Näytetään tekstit, joissa on tunniste MUA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MUA. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. heinäkuuta 2022

Randomisti muutama lempparituote

Katsastetaanpa muutama lempparituote. Oikeastaan lista olisi huomattavasti pidempi, mutta valitsin nyt sellaisia tuotteita, jotka eivät ole (paljoa) olleet blogissa esillä.

Ihan ensimmäiseksi yllättävä löytö Prismasta: MUA (Makeup Academy) -merkkinen meikinpohjustusvoide. 


Muutaman euron maksaneelta voiteelta en todellakaan odottanut suuria, mutta toisin kävi! Tämä on aika ohutta, jopa hiukan geelimäistä ja keltaista. Se ei kuitenkaan anna keltaista väriä kasvoille.


Se levittyy kauniisti ohuena kerroksena, eikä ole kuten monet silikonia sisältävät "kittimäiset" pohjustustuotteet. Silti tämä häivyttää hiukan ihon virheitä ja meikki kiinnittyy siihen erittäin hyvin. Se ei tunnu ollenkaan rasvaiselta, mutta ei tee kuitenkaan kuivaa pintaa.

MUA Pro Base Banana Blur Primer sisältääkin mm. glyseriiniä ja E-vitamiinia, ja siinä on vieno banaanin tuoksu. Hintaansa nähden todella toimiva!


Etude House möi korealaisissa kosmetiikkanettikaupoissa tällaisia Play 101 värinkorjauspuutereita. Ostin vaaleanpunaisen (Strawberry), joka ensinäkemältä vaikutti tosiaan hassun hailakanpunaiselta. Paljon hailakammalta kuin noissa kuvissa. Tämä kuitenkin toimii hyvin ihon heleyttäjänä, eikä näytä naamassa ollenkaan punaiselta. Tykkään myös kätevästä pakkauksesta.


Ihoöljyistä en niin hirveästi välitä, ellei niissä ole jotakin erityistä tehoainetta mukana. Vuosia olen kuitenkin käyttänyt tätä Kiehl'sin Midnight Recovery Concentratea, joka on ohut öljy ja sopii siis rasvoittuvallekin iholle.

Tätä markkinoidaan "kosteuttavana öljynä", ja minua aina nyppii se, koska miten öljy voisi olla kosteuttava, eihän siinä ole vettä? Ihoa pehmentävä tämä paremminkin on. Se sisältää mm. iholle hyväätekevää helokkiöljyä ja rauhoittavaa laventelia. 99,8% ainesosista on luonnollista alkuperää.


Tässä toinen korealainen tuote, eli The Face Shop Rice Water Bright - puhdistusöljy. Tämä siis on se kevyempi versio, joka paremmin käy rasvaisemmalle iholle. Inhoan turhan paksuja öljyjä iholla joka muodossaan. Tämä putsaa hyvin, eikä ole tahmea, kuten monet öljyt.




Täytyy myös kehaista näitä Urban Decayn Afterglow - highlightereitä! Suosin paremmin värillisiä korostustuotteita, ja nämä ovat ihan loistotuotteita. Tuo toinen onkin tulossa kohta tiensä päähän.

Ostin nämä jostakin alelaarista, mutta luulisin, että UD:lla olisi myytävänä jotakin vastaavia, vaikka ei ehkä näitä samoja enää? Pieni miinus siitä, että rasioista puuttuu peili.



Bielendaa olen kehunut edullisena merkkinä ennenkin. Tätä ruusuvoidetta ei kai saa enää, mutta varmaan jotakin vastaavaa löytyy. Tämä on oikein hyvä ja kosteuttava geelimäinen voide, jossa on ihana ruusun tuoksu. Ruususta en tuoksuna niin välitä, mutta kuten eri ruusut tuoksuvat erilaisilta, myös ruusun tuoksu on kosmetiikassa riippuvainen siitä, mitä ruusulajiketta siihen on käytetty. Tämä tuoksu on raikas ja voide jättää iholle erittäin hyvin kosteutetun tunnun. Merkkiä saa monista nettikaupoista kuten esim. Cocopanda, Notino ja Hobbyhall. EDIT: Näköjään Lykolla tätä on edelleen! Löytyy täältä. Täydennänpä varastoni...


The Glow Fairy retinolipuikosta kirjoittelinkin pari päivää sitten, ja tämän Medik8 Pore Minimising -kasvovedenkin olen maininnut aiemmin. Heittämällä tämä taitaa olla ihan paras kasvovesi, mitä olen kokeillut!

Käytin pullon loppuun ja olen sittemmin jatkanut toisella kasvovedellä. Ihon kunto parani tätä Medik8:a käyttäessäni huomattavasti pullon huvetessa loppuun. Olikohan taktisesti ajateltu, että pullon loputtua käyttäjä ostaa heti uuden, koska iho taas huononi kun käytin toista kasvovettä?

Minulla se näköjään siis toimi, ja nyt on uusi pullo odottamassa. Eihän tämä huokosia häivyttänyt olemattomiin, mutta iho näytti paremmalta. Jäätävän hintainenhan tuo on, mutta onneksi Yliopiston apteekissa on aika usein -20% tarjouksia kaikesta kosmetiikasta. Se alentaa hintaa hiukan.

Onko listassa sinulle tuttuja tuotteita?

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Glossyboxin joulukalenterin luukut 10-12

Katsotaanpa taas, mitä joulukalenterini tarjosi näinä kolmena päivänä. Ihan kivoja tuotteita olivat kaikki. Mitä tulee edellisen kalenteripostauksen blääh-tuotteeseen, eli Patisserie de Bainin suihku-/kylpyvaahtoon, käytin sitä tänään kylvyssä ja tuoksu sekä vaahto olivat kyllä ihania!

Luukusta numero 10 tuli bareMinerals Skinsorials Skinlongevity Vital Power Infusion -seerumi (mistä näitä pitkiä nimiä oikein keksitäänkään?). Matkakoko, jonka taas saa sujauttaa reissupussiin. Seerumi on vegaaninen, sopii joka ihotyypille ja se on tästätuote ihon ikääntymistä vastaan. Seerumi sisältää mm. niasiinia, glyseriiniä, C-vitamiinia, skvalaania ja kasvisuutteita. Kokeilen mielelläni!


11. luukusta ilmestyi Bellápierren Kiss Proof Lip Finish, eli tuote, joka viimeistelee huulipunan huulilla suttaamatta sitä. Se antaa myös hyvin kiillon, mutta ei kuitenkaan ole kovin tahmea, eikä liota huulipunaa altaan pois. Hmm. Plussaa tosiaan siitä, että ohuenakin kerroksena se ei tahmaa! Tuloksen pitäisi olla "suudelmankestävä"  - ja sehän testataan!


Tämän, eli 12. päivän anti oli Make up Academyn (MUA) upea paletti nimeltä Cosmic Vixen. Paletissa löytyy pigmenttisiä sävyjä hyvinkin kimaltavista aina silkkisiin ja mattaisiin. Tästä pitää lähemmin postailla erikseen! Kiva, että nämä luomivärinapit ovat talkittomia, eivät ainakaan siis kuivata silmäluomia.

Mitäs pidit näistä?