Ensinnäkin en ole kuuna kullan valkeana voinut edes kuvitella kirjoittavani tällaisia ylistyssanoja huulivoiteesta. Onpa oikeasti todella ihmeellinen voide. Kertaheitolla pehmittää huulet.
Mitä tuohon nyt sitten oikein sanoisi? Pieni tuubi tuli akkainlehden mukana, enkä uskonut, että mikään voide voisi näin hyvä olla. Toimittaa myös huulikiillon virkaa. Tässä lisää aiheesta.
Jotenkin aina ajattelin, että ko. merkki on esim. ruotsalainen, sen kummemmin asiaan tutustumatta. Siis ennen tätä lehden mukana tullutta pakkausta. Malin vaan kun on tytön nimi.
Vaan ei, sarja onkin amerikkalainen. Onpa hiukan hämmentävää. Perheyritys, jonka tuotteet ovat tarkoitetut herkälle iholle. Firma on perustettu vuonna 2004.
Noilta sivuilta muuten toimitetaan myös Suomeen. Erittäin kiinnostava sarja, ainakin tämän ensimmäisen kokemuksen kautta!
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi. Arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin saatetaan blogissa sivuta. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste goetz. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste goetz. Näytä kaikki tekstit
maanantai 29. kesäkuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)