarkkaa jälkeä.
Toinen kokeilluista on myös korealaista kosmetiikkaa, eli Berrisomin Oops My Brow Tattoo pack, joka on kuin kynsilakkaa, ja tuubissa onkin sen levittämiseksi sivellin kuin huulikiillossa. Paksu tahna levitetään kulmakarvoille ja annetaan kuivahtaa. Minulla se jämähti erään puhelun takia siihen hiukan pidemmäksikin aikaa...
 |
| Sävy on 01 Mocha Brown. |
Väri poistuu kulmalta kumimaisena liuskana. Tälläkään kertaa kulmat eivät kovin värjäänny.
Summa summarum: Berrisomin tuote kuitenkin toimii jotenkin, mutta jos haluaa kovin tummat kulmat, niin tämäkään ei riitä! Ehkä se siten onkin paremmin vaaleaveriköille sopiva?
Taidan itse pitäytyä Swiss-O-Par'issa edelleen.