Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joik. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joik. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Pieni pettymys

Olen kokeillut muutamia virolaisen Joikin tuotteita, ja pääsääntöisesti ollut aika tyytyväinen niihin. Nyt kuitenkin hankin reissuja varten jauhemuotoisen, normaalille ja rasvaiselle iholle tarkoitetun vihreä tee ja piparminttunaamion, joka siis sekoitetaan veteen ennen käyttöä.



Jotenkin odotin tämän vihreän jauheen olevat hienojakoisempaa ja muodostavan tahnamaisen seoksen, kunhan se ohjeen mukaan sekoitetaan samaan määrään vettä (ohjeessa sanotaan, että lusikallinen kumpaakin ja että veden sijasta voi käyttää yrttiteetä), vaan ei. Seos jäi epämiellyttävän karkeaksi, eikä edes levittynyt kunnolla iholle ja rapisi siitä kuivuessaan pois. Se myös raapi ihoa pestessäni sen pois.


Arvelen myös, että saa olla aika iso lusikallinen, että saa aikaan sellaisen määrän, joka naamiona normaalisti peittäisi ehdotetun alueen, eli kasvot ja kaulan.

Joka tapauksessa aika huonon arvion tämä naamio minulta saa. Ainoana positiivisena puolena näen antioksidanttisen vihreän teen, ja piparmintun tuoksun ja raikkauden iholla.

Onko muilla vastaavia kokemuksia?

tiistai 6. tammikuuta 2015

LoveLula Box, joulukuu 2014

Nyt on ollut niin monta boxia ihmeteltävänä, että tämän boxin esittely on hiukan jäänyt, mutta tässä se nyt tulee.



1. Vasemmalla ensin kaksi JOIKin näytettä, Shimmering Body Lotion ja Silky Facial Serum. Vartalovoiteessa on nimensä mukaan hiukan kimalletta ja sen pohjana on manteliöljy. Seerumissa on kiinteyttäviä karpaloöljyä ja vehnänalkioöljyä ja ne myös estävät ihon kosteuden haihtumista iholta.

2. Ylhäällä keskellä on SALCURAn Hand Hydrator. Tämä Omegahapporikas lotion on suuunniteltu kuivalle iholle. Erittäin hyvältä se myös iholla tuntuu, on mielestäni tuoksuton ja imeytyy ihoo hyvin ja kosteuttaa. Voisin ostaa uuden tämän jälkeen.

3. Ylhäällä oikealla on organzapussukassa pieni JOIKin sitruunainen kylpytryffeli.  (Luxury Bath Truffle). Se sisältää sheavoita ja siis pehmentää ihoa (ihan vaan Dzinnin huomio, miksi sanotaan öljyjen kosteuttavan, tässäkin sanoaatn sheavoin kosteuttavan, mutta eiväthän öljyt sisällä kosteuttavaa vettä?).

4. Keskellä kaksi FAIR SQUAREDin Lip Balmia. Ne sisältävät luonnollisia aineita, kuten aprikoosi-, manteli- ja kookosöljyä ja kaakaovoita ja ovat hiukan maustettuja. Minulle osuivat maut granaattiomena j apiparminttu. Tuotteet ovat vegaanisia.

5. Alhaalla kyljellään BR. BRONNER'S Magic Soap, iso pullo 18-in-1 Spearmintia. Todella hyvä, edellinen Bronnerini osoittaakin jo loppumisen merkkejä! Näistä saippuoista olen kirjoittanut postauksen, jonka voi lukea täältä.

Miltäs mielestänne vaikutti boxi?