Näytetään tekstit, joissa on tunniste City Deal. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste City Deal. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. heinäkuuta 2012

Torstaitapäivää

Mistä johtuu, että juuri niinä päivinä kun kuvittelee hoitaneensa kaikki rästissä olevat hommat mallikkaasti, tulee mieleen päivän päätteeksi liuta niitä asioita, jotka olisi pitänyt MYÖS hoitaa?

Noh, muistin sentään, että huomenna on viimeinen päivä katsastaa autoni. Yleensä olen vaihtanut auton uuteen jo ennen ekaa katsastusta (siis käyttöönottokatsastuksesta lukien siinä ekassa), mutta nyt kun en vietä aikaani ratissa joka ikinen päivä, niin en ole sitä vaivautunut tekemään. Miltei uusihan tuokin on.

Vajaan vartin homma, 63 euroa. Ihan hyvälle tuntipalkalle tuossa kaiketi pääsee, kaupungin laitamilla kun ei hallin vuokrakaan liene ihan niitä suurimpia.

Olen tässä jo vuoden suunnitellut auton vahaamista, ja viime viikolla pääsin jo niin pitkälle, että sain auton pesetettyä (Grouponin tarjouskupongilla tuossa miltei naapurissa, liettualainen kaveri puunasi ja kiillotti sen hyvin), mutta arvatkaas vaan, olenko ollut sen jälkeen noin 10 kertaa ostamassa autovahaa, mutta tänään katsastuksen jälkeen sain sitten senkin hankittua.

Onneksi Prismassa oli Autoglymin vahaa. Nuorimman siskon mies ei suostunut autojaan muulla vahaamaan, joten minutkin on aivopesty ajattelemaan, että se on autovahojen Rolls Royce.

AutoGlymin tuotteita oli Prismassa onneksi pitkä rivi. Myös autoshampoota hoitoaineella (?!!!)

Kun sitten kotiin palattuani katsoin ostamaani vahapulloa (siinä oli nätti punainen kiillotusliina mukana), ilmeni, että juuri tämä vaha on esikäsittelyvaha varsinaiselle kovakiiltovahalle.

Noh, toinen vajaan 15 euron meno, onneksi Grouponin kupongissa on vielä toinen pesu jäljellä, sillä autopaikkani yllä oleva lehmus on jo ehtinyt tahmastaa auton.

Nyt pitäisi sitten ruveta miettimään, mistä saan pääartikkelin toimittamalleni julkaisulle. Lehden pitää ilmestyä ensi kuun loppuun mennessä.

Huoh. Olin aamulla hieronnassa, ja nyt kun veri kiertää selässä kunnolla, on todella raukaiseva olo.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tiistaipaivaa ja niitanaita

Prinsessa leppyi ja namit & Cesar maistui. Maistui muukin ruoka, nyt kun sai syoda makuuhuoneessa. Hiukan asunnon epajarjestys heratti koissussa ihmetysta, mutta tosiaankin, kunhan saan nuo tyomiesten kamat ulos, niin alkaa tamakin helpottaa.

Selka on viela kipea, mutta huomenna menen fysioterapiaan, jospa sielta saisi avun.

Huomasin nyt sitten myos, etta putkimies oli vetanyt keittiosta kupariputket pintatyona kylppariin! Mita ihm...!!! Kylpparissa kun vesipisteet ovat juuri samassa paikassa kuin ennenkin. Nyt meni tyotason ylapuolella oleva kaakelointi ihan pilalle, ja jopa hanaa oli siirretty, joten yksi putkenpatka jai torrottamaan todella ruman nakoisesti. Tasta aion tehda valituksen.

Ketuttaa! Eihan tallaista saa koolattuakaan, kun tuo seina jatkuu viela ruokailutilaan saakka!!!

Ettei sitten elama ihan yksitoikkoiseksi kavisi, varasin toukokuun lopulle/kesakuun alkuun matkan Vietnamiin. Niin, Madeiralle olin kylla menossa, mutta tama jotenkin nyt lipesi tahan... Voi tietty olla ihan mielenkiintoinenkin matka. Ainakin noista muista Aasian maista olen tykannyt. Vietnam oli se paikka, joka oli aina uutisissa minun lapsuudessani. Noh, sielta varmaan saan ostettua joululahjat, niin ennen joulua on vahemman paanvaivaa.

Ehka eniten kauhistuttaa se, jos siella nakee torilla ruoaksi myytavia koiria. Huhhuh! Siina tapauksessa voi kayda niin, etta tulen kotiin kontillinen koiria mukanani (ja ilman penniakaan pankkitililla).

Kavin muuten juuri "kotikosmetologilla" (taas yksi City Deal - kortti, eli minulla on taas ripsienpidennykset) ja hanella oli kaksi ulkomailta pelastettua, todella suloista koiraa. Toinen, pienempi olikin oppinut varsinaiseksi linssiluteeksi, ja kun han huomasi itsestaan puhuttavan, tuli han oitis ja kellistyi rapsutettavaksi jalkoihini. Ihania!

Espanjantuliainen Pipa rapsutuksia kerjaamassa!
Tama City Deal oli vain 25 euroa, ja joku jo ehti suomi24:n palstoilla haukkua koko jutun. Niin, hinta oli kylla edullinen, mutta ko. tekojalla ei siina ole esim. vuokraa vieritettyna kustannuksena, silla han tekee toita kotonaan. Kyseisella valittajalla oli kuulemma liimattu usea ripsi yhteen pidennykseen, ja han oli kuulemma joutunut ne ottamaan pois heti kotiin paastyaan, silla ne olivat olleen "niin kamalat".

Se kylla on totta, etta ihan kouluttamatonta ihmista ei kannata paastaa ronkkimaan silmiaan ainakaan minkaan liiman kanssa. Tosin ei ainakaan uutisissa ole mitaan katastrofeja ollut tasta asiasta.